Lastentauteja

Nappula kehitti sitten silmätulehduksen. Viikonlopun huuhtelin keittosuolaliuoksella, mutta tunnustin jo tappioni hyvissä ajoin ja varasin tälle aamulle eläinlääkäriaikaa. Pitkä kortisonitippakuuri edessä, huuhdellaan siinä sivussa edelleen rähmiä pois ärsyttämästä. Pentukurssin lopulle saadaan siis sanoa heipat, ei viitsi lähteä muita tartuttamaan, tämä kun todennäköisesti on tarttunut toisaalta. Motilla ei toistaiseksi ole mitään, sain ohjeeksi kokeilla asettuuko huuhtelemalla, jos alkaa näyttää siltä että senkin silmät meinaavat oireilla. Kuulemma pitäisi olla selätettävissä aika helposti tämä vitsaus, toivotaan että menee tipoilla ohi.

Tulipahan todettua, että 17,5-kiloinen silakka on liukas kuin saippua, kun sen silmiin pitäisi saada tällättyä tippaa ja lamppua ja kaikenlaista testiliparetta. Tämän totesin tosin jo viikonloppuna silmiä huuhdellessa: jos Papirus ei pidä jostain, niin se tosiaan EI pidä siitä jostain. Vastaanotolla päädyimme pyytämään apuvoimia, neiti 6 kk kyykytti siis kolmea (3) aikuista ihan tyytyväisenä. Ei sitä silti ottanut yhtään päähän: häntä vippasi koko ajan ja kun pääsi kurimuksesta, niin iloisin mielin olis kiivetty hoitsun olkapäälle ja suuteloimaan lääkäriä. Se vaan oli sitä mieltä, että ihan turhaa tämä tällainen.

Pimatsu kehittelee myös selvästikin juoksuja: Motin tutka ei petä koskaan. Jos Mottiin on siis luottaminen (jälleen kerran), niin odotettavissa on juoksut kuukauden sisällä, veikkaan 2-3 viikkoa. Tietää siis Motille maaseutulomaa, onneksi sälli pysyy niin lähellä, että sitä voi käydä moikkaamassa vaikka päivittäin.

Papiruksella oli pentukoulu illalla. Kolmen vartin kohdalla ipanalla loppui jaksaminen aivan seinään, mutta valitettavasti silloin korvat höröllä silmiin tillittävän nappulan tilalle astuu hilluva pieni hirviö... No, onhan se tunti oikeasti tosi pitkä aika etenkin pentukoiralle, eipä silti.

Tänään oli ohjelmassa perusasennossa istuskelua ja siinä pysymistä myös liikkeessä. Hyvin huomaa eron näiden kahden välillä: siinä missä Motista perusasento on aivan ykkösliikehdintää (liikuta vain silmiä ja kuonoa), Metka pitkästyy kuoliaaksi hetkessä. Voi olla, että joudutaan treenaamaan malttia taas pitkästä aikaa, mutta siitähän on holskuaikakaudelta runsain mitoin kokemusta...

Lopussa tehtiin ohitusharjoituksia, tosi mahtava loppuhuipentuma pennulle, joka käy väsymystään jo kierroksilla ja haluaisi vain ja ainoastaan leikkimään toisten kanssa. Oli miten oli, mukavasti tuntuisi olevan vetoa tuossa pienessä punaisessa. Vielä kun opin kanavoimaan sen oikein ja säästelemään paukkuja hieman pidemmälle kaavalle, niin avot.

Motin kanssa oli kotiin tullessa tehtävä tiellä pientä "treeniä" myös: kummasti silläkin näemmä motivaatio kasvaa, kun ensin on katsellut treenikamojen keräämistä ja joutunut jäämään odottelemaan kotio. Täytyy ensi viikolla jättää se takki päällä odottelemaan autoon ja käydä vaikka Paavolan kentän kautta tekemässä ihan omat treenit Metkun treenien jälkeen. Jos yllättäisi vaikka itsensäkin, ja tekis jonkun hahmotelman mitä tehdään.

Meillä on vietetty vapaapäivää kämpän lämmittämisen ja luopumisharjoitusten merkeissä. Jälkimmäinen oli viime viikon kotiläksy ja väistellessäni voileipää huulet tötteröllä hamuilevaa pikkukarjista aamulla tuli mieleeni että tosiaan, tänään olis taas pentukoulutusta... mikäpä se parempi motivaattori voi ollakaan kuin viimehetken paniikki! Ei-niin-yllättäen tenava äkkäsi hyvinkin nopeasti mitä "jätä" tarkoittaa - ja tämä on superahneen pikkuapinan todennäköisesti tärkeimpiä taitoja ikinä. Muistelimme samalla sivulletulon alkeita ja opettelimme niinkin tärkeää taitoa kuin kierähtämistä - kyllä nyt on oltu ahkeria. Vapiskaa, harrastajatoverit!

Pitäisi (siellä se konditionaali taas kummittelee) tehdä ihan oikeasti noille jonkinlaista koulutussuunnitelmaa, nappula oppii nyt valtavaa vauhtia ja Motti kaipaa selvästi paitsi jotain ekstraa allekirjoittaneelta myös jotain järkevää tekemistä. Harmi, etteivät suunnitelmallisuus ja kurinalaisuus ole varsinaisesti vahvimpia ominaisuuksiani, mutta eipä tässä arjen hallintaa kummempia kunnianhimoja olla tyydyttämässäkään.

Metkunpetku aloitteli pentukoulua pari viikkoa sitten. Tähän mennessä on tehty kontaktitreeniä ja opeteltu malttia ylipäätään, nappula keskittyy yllättävän mukavasti vaikka ympärillä omiaan puuhailevat koirakaverit ja niiden ihmiset ovat sille äärettömän suuri kiusaus. Yhdet näyttelytreenitkin on käyty "kummitädin" ohjauksessa, aloittelevaksi missiksi kuulemma ihan lupaava leidi kuitenkin, eli sielläkin oli jaksettu keskittyä keksimään mistä saa palkkaa, vaikka hallissa oli muitakin treenaajia.

Kotona on hieman kummalliset kuviot, näyttää siltä, että neiti (alle 6 kk) vedättää arvoisaa herrakoiraa aika kympillä, eikä tuo jässikkä yrityksistä huolimatta saa siihen oikein mitään otetta. Metkan taktiikka on olla röyhkeä, itkeä lohduttomasti kun saa palautteen (aivan sama onko kyse tuikeasta tuijotuksesta vai naamanapsusta) ja, kun toinen antaa tilaa, siepata nyyhkyttäen alkuperäinen kohde ja kas, taas saatiin se minkä perässä oltiin alunperinkin. Motillahan on hieman resurssiongelmaa - paitsi että se ei ole sen mielestä laisinkaan ongelma: kaikki nyt vaan on MUN. Harmillisesti nappula on aivan samoilla linjoilla, sillä erotuksella että sen mielestä kaiken voi kyllä ihan hyvin jakaakin, pieniä neuvotteluita milloin mistäkin käydään siis päivän mittaan useita. Pentu ei niissä jää yleensä kakkoseksi, se nyt vaan tekee vastapuolta kuultuaan tavallisesti oman päänsä mukaan. Ennustan täten mielenkiintoista teini-ikää...

Hirvittävän reipas nassikka tuo punainen paholainen on, ihmisiä kohtaan aivan äärettömän ystävällinen peffanpyörittäjä. Toisille koirille ilmoittaa hyvin selkein merkein, että tiedän olevani pieni pentu - toisaalta osaa seuraavassa silmänräpäyksessä olla pikku röyhkimys, kun on todennut vastapuolen vaarattomaksi. Neiti räpsyripsi. :)

Talavi tulloo

Talvi meinasi yllättää - eilen kipiteltiin vielä mukavan syksyisissä tunnelmissa kuvaten ruskeaksi taittuvaa keltaisuutta ja vielä hieman vihertäviä nurmikoita... aamulla herättiin puoleen sääreen ulottuvan kinoksen ympäröimänä. Onneksi oli semivapaapäivä, ei tarvinnut olla liikenteessä heti aamusta: traktori kävi nimittäin avaamassa tien varttia vaille kaksi iltapäivällä.

Jos nyt jotain hyvää äkillisestä järkytyksestä, niin koirilla oli julmetun hauskaa! Metka on aivan innosta soikeana, loikkii, sukeltaa, pyörii, tutkii... pantoja on hukattu hankeen jo muutamaan otteeseen, onneksi on Motti joka ne sieltä etsii.

Hei ihan mieluusti saa talvi tulla ja lumikin (kunhan pysyy maltillisena, kiitos), mutta ei tällaisena hyökkäyksenä! Ensin tulee olla pakkasöitä (kaksi aamukuuraa ei täytä kriteerejä), sitten sadella pikkuisen ja lisätä sitä valkoisen määrää pikkuhiljaa. Kertarytinä on useimmiten parempi kuin ainainen kitinä, mutta ei oo kyllä mistään kotoisin, että ihmiset yllätetään tennarit jalassa, lumikolat puuliiterin ylisillä varoittamatta. Nii. Ettäs tiedätte.

Jälkeä jäljen päälle

Kuinkas kävikään, aktiivisempi päivittäminen unohtui kaiken hengailun alle. "Hups".

Metku on starttaillut jälkeä ja varsinainen Miss Nenä onkin. Jos olisin oikein fiksu, alkaisin rakentelemaan sille jonkinlaista treenisuunnitelmaa, ettei juututa minulle ominaiseen paikallaan junnaamiseen ja sen myötä kyllästymiseen - joka puolestaan johtaa helposti paremman tekemisen keksimiseen. Oli miten oli, tässä myös itselle muistiin ensimmäiset kötöstykset näin jälkikäteen. Kahdesta ensimmäisestä löytyy videota, pahoittelen suttuista Lumia-laatua.

Ensimmäinen jälki...
...lähti ihan hienosti, ruokaa jäljellä jokaisella askeleella. Pientä pyörimistä jäljen päällä MUTTA se ei juurikaan eksynyt jäljeltä pois nakkeja etsiessään, mikä on hyvä juttu. Videota katsoessa harmitti vähän, etten jarruttanut juurikaan vaan se sai kiihdytellä nakinhajun perässä, mutta ainakin nenänkäyttökipinä tuli herätettyä.

Toinen jälki...
...huomattavasti keskittyneempää jo. Ei juurikaan pyörinyt vaan eteni jäljellä reippaana häntä heiluen. Nyt jarruttelin pikkuisen, taaksepäin ei päässyt tarkistelemaan ja eteenmenoa joutui hidastamaan niin, ettei evästä jää jälkeen. Hieno pentu!

Kolmas jälki...
...harmillisesti ei ollut kuvaajaa mukana, mutta aika lailla kakkosen kaavalla mentiin. Pituutta oli hieman enemmän kuin aikaisemmin. Jaksoi äärettömän hyvin loppuun saakka.

Maasto kaikissa samanlainen, kuvanmukainen helppo mäntykangas. Aika lailla puhdas sikäli, että tiedossa on ketä tuolla liikkuu ja milloin, mitään sekoittavia juttuja ei siis ollut pienen jälkikoiran reitillä. Koirat ovat olleet mulla jäljentekopaikalla autossa,  näkevät että siellä se akka jotain puuhaa ja aloitteleville se on osoittautunut ihan toimivaksi jutuksi. Metka on ahne pieni otus, joten sille ruokapalkka tulee olemaan paras motivaattori todennäköisesti lajissa kuin lajissa, Motille ruoka puolestaan on ennemminkin välttämätön paha, joten porkkana on löydettävä muualta.

Motilla tökkii nyt joku ihan huolella. Jälki on ollut sille ihan kivaa puuhaa aikaisemmin, nyt vetää aivan ali riman ilman motivaatiota. Ruokahan sitä ei motivoi, joten palkka lopussa on lelu, viimeisimmältä jäljeltä lähdettiin kesken pois kun työnteko ei kiinnostanut - ei ollut yhtään mukana hommassa. En tiedä pitäiskö sillä nyt helpottaa tuota hommaa tauon jälkeen, lyhyempää ja entistäkin helpompaa (Metkan jälkeä se tekis aivan mielellään, omat tökkivät) ja loppuun esim. frisbee joka on tuolle siniselle aivan yliveto lelu. Kunhan nyt saisi sen taas siihen modeen, että jälki on huippua ja lopussa on aivan ykköspalkka! Valjaat voivat olla yksi motivaation laskija, se tuntuu inhoavan niitä riippumatta mallista. Jatkossa siis panta kaulaan ja katsotaan miten mieli muokkautuu.

Onneksi hyvät maastot ovat pienen ajon päässä (kynnys aloittaa on pienempi, kun ollaan hoodeilla joille ajeltaisi muutenkin) ja työt sallivat koirien kanssa harrastamisen hienosti - aamusta ja alkuiltapäivästä pääsee kunnolla valoisaan aikaan metsään ja saa koirat väsytettyä ennen töihinlähtöä.

Mökkireissuja

Metka pääsi sunnuntaina ensimmäistä kertaa mökille yökylään. Ympärillä riittää lääniä missä kirmailla ja kiusata isompiaan, joten luultavasti tullaan hengailemaan siellä usein myös jatkossa... Illalla saatiin pennunkatsoja kivenheiton päästä kylään, lähtiessään kysyi Motilta että tuutko mukaan? Sälli oli heti juonessa mukana, siinä hekoteltiin että katotaan kuinka pitkän matkan se mukana tulee, ennen kuin iskee akkaa ikävä. Ei iskenyt ei, sinne se lähti taakseen vilkuilematta - ilmeisesti loma koiranpennusta tuli tarpeeseen.

Tänä aamuna sininen kaveri ilmestyi yhdeksän nurkilla takaisin mökille, infotekstari naapuriin kertoi että oli käynyt aamupalan jälkeen ilmoittamassa, että meikä häipyy nyt ja hiippaillut omine aikoineen takaisin mökille. Jospa seuraavan kerran sitten vaikka odotellaan joko saattajaa tai hakijaa, vaikka reitti onkin tuttu ja lyhyt...

Koirilla alkaa menemään jutut yksiin jo todella hienosti. Varsinkin retuutusleikkejä Motti jaksaa yllättävän hyvin, välillä pitää konahdella muista asioista kuitenkin. Metka on osoittautunut melkoiseksi kenguruksi, se juoksee ja hyppii kaikkialle (ja sieltä alas) ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Karjisten pompputaipumus ei lakkaa ehkä koskaan yllättämästä, vaikka sitä on jo yhden koikkaloikan verran ihmetelty. Muutenkin tuolla pikkuisella on äärettömän määrätietoinen ja varma ote kaikkeen mitä se puuhailee, ei tietoakaan pentumaisesta kömpelyydestä.

Pohjoisen Metka tuliainen

Vapaapäivän kunniaksi ajelimme keskiviikkona Motin kanssa Ranualle ja tulimme takaisin pienen punaisen kanssa. Alkumatkasta takapaksin kuljetushäkistä kuului muutamia närkästyneitä haukahduksia, mutta aika pian ipana rauhoittui nukkumaan. Taukopaikalla tutkaili pientaretta reippaana häntä heiluen ja jäi taas yksiöönsä tyytyväisenä, kun matka jatkui.

Motti oli hieman epäuskoisen oloinen moisen sintin ilmaantumisesta, muutama leikkikutsukin saatiin iltalenkillä, mutta sisällä alkoi tavaroiden ja paikkojen omiminen: tää on mun, ja tää, tää kans, se varsinkin on mun! Fiksuna virittelin porttia keittiön oviaukkoon, ajatuksena että pentu nukkuu ainakin alkuun vesivahinkojen vuoksi siellä - lopulta oli pakko luovuttaa kun se kiipeili portin yli, kiukutteli kuin vähäjärkinen ja kiipeili hieman lisää. Portti pois, kakara kipaisi sänkyyn kainaloon (karjikset - ei tee tiukkaa päästä itse sänkyyn, tai mihinkään muuallekaan minne mieli halajaa) ja kävi vetämään unta kuulaan. Nukkui siinä tyytyväisenä aamuun saakka, teki tarpeensa pihalle ja jatkettiin vielä hieman unia.

Torstain työpäivän (-illan) ajan kotona oli ollut yllättävän rauhallista, lattialle ei ollut ilmaantunut siivottavaa ja rekut olivat rauhallisia. Mökilläkin ehdimme jo käväistä, Ilona-muori oli Metkasta huippukiva tyyppi, se kun osaa ja haluaa leikki nätisti eikä ruttaa ja tuupi pientä. Uskomattoman reipas kolmikuinen tuo nassikka kyllä on, tutkaili mökkimaastoa itsekseenkin häntä pystyssä. Illalla kotona olikin harvinaisen tyytyväisiä kurjakoiria ja emäntä sai taas kerran hyvin nukutun yön.

Tänään kakara oli murtautunut päivällä Motin puolelle (olen pitänyt työssäoloajan porttia ovella, tuon ipanan olemassaolo kun ei ole herra koirapoliisille pelkästään mieluinen asia), mutta putkahti ilmoille yhtenä kappaleena ja omana ilopilleri-itsenään. Selvästi jotain neuvotteluita on päivän aikana käyty, pentu kuuntelee Motin konahteluita tarkemmin ja Motti taas ei jakele naamanapsuja ihan yhtä mielivaltaisesti kuin vaikkapa vielä eilen. Tuhmailuihin Possonen näyttää puuttuvan heti, esim. huonekalujen nakertelu ym. kikkailut ovat ehdottoman kiellettyjä, toru ei vaan näytä kovin montaa hetkeä tuolla sievässä punaisessa päässä asuvan. Tuhma pentu, paras pentu!

Hirvittävän ahne ja nenäänsä ahkerasti käyttävä pentu tuo Metkunpötkö on, nameilla saa piuhat yhdistymään älytöntä vauhtia ja kaikki edes etäisesti ruokaa muistuttava kelpaa. Ihmisten perään Metkalla on aivan älytön veto, eikä nuo pihapiirin ajokitkaan sitä näytä jännittävän - olisi kovasti menossa juttusille iloinen virne naamallaan.

Notta semmoisia kuulumisia tällä erää, jospa tämän blogin saisi elvytettyä taas henkiin tulokkaan myötä. Motin kanssa kahdestaan on vaan hengailtu tyytyväistä lötköeloa, ei ole ollut siis sen suurempaa dokumentoitavaakaan.

Palataan asiaan!

Haaskaa vappua!

Tervehdys taas täältä Kainuusta! Eilen oli pitkästä aikaa treenipäivä, vappuaaton kunniaksi muisteltiin liikkeestä pysähtymistä, seuraamista ja sitä, että mikäs se oikea paikka taas olikaan... sivu? Kentältä löytyy sekä tokoeste, että pk-esteet, joten hyppyjä pääsimme harjoittelemaan myös ja niihin varmaankin keskitymmekin seuraavaksi. Motilla pysyy motivaatio nyt hämmentävän hyvänä jopa "tylsässä" seuraamisessa, ylipäätään näyttää siltä että iän mukana tulee myös tekemiseen erilaista intoa. Osaamisesta ei meidän tekemättömyydellä nimittäin voi puhua, mutta onneksi tuo treenikenttä on nyt viiden minuutin kävelymatkan päässä kotoa ja toisekseen sijaitsee lenkkireitin varrella, joten olemme käyneet siellä tekemässä pieniä pyrähdyksiä muutamaan otteeseen ihan muun ulkoilun sivussa. Vielä kun saisi kaivettua itsestään jonkinlaista järjestelmällisyyttä, että saisi tehtyä ihan treenisuunnitelmaa ja mieluusti kirjoitettua ylös mitä milloinkin on tehty...

Aamukierrokselta palatessa kuulin, että naapurissa on venäjänajokoiratehdas käynnissä parhaillaan, eli pentuja pukkaa. Siitä tulikin mieleeni, että eräät pikkuhuligaanit täyttävät tänään vuoden, siispä ONNEA Motin ja Heilin mukuloille!

Kolmen nassikan kuulumisia ja kasvamista on onneksi saanut seurata tässä vuoden aikana, seuraava tavoite olisi bongailla pienet siniset ihan "oikeassa elämässä" myös mahdollisimman pian.

Ensimmäinen jälki tälle vuodelle tehty. Pituus Sports Trackerin mukaan 250 metriä, sai vanheta ainoastaan sen aikaa kun kävelin takaisin autolle. Alkupätkä (noin 100 metriä) oli melko avoimessa ja tasaisessa rinteessä, jossa tuuli puhalsi rivakasti takaviistosta ja pisti hieman siksakkaamaan. Metsän puolella eteni huomattavasti tarkemmin ja varmemmin, näyttää siltä että matkaa voisi pidentää eikä jäljen pidempi vanheneminenkaan asiaa ainakaan hankaloita.

Kepit tekisi mieli ottaa mukaan menoon myös, en vain ole päässyt itseni kanssa vielä yksimielisyyteen siitä, opetanko niiden ilmaisun erillään vai lisäänkö ne jäljelle ja palkkaan niihin reagoimisesta siellä. Päätöksiä, päätöksiä...

Hyvää matkaa, Raita ♥

21.12.2000 - 9.4.2014

Päivittelyä

Kylläpäs tämä päivittäminen on taas takkuista... no, edelleenkään ei olla puuhasteltu mitään raportoinnin arvoista, joten kai tämä kerran kuussa on ihan riittävä tahti todeta se. Mökkimetsiä olemme kuluttaneet urakalla nyt, kun sinne pääsee puolen tunnin ajolla. Jälkeä olen suunnitellut jo liki kuukauden aloitettavaksi, maasto kun on aivan sula, mutten ole saanut aikaiseksi. No, tämä viikko on lähes kokonaan iltavuoroa, eli täytynee ottaa ohjelmaan asap. Keppien ilmaisua en (kovista suunnitelmista huolimatta) ole edes aloittanut edelleenkään, mutta vastahan kausi on aluillaan. Täytyy nyt ensin tehdä helppo läpijuoksu ja katsoa, kuinka paljon tuolla isossa sinisessä päässä on vielä dataa jäljellä.

Pitäisi alkaa tutkailemaan takapihan tarhoja ja raivaamaan niitä käyttökuntoon. Näyttää olevan "hieman" heinittynyttä, eli asukkaita ei ihan hetkeen ole ollut. Suunnitelmissa olisi avata ainakin mahden reunimmaisen välinen ovi ja tuplata Motin oleskelutila, luullakseni kesän koittaessa on kuitenkin mukavampaa hengailla työpäivän ajan ulkoilmassa kuuman asunnon sijaan.

Raita on pysynyt kohtalaisen hyvässä hapessa edelleen, metsässä loikkiminen ei näytä suuremmin aiheuttavan jäykkyyttä, mutta pari loikkaa auton penkiltä alas vetää helposti jumiin, joten vanha rouva saa nyt vain totutella nosto-operaatioihin, jos omalta paikaltaan penkille nousee. Sen korvienväli ei näytä muistavan vieläkään, ettei kroppa pysy enää samaan kuin nuorempana, onneksi BOT näyttää palauttavan äärettömän hyvin.

Motin kanssa on odoteltu fillarikelien koittamista, kuulemma se on menossa Maailman Voittajaan, joten tarttis kaiketi yrittää kasvattaa pattia siihen mennessä. Pitäisköhän meidän kenties treenata myös missikisamuuvsseja kaiken tärkeämmän ohella, hmm?

Täällä on vietetty aika loivaa elämää, koirat tutkivat uusia nurkkia ihmeissään ja emäntä tepastelee perässä hangon keksinä ihan vaan siksi että ollaan vihdoin taas kotona. Motti kävi viikolla hierojalla, ristiselässä oli pientä tiukkuutta (hah, mä tiesin että siellä on jotain) mutta kuulemma ei mitään mistä pitää huolestua. Noin ylipäätään tuomioksi tuli, että hyvässä kunnossa oleva nuori koira, jatkakaa samaan malliin vaan. Uudestaan voitais mennä myöhemmin keväällä, mummua voisi käyttää samalla hierottavana.

