Kun vihdoin oltiin perillä, vastassa oli tontin valtias Mosse, joka ei ollut koirankuonolaisen ilmaantumisesta lainkaan hyvillään vaan hiippaili niska kyyryssä ja karvat pystyssä tutkimaan tilannetta. Alkuihmetyksen jälkeen paikallaan pötköttelevä kissi oli saanut olla rauhassa, pyrähtelevä kolli taas oli liian vastustamaton ja sai koiranpojan peräänsä. Kotikenttäetu onneksi oli Mossella, joten koiran kannoilta karistaminen onnistui heittämällä.
Ranta oli ihan huippujuttu! Siellä sai ottaa kiinni aaltoja, uida joutsenten kanssa, loikkia kuin vähäjärkinen, noutaa levää (nam) ja uida niin paljon kuin ikinä jaksaa.
Hangon keskustassa rentoreiska oli herättänyt huomiota sen verran, että kaksijalkaiset olivat jo väsyneet vastailemaan kysymyksiin. Kovasti ihasteltiin rauhallista ja ystävällistä koiraa (siitäkin huolimatta, että yritti erään mummon mansikkapussille ohikulkiessaan) ja mikäs tuota ihastellessa, onhan se varsin rakastettava komistus.
Tihutöitäkin ehdittiin tehdä olosuhteiden pakottamana: kukkapenkkiin sai kaivettua kenenkään huomaamatta mukavan syvän ja viileän poteron, voimille urakka ainakin kuvasta päätellen oli ottanut!
Pohjavillat karisivat (karstan avustuksella) reissun aikana, kotiin tuli siis karvaton ja huimasti hoikistunut pieni koira. Pyöräilyreissut ja kallioilla seikkaileminen varmasti auttoivat senttien kadottamisessa myös, fillaroiminen olikin ollut Motin kanssa odotettua helpompi nakki. Yksi kerta kankun ja eturenkaan kevyttä kohtaamista riitti, sen jälkeen heppu oli jolkotellut kiltisti pyörän vierellä takarenkaan tuntumassa. Siitäpä onkin polkupyöräilyä hyvä jatkaa kotonakin.
Kuvia löytyy lisää taas tuttuun tapaan kuva-albumista, kertovat aivan varmasti enemmän kuin kotona olleen tuhat sanaa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti