Meillä eletään epäreiluja aikoja. Koska medium sininen meni voittamaan ison ruokasäkin, muttei itse voi niitä syödä, saavat leidit nappulansa aamuin illoin aktivointipalloista ja Motti syö raakaruokaa. Motista on aivan tyhmää, että toisilla on pallot joista tulee herkkuja, etenkin Rudesta sen sijaan on täysin epistä että Motti saa herkkuja ja itsellä on nappuladieetti - joka tosin näyttää maistuvan paremmin nyt kun ne saa itse pyöritellä pallosta ulos. Olen yrittänyt lohdutella, että jahka palkintoeväät on rouskuteltu, palataan vanhaan tuttuun muonitukseen eli Kennelrehun antimiin. Koska pienen koiran "epis" ei sovi minulle lainkaan, on Motti toki saanut pyöritellä riistakuutioita pallosta pois ja leidit puolestaan saavat hieman lihaa nappuloiden lisäksi.

Raidalle pallo toimii itse asiassa erinomaisesti, se on ahminut ruokansa aina ja nyt vanhemmiten imuroi kupin tyhjäksi nopeammin kuin koskaan ennen. Pallo tyhjenee niinikään kokemuksen tuomalla vauhdilla, mutta nyt se ehtii sentään pureskella ruokansa. Kun pallo on tyhjä, se tulee kyselemään että koskas sen oikean ruoan sitten saa, kun äsken huviteltiin?

Motin alkukesäisen mahataudin jäljitin mahdollisesti vanhentuneeseen nappulaan. Säkin jämät olivat tynnyrin pohjalla ja tyhmänä kippasin uutta tilalle heittämättä entisiä pois. Kun pohja alkoi häämöttää lakkasi sälli syömästä ja aloitti oksentelun, pari päivää tämän jälkeen myös superahne Ruuti alkoi nihkeilemään nappuloitaan (olipa seassa lihaa tai ei). Odottelin, että Motilla pysyi taas ruoka sisässä ja tarjosin lihan seassa napuja (eri satsi toki) - juu ei, vartin sisällä ruokailusta kaikki tuli ulos. Raakaeväs ja riisi sen sijaan pysyivät sisällä pahinta vaihetta lukuunottamatta, joten enpä ole enää viitsinyt kuivamuonaa edes kokeilla. Menetyshän ei ole suuri, kuivamuonaa kun ei olla säännöllisesti annettu vaan elävät käytännössä kokonaan lihoilla/kalalla sekä satunnaisemmin pienellä määrällä kauraa/riisiä. Tästä syystä se säkin loppu ehti siellä tynnyrissä varmaan härskiintyäkin. Mökkireissulla olisi vaan kätevää pistää nappulat kuppeihin, siellä kun olosuhteet ovat karummat kuin mukavuuksin varustellussa kotitalossa. No, tästä ehkä opimme jotain.

Ruuti yllätti oma-aloitteisella pähkäilyllään viikko sitten. Parina aamuna ihmettelimme, miksi se tulee ulkoa etujalat kainaloihin saakka aivan litimärkinä, tontilla kun ei tähän aikaan vuodesta sellaisia kosteikkoja ole missä voisi rypeä. Lauantaina töistä palatessa komensin Motin tallin nurkalla olevaan ammeeseen viilentelemään ja kun se oli polskinut riittävästi kutsuin Ruudin jotta voin sen nostaa seuraavaksi veteen. Rudehan siis luulee, ettei osaa hypätä, eikä tätä luuloa ole suuremmin yritetty korjata mm. sisällä olevien matalien porttien takia. Leidit eivät siis ole sisätiloissa samalla puolella ihan mummon oman rauhan vuoksi.

Päätin kuitenkin, että nyt on kyllä jo aika alkaa opettelemaan omatoiminen viilennys, viittasin veteen ja sanoin "uimaan". Yllätys oli melkoinen, kun se sujautti rimppakinttunsa muitta mutkitta veteen ja valui perässä sinne kokonaan, läiskytellen siellä sitten tyytyväisenä. Isäntä ei tunnusta opettaneensa sitä menemään ammeeseen itse, joten läpimärät etujalat taisivat selittyäkin itsestään... jotenkin voin niin mielikuvitella puuhkiksen treenailemassa keskittyneenä uimaan menemistä omine aikoineen - kun Mottikin menee niin kyllä minäkin!

Tänään oli piiiitkästä aikaa hakutreenien vuoro. Päivän tavoite oli vaatimaton, mutta sitäkin tärkeämpi: saada maalimiehelle meneminen taas mukavaksi. Herättelin koiraa jo siinä vaiheessa kun hain motskarit ja pallot maalimiehille mukaan autolta, silmät laajenivat teevadin kokoisiksi kun se Maailman Paras Motskari sujahti reppuun ja sitä lähdettiin viemään pois. Ennen keskilinjalle menemistä haukutin sen pariin kertaan ja kyllä; koiran asenne hommiin on heti aivan toisenlainen. Pantaa ei ollut kaulassa ollenkaan, ainoastaan liina löysällä kiepillä kaulalla ykköselle mennessä eikä lähetyksissä pidetty kiinni lainkaan. Toimii tosi hyvin, ei vahingossakaan saada minkäänlaista väistämistä tai nihkeilyä kiinnipitämisestä.

Ensimmäinen maalimies helpotettiin ihan reilusti, odotti puolivälissä ja lähti piilolle kun olimme ykkösen lähetyspaikalla. 2.-4. antoivat ääniavut taputtamalla. Ensimmäisen kierroksen Motti etsi kokonaan näöllä, näemmä on päässyt unohtumaan että kuono on se väline millä metsässä tehdään hommia. Varsinkin viimeisen piilon kiersi tosi kaukaa takaa, kun yritti nähdä missä maalimies on. Irtosi kuitenkin vauhdilla ja leikki maalimiesten kanssa mielellään, sai lopulta tuoda aarteensa metsästä minulle jonka jälkeen lähetin seuraavalle.

Kakkoskierroksella annettiin vain ääniavut ennen lähetyksiä, muuten samat sävelet kuin ensimmäiselläkin eli jos se tuo lelun takaisin niin saa leikkiä ja kuljettaa sitä keskilinjalle, mutta jos se lähtee niin voi antaa lähteä. Nyt kuonoa käytettiin hieman paremmin, mutta vähän kadoksissa se hajun perusteella eteneminen silti oli. Seuraavalle kerralle tarkoitus olisi kokeilla ihan hajunhakua jotta saadaan homman juonesta taas kiinni, ohjeet tähän saamme toivottavasti treenikaverilta.

Herättely ennen keskilinjalle viemistä, kaikki turha jarruttelu pois (ei todellakaan ole koira joka nousee pannasta jarruttamisesta), kierrosten välissä kunnollinen viilennys, mukavat leikkikaverit piiloilla. Niistä oli tämän päivän hakutreenit tehty ja tavoitehan siis saavutettiin.