Raita on pirteämpi kuin vuosiin, varsinkin talvet ovat olleet sille jo monen vuoden ajan raskaampia, mutta nyt porskuttaa menemään aivan eri tahdilla. Poluilla pitää välillä muistuttaa siitä, että eteneminen olisi suotavaa, kun nenä jumittaa jännään hajuun eivätkä korvat enää sieppaa etenemiskäskyjä, samasta syystä vapaana voi pitää enää vain hyvin harvoissa paikoissa. No, kaikkien vihaama fleksi korvaa onneksi paljon menetettyä vapautta.

Motille uusi ihmetys on puulämmitys: KEPUKOITA tuodaan sisälle, jee! Alituiseen saa olla huomauttelemassa puutelineen sisältöä hipelöivälle, ettei niitä ole tarkoitettu pienen kurjakoiran aarteiksi. Kummasti telineet saavat kuitenkin olla rauhassa, kun lämmityspuuhat eivät ole ajankohtaiset, ilmeisesti osallistuminen on siis päivän sana. Koivukalikat pääsevät vuoleskeltaviksi ennen polttamista, joten siinä vaiheessa valitettavasti joutuu komentamaan uteliasta kuonoa loitommalle ettei tule haaveria. Ihan kaikkeen ei tarvitsisi kuitenkaan osallistua.

Tänään yritin pitkästä aikaa ottaa kameraakin mukaan, kun kävimme mökillä tepastelemassa metsässä (jossa pääsee töppöjalkakin kulkemaan aika vaivatta, aivan käsittämätön talvi!), mutta lumisade oli sen verran sankka että jätin sen suosiolla autolle. Harmi, lenkkeilyseurana oli kaksi vinttikoiran retaletta, joten seurakunta oli varsin sekalainen.

Raita on kyllä aivan ihmeellinen tapaus. Rouvalla on ikää se kolmetoista ja paarustaa hirveällä tahdilla pitkääkin lenkkiä mukana vielä täysin. Toki vauhti määräytyy mummun mukaan, mutta eipä sen kanssa paljoa tarvitse himmailla. Olen seuraillut sitä kipeytymisen varalta, mutta mitä vielä. Lyhyemmistä kierroksista se ei nyt nuoskalumen aikaankaan edes väsy. Kas siinäpä tavoitetta tuleville corgisukupolville. ;)

Edelliseen postaukseen viitaten, työpaikka tärppäsi ja aloitus on heti huomenna. Jes!

Back on track, monellakin tapaa.

Ensimmäinen, ja toistaiseksi viimeinen, työviikko alkais olemaan ohi ja hyvä niin. Kun on treenannut muutaman viime vuoden enimmäkseen istumalihaksia ja kielenkantoja, niin voin kertoa että kahdeksan tunnin juokseminen ympäri julmettua hallia painavia vaateröykkiöitä siirrellen ja vanutellen ei ole varsinaisesti kukkasia ja auringonpaistetta. Sinänsä mukava viikko: mahtavaa, että työpäivät menevät nopeasti kun on TEKEMISTÄ, mutta jalat kyllä huutaa apua jo siellä kuudennen tunnin kohdalla (lisäksi toisen käden olkavarsi ja toisen käden ranne ovat ilmoittaneet, että jollei meno muutu niin siirrämme asian työsuojeluvaltuutetulle - miten voi mennä muka kipeäksi muutaman takin siirtelystä, häh?). Vielä olis huominen ja sitten annetaan kinttujen levätä.

Raidan BOT verkkoloimi tuli eilen ja pitihän se testata heti. Muorihan v i h a a  pukemista, eikä tämä ollut poikkeus: antaa kyllä laittaa päälle, mutta kieltäytyy liikkumasta minnekään. No, ohjasin sen pedilleen loimineen ja yllätys oli suuri kun se sammahti sinne melkein samantien kauheine vaatteineen. Vissiin se oli sittenkin ihan kiva? Motti kävi tutkimassa koomassa makaavaa mummoa moneen kertaan illan aikana ja tuli raportoimaan mulle huolissaan kun mitään jupinaa tungettelusta ei kuulu. Muori veteli onnellisena unta kuulaan vielä siinäkin vaiheessa, kun se tavallisesti on käskyttämässä jo hyvinkin itsepintaisesti iltalenkille, sain pukea ulkovaatteet aivan rauhassa päälle ja antaa useamman kehotuksen pedistä poistumiseen. Muutoinhan en ole viitsinyt vanhusta juuri vaatettaamisella kiusata, mutta ikää on jo sen verran että kylmä puree ihan eri tavalla, joten ajattelin että tuo verkkoloimi voisi olla täällä sisällä ihan hyvä näin talviaikaan. Näyttäähän tuo tekevän olon mukavaksi, joten ei ollut turha ostos lainkaan.

