Motilla ja Rudella oli tänään tottistreenit, toisin sanoen käytiin leikkimässä ja riehumassa. Ruden osalta olen enemmän kuin tyytyväinen! Tavoite oli, että se menee treenikavereiden luo moikkaamaan, antaa koskea ja jos näyttää hyvältä myös leikkii, tavoite myös saavutettiin. Ihan ensin pöhähti pari kertaa, mutta meni kohtalaisen rentona haistelemaan - kun motskari kaivettiin repusta, leidi olikin ihan täysillä menossa mukana. Sille ei ollut merkitystä kuka siellä motskarin toisessa päässä on, myös hanskoja voi ihan hyvin vähän riepotella. Koiraa vaihdettiin kun pentu oli rento ja hyvällä mielellä, sen mielestä ihan liian aikaisin.

Motti retuutteli motskaria myös, teki muutamia esineen noutoja ja harjoitteli haukkuilmaisua varten. Jälkimmäistä kaivettiin esille tarkoituksella itse asiassa ensimmäistä kertaa muualla kuin kotipihassa, hyvin se lähti kun korvien välissä ensin syttyi lamppu, että mitä odotetaan.

Voihan mummo! Aamuruoan jälkeen koirat pääsivät tavalliseen tapaan ulos. Menin hakemaan niitä ehkä puolen tunnin päästä ja juniorijaosto jonottikin jo kuistilla. Raitaa ei vaan näy missään, vaikka se on tavallisesti ensimmäisenä portailla patsastelemassa. Ei muuta kuin huutelemaan ja viheltelemään - ei mitään. Kengät jalkaan ja huutelemaan tuonne navetan nurkille - ei edelleenkään mitään. Otin Motin mukaan ja menin tonne alatielle kävelemään, hanki kantaa nyt tosi hyvin joten muori olisi ihan mainiosti voinut hiihtää sinne saakka. Auton alle jäämisen riski on melkoinen, joten oli vaan pakko käydä tsekkaamassa. Ei jälkeäkään. 

Alkoi jo vähän pumppu tykyttää, mitä jos se on mulahtanut seikkaillessaan johonkin, eikä pääse pois? Jos sillä on pumppu pettänyt tarpoessa? Missä *piip* se voi olla? Palasin takaisin pihaan, ei näy. T lähti talsimaan metsän puolelle, minä viheltelin pihassa suuntaan jos toiseenkin ja vannoin, ettei se puolikuuro pässi ulkoile enää kertaakaan yksin jos se vielä löytyy.

Yks kaks hörökorvainen eläin ilmestyi ihan väärään suuntaan hevoskentän toiseen reunaan, karjaisin että nyt vähän helvetin äkkiä pihalle sieltä ja tämähän pistää parastaan... Huh.

Alkaa tuon kuulon kanssa nyt olemaan vähän huonompi juttu: se seuraa noita kahta pöljää metsään, tutkii siellä omiaan eikä huomaa kun toiset lähtee takaisin pihalle. Kun se lopulta älyää, että ketään ei näy, niin sen sijaan että lähdettäis pihalle takaisin aletaankin etsimään kavereita. Mihin asti lie mennytkään tuolla hankia pitkin ennen kuin päähän pälkähti, että pitäisköhän sittenkin mennä kotio?

Jotain positiivistakin: mäessä olevat tarhakoirat vetivät tuttuun tyyliin hirveän paskahalvauksen, Motti tiedusteli minulta mitä tehdään ja eteenpäinmenokehotuksen saatuaan haistatteli hieman nostamalla pientareelle koipea ja jatkoi hipihiljaa häntä pystyssä matkaa eteenpäin toisten raivotessa tarhassaan. Maailman paras kurjakoira.

