Se oli taas treenipäivä, tällä kertaa mukana oli koko apinalauma. Ruuti teki ohitusharjoituksensa ja tällä kertaa tervehti treeniläiset takapuoli pyörien jo autosta ottaessa, reipas tyttö. Motin nakiksi napsahti taas kimppapaikkamakuu, se on niiiiiin ärsyttävää kun rivissä olisi leidejä eikä niitä saa haistella! Hyvin se malttoi silti paikallaan pysyä, palkka tosin napsahti kohtuullisen usein, mutta silti.

Raita pääsi tokoilemaan ja olikin tuttuun tyyliin ihan haka! Sen kanssa pitäisi edelleen tehdä noita juttuja aktiivisesti, into ja osaaminen eivät ole kadonneet minnekään. Seurailtiin, tehtiin käännöksiä, jäätiin liikkeestä seisomaan... myös luoksetulo (jota se liikkeenä rrrrakastaa), paikkamakuu ja kaukokäskyt menivät kuin vanhalta tekijältä pitääkin. Muutama väärinymmärrys tuli, kun ei kuullut mitä sanoin, mutta hienosti se arpoi silti oikeat jutut kohdalleen. Raita ei velttoile eikä oikaise, kun ollaan Töissä!

Treenien jälkeen paineltiin ansaitulle uimareissulle, mummeli kahlaili rantavedessä, Motti haki kepukkaansa (se ui ilman armotonta polskimista!) niin monta kertaa kun sitä sille vain jaksoi veivata ja Ruuti loikki ympäriinsä vedessä ihmetellen mikä ihmeen painava mötkö (litimärkä oma häntä) seuraa perässä.

Mental note: jos kiristää, vie koirat uimaan - ei kiristä enää kun naurattaa se häärääminen niin kovin.

Motti kävi lauantaina missikisoissa, olimme siis karjisten erkkarissa Orimattilassa. Tuloksena nuorten luokassa ERI2, arvostelu löytyy sällin omalta välilehdeltä.

Heti alkuun saatiin hieman draamanpoikasta, kun Motti vetäisi ilmoittautuessa jotain maata haistellessaan nekkuunsa ja aloitti erittäin räkäisen ja rajun aivastelun, josta ei meinannut tulla loppua. Ensimmäisenä mieleen tuli tietysti käärme tai joku pistävä öttiäinen, mutta turvotusta ei ilmaantunut joten syy jäänee mysteeriksi. Aivastelu ja kuolaaminen loppui hyvissä ajoin ennen kehää, onneksi oli aikaa lepäillä ja seurata tilannetta kaikessa rauhassa ja sälli olikin oma itsensä oireiden helpotuttua.

Kuvia tuli räpsittyä valtavasti, määrä tosin kutistui puoleen niitä läpikäydessä. Kaikki seulan läpäisseet (eli kutakuinkin terävät) löytyvät erkkarialbumista.
--
Sillä aikaa kotona... Motti ilmeisesti pitää pimut pihapiirissä, aidattomuudesta huolimatta ei nimittäin ole ollut suuremmin ongelmaa pihassapysymisen suhteen. Metsän puolella touhuavat kyllä, mutta tulevat huikkauksesta näkyville. No, nytpä kakara ja mummo olivatkin ottaneet ritolat. Ei auttaneet huutelut eivätkä viheltelyt. T oli lähtenyt niitä polkupyörällä etsimään ja oli löytänyt akat istumasta tuolta noin kilometrin päästä suht reipasliikenteisen soratien varresta. Ei muuta kuin komento kotiin, olivat juosseet pyörän edellä nätisti kotiin saakka.

Muuten hyvä, mutta pihassa oli enää Ruuti, kun fillaristi sai kulkuvälineensä hinattua mäennyppylän laelle kotiportille. Raitaa ei näkynyt eikä kuulunut missään, kakara pääsi tarhaan ja etsintäoperaatio jatkui... lisähaastetta tuo se, että muori kuulee mitä kuulee ja toisekseen ei mieluusti tule kuin minun luokseni, siispä karvaakaan ei näkynyt vahingossakaan. Kun pääsin reissusta kotiin, mummeli oli edelleen kadoksissa ja etsijä polkupyörineen koluamassa pikkuteitä. Todennäköisintä oli, että koira on lähellä pihaa, se ei yksin lähde seikkailemaan minnekään, mutta kertakos se olisi ensimmäinenkin että joku mielenkiintoinen haju vie poispäin pihasta.

Kävin itsekin huutelun ja viheltelyn jälkeen ajelemassa tiellä mutkaa, mutta eipä siellä mitään näkynyt. Takaisin pihaan ja kas, muori pälyili isäntää epäluuloisena marjapuskien takana olevalla nurmialueella, tuli lähelle vasta kun palasin itse pihaan. Jossain kuraojassa oli käyty rypemässä, joten suihku kutsui samantien. Tuskinpa tosiaan kaukana oli, jotain muuta tekemistä sattui olemaan eikä korvat kuljettaneet kutsuja perille. Aitaamisproggis hophop.

Tänään oltiinkin reippaita ja suunnattiin Motin ja Ruden kanssa treeneihin heti aamusta. Ruudin kanssa oli ajatuksena opetella käytöstapoja eli tehdä muutamia vastaehdollistamisharjoituksia sekä vieraan ihmisen että koirien ohittelun muodossa. Ennen omaa vuoroa neiti ehti purkaa autossa pahimmat angstinsa ("Hei! Tänne tulee ihmisiä, enkä mä tunne niitä! Käske niiden häipyä niinkujustnyt!") joten oli kohtalaisen vastaanottavaisessa ja joustavassa mielentilassa kun sen kaivoin takapaksista ulos. Käsiä heilutteleva ja kevätjuhlaliikkeitä tekevä vastaantulija ei aiheuttanut juuri mitään reaktiota, mielenkiintoa kyllä muttei lainkaan rutinaa tai toisaalta pelkoakaan. Arkuudesta siis ei onneksi ole kyse lainkaan, lähinnä tämä maalaiselämä näyttäisi vaikuttavan aika reippaalla kädellä - täällähän ei ärsykkeitä mitenkään päivittäin vastaan tule. Treeniä, treeniä...

Motti (tai siis minut) painostettiin kontaktiharjoituksiin myös ja ihan hyvä niin. Ensin yritys pelkästään nameilla. Joo ei. Sälli kyllä lönkytteli vierellä ja odotteli namppaa taivaalta putoavaksi, mutta... lelu avuksi. Pieni hetsaus, lelu takavasemmalle ja sivulla tepasteli ihan erilaisen ryhdin omaava tyyppi. Hyvän suorituksen päätteeksi vapautus ja yhdessä leikkimistä. Kas, siihenhän tehoaa ihan samat jutut kuin muihinkin rekkuihin. ;)

Oma laiskuus treenailun suhteen vaatisi varmaankin ihan oman pohdintansa, siitä ehkä joskus toiste enemmän. Ärsyttää se, että musta on kivaa tehdä noiden elukoiden kanssa, niiden puuhailua on hauska seurata - ja silti en saa itseäni starttaamaan. Mitä hittoa?

Tänään ohjelmassa oli saalisviettikurssi. Uhkaavista sääennusteista huolimatta saimme ihan mukavan kelin kentällä kököttämiseen, jopa niin mukavan että onnistuin käristämään nenäni oikein mallikkaasti. Luento-osuuden jälkeen aiheutimme ihmetystä reilun kymmenen ihmisen voimin heiluttelemalla motivointipatukoita takapuolet pystyssä, heittelemällä niitä ympäriinsä ja juoksemalla niiden perään, voin vakuuttaa että ohiajavat autot eivät pelkästään ajaneet ohi, vaan jäivät huuli pyöreänä ihmettelemään mistä on kyse. Luonnollisestikaan he eivät jääneet odottelemaan sitä hetkeä, kun koirat pääsivät kentälle ja puuhastelu sai ehkä jonkinlaisen järjellisen selityksen...

Paljon ennestään tuttua asiaa tuli, toisaalta myös ihan hyvä ja ajatuksiaherättävä päivä itselleni nimenomaan ylipäätään leikittämisestä ja yhdessätekemisen rakentamisesta. Koiria oli laidasta laitaan: osan kanssa on harrastettu ihan pienestä saakka, osan kanssa ollaan lähinnä pidetty hauskaa ja hengailtu ilman suurempia tavoitteita (Motti kuuluu siis tähän jälkimmäiseen ryhmään). Mielenkiintoista on myös nähdä se, miten hitaastisyttyvänkin koiran saa aivan erilaiseen työskentelytahtiin kun se tajuaa mistä on kyse. Itselläni päivän tavoite oli saada taas harrastusmode päälle, ylipäätään rattaat pyörimään muuten kuin jo tutuksi tulleessa jumituksessa, ja tavoite saavutettiinkin. Omalle vastuulle jää motivaation ja tekemisen ylläpitäminen. ;)

Kiitos Salmelle ja osallistuneille!