En sitten jaksanut alkaa mihinkään eristysjuttuihin, eikä täällä olla matsattu tietääkseni lainkaan. Kaikki ainakin ovat hengissä ja hyvällä mielellä kun tulen töistä, vuokranantajalta kyselin pari päivää sitten meluhaitasta eikä täällä kuulemma möykätäkään. Valtakunnassa siis kaikki hyvin.

(Tänään oli muuten työhaastattelu, saas nähdä mitä uutisia alkuviikosta kuuluu...)

Ai niin! Pönttöuuni. Totuttuun tapaan tein turhia sytytysyrityksiä päivittäin. Tai siis eihän ne nyt turhia olleet, syttyi se aina lopulta säälistä. Ostin jopa puukon, koska suomalaisella sellainen kuulemma pitää olla... tai ehkä siksi, että saan hampaita kiristellessäni vuoleskella tikkuja sytyttämistä helpottamaan. No, päivänä muutamana seurasin sitten silmä tarkkana miten Joku Joka Osaa asian hoitaa (tuli syttyi luonnollisesti samantien), apinoin ja kas - Katja 5 Pönttis 0! Voittajafiilis! Eiköhän tuonne hormiin joku tulenkestävä pyryharakka pesän vielä tee, mutta siihen saakka nautin uudesta tuikitärkeästä taidostani täysillä.

Kiukuttelua

Raita palasi kotiin eilen, hakiessa se seurasi kuin hai laivaa jottei vahingossa unohdu hoitopaikkaansa, mutta kotona iski ilmeisesti arki vasten harmaantunutta kuonoa: yksi riivaaja on poissa edelleen, mutta se hemmetin naaman napsija on täällä edelleen!

Olin laittanut mummulle etukäteen pehmoisen ja lämpimän paikan olohuoneen nurkkaan, mutta arvon marttyyri päätti linnoittautua kämpän kylmimpään osaan keittiöön ja makasi siellä kippurassa hytisten. Pakotin sen lämpimämmälle puolelle ja blokkasin reitin keittiöön, aika nopsaan mukavuudenhalu onneksi voitti itsepäisyyden. Tänään onkin sitten arvon nautapaimenten puupäät kolisseet pariin kertaan vastakkain heti kun silmä välttää: muori murisee Motille kaikesta ja kun sitä alkaa moinen ketuttamaan niin ensin blokkailee aikansa ja napsii sitten kuonolle. Raitahan ei moisesta taltu vaan kiihtyy, joten... no... perkeleitä on viljelty tänään. Useita. Tosi mahtavaa odotella huomista: porttimahdollisuutta ei tähän hätään ole (ellen sitten pistä jompaakumpaa häkkiä pystyyn ja ovelle) ja mulla on työpäivä, joten saapa nähdä missä tunnelmissa jengi on kotona kun palaan takaisin. Juuri nyt ei jaksais koiranpito kiinnostaa taas pätkääkään, ärsyttää valtavasti alkaa taas kerran pohtimaan jotain hemmetin eristämisiä. Eiiiiiiiiiiiiiiii!

Jospa loppuun kuitenkin jotain mukavaakin... polkuja näyttää kulkevan joen suuntaan aika mukavasti, ollaan niitä tepasteltu pariin kertaan ja ilmiömäisellä tuurilla ei olla bongattu ihmisiä. Kovassa käytössä näyttävät olevan kuitenkin, joten ei tosiaankaan olla ainoita kulkijoita. Jospa onnistuisin jatkossakin arpomaan ulkoiluajat niin, että saadaan marssia ylhäisessä yksinäisyydessämme!

Hoo, asuntoasia edistyy.

No niin, tänään oli ilmoitus paikallisessa ilmaisjakelussa. Muutama vaihtoehto tulikin heti aamupäivästä alkaen, hauskin oli tyyppi joka kysyi miten alkeelliset olot saa olla. Kysyin, että kuinka alkeellista sulla olis tarjota, "kantovesi, ei sähköä". No tuota... jätimme aiheen siihen, mutta lätisimme puhelimessa silti puolisen tuntia niitä näitä. Harmi, että kyseinen hirsitalo oli hieman hc jopa minulle, siinä olis ollut vapaassa käytössä järjetön määrä metsää ympärillä. Hmph!

Noh. Ilta eteni, yhdeksän jälkeen soi vielä puhelin. Kun kuulin kuka soittaa (entinen vuokranantajani), oli pakko kysyä että et muuten ikinä arvaa kenelle soitit (minun nimenihän on kotinurkilla lievästi ilmaistuna yleinen). Toinen siinä hämillään yrittää miettiä, että tuliko töpättyä vai mitä hittoa se tarkoittaa, minä hykertelin toisessa päässä ja olin jo satavarma että osoite löytyi nyt. Niinkuin löytyikin. Entinen asuntoni on seinän takana, kämppä mihin muutan on hieman suurempi päätyasunto, talossa ei ole tällä hetkellä muita asukkaita.