Ps. Tällaisen kun saisi kenen tahansa noiden mukaan tuonne metsäseikkailuille: Riley-corgi ja kamera (video)

Talvilomaviikko. Ollaan ulkoiltu ahkerasti, kun pitkästä aikaa niin voi valoisan aikaan tehdä. Ruden kanssa on erityisesti harjoiteltu lenkille tarpeiden tekemistä, se kun on sitä mieltä, että siellä ainoastaan möngitään penkoilla, metsästetään käpyjä ja tuulen mukanaan kuljettamia kaarnanpaloja ja talutellaan Mottia. Muutamat pissat on saatu houkuteltua jo aikaisemmin (kehujen säestämänä tottakai) ja tänään onnistui jo kakan vääntäminenkin (tästä saa jo namin palkaksi)! Koiranomistajalla todellakin on pienet ilot, ei voi muuta sanoa. ;)

Jottei mene ihan pissa- ja kakkajutuiksi, niin kerrottakoon, että operaatio Raidan kynnen leikkaus on lähtenyt myös käyntiin varsin menestyksekkäästi. Sillä on erittäin ärsyttävät putkilokynnet, missä ydin kulkee ihan kärjessä. Siksi nuo kynnet ovat olleet aina omaan makuuni liian pitkät, vaan kun leikkureilla ei saa tarpeeksi pientä siivua pois. Talvi on siitä mukavaa aikaa tämän proggiksen osalta, että kylmä laittaa ytimen vetäytymään, joten kynttä saa leikattua jonkin verran ahkerammin kuin kesällä - tätä onkin hyödynnetty nyt urakalla. Älysin vihdoin ottaa avuksi myös kynsiviilan (ihmisten kynsille tarkoitetun, hiekkapaperi saattaisi olla vielä parempikin), se näyttäisi edistävän ytimen pakenemista vielä lisää. Nyt nuo kotkan kynnet alkavat näyttämään jo siedettäviltä, mutta operaatio jatkuu...

Myös Ruutia kiinnostaa kynsien leikkely valtavasti. Se tulee tutkimaan muiden tassuja lähietäisyydeltä (vissiin ottaa likinäköisestä emännästä mallia) ja tarjoutuu itse seuraavaksi uhriksi auliisti. Aiemmin Ruden kynnet on napsittu niin, että se makaa toisen sylissä selällään ja toinen leikkaa, mutta tähän ei näemmä ole enää tarvetta. Leidin mielestä köllöttely on ihan mahtavaa, eikä se pistä ollenkaan pahakseen leikkelyn  jälkeistä palkintonamskuakaan.

Tänään pääsin katsomaan Seelan pentua Egeä kasvattisiskoineen. Miten voikin olla pieni karjakoira niin hurmaava! Ukkelilla on ikää vajaa neljä viikkoa, siellä sitä vaan purjehditaan päättäväisenä häntä alituiseen heiluen ja hurmataan vierailijat yksi toisensa perään. Siskot Äksä ja Ampu ovat Egeä viikon nuorempia, joten kehityksessä on yllättävänkin iso ero vielä tässä vaiheessa, onpahan pienellä kurjiksen alulla aikaa kasvattaa egoa rauhassa kun systerit tulevat hissuksiin perässä. ;)

Nassikoista tuli napsittua "muutama" kuva, löytyvät albumista.

Meillä kävi tänään kylässä pieni kurjakoiranalku Roti. Mahdottoman reipas ja iloinen pikkusälli, ei juurikaan isommat koirat päässeet jännittämään. Ruuti oli ensin ihan fiiliksissä: "Jes, nyt en oo enää pienin!" mutta joutui palaamaan nyrpeänä karjakoiran käpälän alle, pennun rohkaistuttua komentamaan moista hippiä tovin peesailun jälkeen. Tässäpä Rotin matkakertomusta:

Meikäpoika se kävi tänään vähän maakuntakierroksella, oikeastihan siis asun sivistyksen liepeillä.

Siellä oli ihan outoja koiria, arvatkaa oliko silmät kovilla kun molempia piti yrittää tarkkailla liikkumatta koko ajan!

Ensin se iso pullisteli mulle vähän, mutta aika pian näytin että kuka täällä määrää, sen jälkeen se sitten seurasikin mua kuten kunnon alamaisen kuuluu.

Oli musta kyllä aika siistiä juosta siellä, vaikka mummo toppuutteli koko ajan jotain että "varovasti, siellä on liukasta!". Pah.

Ai niinku mitä liukasta... oho.

Kesytin mä siellä sitten yhden luunkin, että ei ollut huono reissu ollenkaan.

Kaikki kuvat löytyvät albumista.