Kävimme tänään uusintamarssilla "kadonnutta kierrosta" etsimässä. Tällä kertaa lähdettiin toisesta suunnasta ja ilmakuvaa muistellen kaarrettiin umpeen kasvaneelle ex-metsäpolulle. Risukko sen kun tiheni tihenemistään, hirvet varoittelivat puiden kätköissä meistä toisiaan ja lopulta päädyimme soistuvan metsäaukean reunalle. No, kyllä sieltä eläinten polkuja menee, ei muuta kuin eteenpäin vaan. Mättähältä mättähälle loikkien saavuimme viimein metsän reunaan ja lähdimme seuraamaan sitä, sivusilmällä hajotettuja (karhu?) muurahaispesiä vilkuillen. Eipä aikaakaan kun saavuimme samaan metsätien päähän missä viikko sitten kävin Motin kanssa kääntymässä - tehtävä suoritettu!

Täytynee vielä etsiskellä hieman kuivempaa reittiä, lohdullista sentään että tuo löydettykin pätkä on ihan kuljettavassa kunnossa, matkallisesti tuo nimittäin olisi mukava reitti lenkkeillä koiran kanssa. Motti pääsi samaan puroon polskimaan kuin edelliselläkin kerralla, tällä kertaa hieman vauhdikkaammissa merkeissä... Läträäminen oli sen verran mukavaa, ettei heppu olisi malttanut tulla rapakosta pois lainkaan, enimmäkseen epäterävät kuvat takaavat sen että uusinta otetaan kyllä lähipäivinä.

Kyllä on muuten mukavaa, kun on koira joka tahtoo tuoda parhaat aarteensa näytille! Keittiön tasolla oli isossa kulhossa sulamassa koirien iltaruoka, NEU-pötkö. Mottis oli hinannut sen hipihiljaa pöydältä lattialle ja kiikutti minulle tyytyväisenä kokonaisen, toistaiseksi ehjän pötkylän: "Heeei, kato mitä mää löysin!" Phuuh. Jos asialla olisi ollut Sara, pötkö olisi namskuteltu vähin äänin omaan napaan ja viety muovinrippeet häkkiin jemmaan parempaa puhtaaksi-imeskelyhetkeä varten. Ainakin pikkusälli on pehmeäsuinen, on pieni ihme, ettei ohut muovi rapsahtanut kuljettaessa rikki ja levittänyt hais... tuoksuvaa sisältöään eteisen ja olohuoneen lattialle.

Mental note: Jäisten ruokien sulatusta varten on ostettu aikaa sitten kissankuljetusboksi, käytä sitä jatkossakin.

Käytiinpä Motin kanssa etsimässä erästä lenkkipolkua. Homma eteni kuin unelma - siihen saakka kuin oletinkin sen etenevän. Sitten loppui polut, tai ainakin yhtään käytetymmän näköiset reitit. No, nyt ollaan kierretty tuo lenkki molemmista päistä, keskellä on vielä se harmaa alue, jonka pitäisi yhdistää nuo kaksi pätkää. Bileet sille.

Palasin siis jälleen kerran samaa reittiä takaisin, osittain oletetustikin ei sen puoleen. Motti oli aika ryydis, joten voiko olla parempaa hetkeä luonnonvesissä kahlailua varten? Metsätien varrella oli hiekkapohjainen kirkasvetinen puro, tarvittiin pieni huijaus kepukan avulla ja ukko tepasteli veteen ihan ilomielin. Siellä se sitten uudesta elementistä ilahtuneena litsutteli aikansa, kotimatkan varrella olisi mieluusti mennyt jokaiseen limaiseen sammakonkutulätäkköön jatkamaan läträämistä.

Kun nyt vesileikkien makuun päästiin, niin käytiinpä kotiin palattuamme suihkussa - kyllä huomaa, että herra viettää melko vapaata maalaiselämää... irronneen veden väriä voi nimittäin kuvailla tummahkoksi, joten pihatöissä on oltu mukana juu. Motti suhtautui pesuoperaatioon samalla tavalla kuin muihinkin asioihin tähän saakka: "Mikäs tässä ollessa, ei mulle ole ennenkään mitään pahaa tapahtunut." Ei tuollaista koiraa voi olla olemassakaan, eihän?

Ah, sula ja kuiva piha. Päivä päivältä vihreämmät pensaat ja puut. Miljoona kottikärryllistä lehtiä, kuivunutta ruohoa ynnä muita kasvinjämiä. Pari oloonsa onnellista koiraa.

Frisbee on kova juttu (muutenkin kuin kirjaimellisesti)! Motin mielestä sitä on erityisen kätevää kantaa väärinpäin, onpahan jännitystä elämässä, kun ei ihan koko aikaa näe mihin on menossa.

Ihan oikeasti hei, miten näitä armaita valopäitä ja niiden mahtavia keksintöjä katsoessa voi olla pahalla tuulella? Ei mitenkään. Kohtapuoliin pitäisi varmaan alkaa puuhailemaan muutakin kuin pallonpotkimista ja frisbeen liidättelyä, vaan eipä olla moisesta vielä jaksettu Moumiun kanssa pulttia ottaa. Tänään ainakin oli liian kuuma, huomenna sataa vettä, perjantaina on muuten vaan naatti ja lauantaina... no, sitä katsotaan sitten. Pihalta on katsottu jo esteiden paikkaa, vielä tarttis pistää hihat heilumaan ja valmistaa moinen hökötys, tai hökötykset. Tarkoitus olisi tehdä tokoesteen lisäksi pk-este myös, eikös hyvin suunniteltu ole jo puoliksi tehty, häh?

Herra ei meinaa luopua paksusta talvikarvastaan edelleenkään. Selvästi kutkaa ja on hiki, mutta mitään ei vaan irtoa edes puoliväkisin. Raidalla ei moista ongelmaa ole, se aloittaa bikinikuntoon hankkiutumisen joka vuosi suorastaan massiivisella aallolla heti kun säät sallivat. Hyvä juttu vaan, muori jaksaa huomattavasti paremmin, kun niskassa on hieman kevyempi lasti. Raita on kelien lämmettyä alkanut hidastamaan taas tahtia ja suosii ennemmin pihamaalla touhottamista ja tuijan alla makoilua lenkkien sijaan. Se muorille suotakoon, ollaan kyllä ehditty tässä vajaan yhdentoista vuoden aikana marssia kilometri jos toinenkin.

Motti oli tutustunut töissä kissoihin, ensikohtaaminen oli luokkaa "mrööh, mikä ihme..." jonka jälkeen oli tuumattu ettei jatkotoimenpiteisiin ole tarvetta (kissoja Motti tosin on tainnut nähdä pienempänä, joten sikäli oli tuttu juttu). Sen jälkeen työmaan pihalla heiluneet kissit ovat kuulemma saaneet kulkea omia aikojaan, ainakaan narun nokasta pienellä sinisellä ei niiden perään mitään mielenkiintoa ole.