Viikonloppuna oli puhetta, että käydäänkö kysymässä olisko tässä vapaita asuntoja, mutta en kehdannut lähteä toisten nurkkia koluamaan. Vuokranantaja asuu siis samassa pihapiirissä. Nyt on hyvä fiilis! Matkaa keskustaan viitisen kilometriä, ympärillä peltoa ja puita. Puulämmityksen saloihin pääsee vihkiytymään (hmm... minä ja tulisijat emme ole päässeet koskaan kovin hyviin väleihin...) pitkästä aikaa. Tarhat ovat kuulemma talon takana pystyssä edelleen, eli jahka lumet sulavat sen verran että niitä pääsee siistimään, niin ovat vapaasti käytettävissä. Koiria on myös vuokranantajalla, joten elikot eivät häiritse ketään.

Tykkäsin asua tuolla aikanaan (joskin kämpän lämmittämistä enemmän saattoi olla vetoa kavereiden kanssa baareilun pariin, joten aika ja paikka eivät tuolloin ehkä ihan täysin talviaikaan kohdanneet) ja juuri jokunen viikko sitten kaipailin kyseisiä kulmia - näin ne palikat alkavat löytää paikkaansa!

Ja se paras juttu: mummukoira tulee kotiin! ♥

Muutto olis edessä... mutta mihin muuttais?

Jaapa jaa. Parin viikon päästä olisi muutto, mutta ei hajuakaan minne. Jännää. Tänä viikonloppuna kävin katsastamassa paria vaihtoehtoa Kajaanissa, toisessa kurkkua alkoi kuristaa sillain ikävällä tavalla heti ovesta sisäänpäästyäni, joten unohdin sen samantien vaikka se periaatteessa olikin noin muuten ihan viehko puulattioineen. Kiinnostavampi vaihtoehto puolestaan olikin asuinpinta-alaltaan melkein puolet ilmoitetusta, se on oletettavasti tehty saunakamariksi joten oli pimeä ja pikkiriikkinen. Sijainti jees ja pihassa olis ollut mukava treenailla koiria (myös mökin takainen pieni pelto olisi ollut käytettävissä), mutta kun se kiva pihapiiri ei paljoa pääse mieltä lämmittämään jos tulevassa kodissa ei mahdu asumaan kuin repullisen tavaramäärän kanssa. Ei.

No, koska olen huono stressaamaan moisia juttuja, jätin tulevan keskiviikon Koti-Kajaaniin ilmoituksen jossa on maininta myös koirista - eipähän tarvitse kinata aiheesta kun on jo etukäteen ilmoittanut, että nelijalkaisia on tulossa. Jättäköön soittamatta jos ei huvita omistamaansa mökkeröiseen  koiria ottaa. Odottelemme...

Hyvää uutta vuotta!

Uudenvuodenaatto on sitten takana ja se vietettiinkin melko uneliaissa tunnelmissa. Mottia ei paukutus stressannut, enimmäkseen veti unta kuulaan ja välillä kävi istuskelemassa makkarin sängyllä valoja ihmettelemässä. Allekirjoittanutta alkoi kyllä ahdistaa muutama tunti aloitushetkestä, ei jaksa käsittää yhtään mikä ihmisiä tuossa ääni- ja valosaasteessa kiinnostaa.

Lentsukin alkaa reippaalla sinisellä helpottaa, ei ole köhinyt enää muutamaan päivään ja niiskuttaakin ainoastaan satunnaisesti. Vielä täytyy kuitenkin himmailla lenkkien suhteen, ettei saada mitään jälkiseuraamuksia.

Ohitustreenit alkavat olemaan ihan hyvässä vaiheessa: osa (jopa haukkuvista) koirista voidaan ohittaa hiljaa, tiukempiin paikkoihin olen ottanut vielä avuksi namien rauhoittavan vaikutuksen ja toimivatkin hyvin. Kyllä siitä vielä kaupunkilainen tulee, itsestäni en ole ihan niin varma...

Pitäisiköhän tässä alkaa pähkäilemään tulevalle vuodelle jotain tavoitteen tapaisia? Ehkä, käytän silti (taas kerran) edessä olevaa muuttoa tekosyynä sille, että asetutaan ensin jonnekin ja mietitään muita juttuja vasta sitten.

Ensimmäistä kertaa muuten ties kuinka pitkään aikaan taloudessa on vain yksi koira ja hei, tämähän on aika miellyttävää! Valitettavasti arvostan koirieni tarvetta koiraseuralaiselle liikaa, joten tästä tuskin saadaan Raidan jälkeenkään nauttia sen kummemmin. Muorilla muuten menee kuulemma mainiosti, kikkailee kuin nuorempikin pötkylä ja käyttää hyväkseen corgimaisuuksiin tottumattoman hyväuskoisuutta. Ikävähän tuota mummukkaa jo on, vaan kohta nähdään taas.