Mopsukka oli viikonloppuna kinkereillä! Nimittäin karjiskinkereillä. Perjantaina startattiin pöllöilyllä ja Ellin aktivoimisella, tämä olikin ainoa päivä kun ehdin ja muistin ulkoiluttaa kameraa...

Lauantaina paineltiin töiden jälkeen Savion maisemiin tiirailemaan hakualuetta ja hyvä sellainen löydettiinkin. Mukana oli hyvin eritasoista porukkaa, niin pk- kuin pelastuskoirapuoleltakin - ensikertalaisista hyvinkin kokeneisiin koirakoihin. Tallasimme kaksi kapeaa kaistaletta yhteen suuntaan, sen jälkeen tuli pari tallaamatonta pistoa ja  pienen välimatkan päähän merkkasimme vielä tallaamattoman alueen Trilliania varten.

Motille meni valmiiksi kolme maalimiestä, palkkana motskarit ja suunnitelmana haukuttaa ja leikittää koira maalimiehellä (heh), ohjaaja paarustaa paikalle ja maalimies saattelee koiran lelun kera keskilinjalle, minä seuraan perässä. Osoittautui paremmaksi, että minä menen hieman edellä ja koira sekä maalimies seuraavat perässä, sälli meinasi nimittäin jäädä odottelemaan minua paluumatkalle.

Leikittäminen piilolla väsytti aika tehokkaasti, taidettiin jäädä taistelemaan sinne motskarin herruudesta liian pitkäksi aikaa (tai siis, minähän olin tietysti mykkä ja tylsä, kuten tavallista). Saimmekin jatkoon ohjeeksi palata piilolta hieman nopeammin, eli lyhyesti leikkiä kun tulen paikalle ja sitten mentiin. Kolmas pisto oli tallaamaton, mutta yhden koiran jäljiltä. Yllättävän tehokkaasti sälli siellä eteni silti, teki pienen mutkan maalimiehen taakse, mutta sai sieltä vainun vikkelästi ja haukku alkoi kuulua. Vielä haukkuun ei tarvita sen kummempaa kestoa, parin kolmen sarja riittää ja motskarileikit käyntiin.

Seuraava kysymys olikin ihan hyvä: miksi maalimies saattelee koiran keskilinjalle? Motti tosiaan kehitti hausta liikesarjan johon kuuluu ukon etsiminen, moikkaaminen ja palaaminen keskilinjalle, että päästään etsimään loputkin pois. Se siis alkoi muutama treeni sitten kiirehtiä maalimieheltä pois ja sitä yritetään tässä jarruttaa. Minuun ei kannata hakea kesken kaiken kontaktia, koska ainoa leikkivä hyvä tyyppi on maalimies. Vaihtoehdoksi tarjottiin myös koiran kytkemistä maalimiehellä ja sen tuomista sieltä kytkettynä, hyöty jäi ainakin tässä vaiheessa tehtynä itselleni vähän hämäräksi.

Lähetystapaan ehdotettiin koiraa painostamattomampaa tapaa (aivan oikein), nyt olen ollut useimmiten vieressä kyykyssä ja lähettänyt sen siitä: ei kumarruta yli eikä ahdistella muutenkaan liikaa!

Lepotauon jälkeen Motti pääsi vielä tekemään jäljen jonka päässä odotti iltaruoka, hankalakulkuinen maasto hieman mietitytti viimekertaisen haahuilutreenin jälkeen, mutta ukkeli paineli sen läpi kuin vanha tekijä - eikä muuten pidä erityistä kiirettä edetessään vaan tutki tarkasti hankalammatkin kohdat epäröimättä yhtään.

Sunnuntaina aloitettiin tottiksella, Motin kanssa testailtiin ruutuun lähettämistä ja koira oli siitä jyvällä paaaaaaaljon aikaisemmin kuin ohjaaja. Kumma juttu, miten kaikki putoaa nollaan kun ei vuosikausiin tee yhtään mitään - lisäksi luonne kun on sellainen, että kaikki pitää osata heti, niin... ei voi kuin off topicina todeta, että osanottoni mm. autokoulun opettajalleni edelleen. :D


Kun jäljentekoon oli innokkaita vielä sunnuntainakin, niin ajeltiin porukalla Ladun majalle, jonne tallattiin vielä lyhyet hakukaistaleetkin. Motin jälki meni taas nappiin: se poimii kyllä satunnaisen ruoan jäljeltä, mutta ajaa jälkeä, ei metsästä Froliceja.


Vaikka viikonloppu huipentui auton hinaamiseen Ladun majalta pois, niin kaiken kaikkiaan oli kyllä ihan mahtava viikonloppu, siitä kiitokset kaikille! Oli hienoa päästä seuraamaan kaikkien treeniä peesissä ja kuunnella viisaampien neuvoja sekä tottiskentän reunalla että maastossa. Viimeistään ensi vuonna sitten uudelleen.

Motilla oli taas työ- ja jälkipäivä. Näytti tulevan Ruudin juoksujen keskellä tarpeeseen, ilme autolta työpaikalle kävellessä oli lievästi sanottuna huojentunut.

Jäljelle päästiin tänään ihan ok säässä, hieman ennen metsään marssimista satoi, mutta keli selkeni mukavasti siihen mennessä kun maaston ääreen pääsimme. Tällä kertaa menikin toisinpäin: loppua lukuunottamatta heppu työskenteli oikein mukavasti, viimeisellä parillakymmenellä metrillä alkoi haahuilemaan. Saattaa olla, että oli kylläkin puhtaasti oma virhe, jälki nimittäin loppui metsäpolun vierelle ja tuolla alueella kuljetaan todella paljon koirien kanssa. Vaikka kuono meinasi viedä himpun väärään suuntaan, selvisimme kuitenkin hyvin loppuun saakka. Seuraavalla kerralla täytyy suunnitella loppukohtaa hieman erilaiselle pisteelle.

Esineruudun alkeita teimme jäljeltä palatessa. Motille ei ollut esineitä valmiina tallatulla alueella, vaan hetsasin sitä hieman esineenä toimineella lapasella jotta toinen älyää mistä on kyse, jätin koiran Ellille hihnaan ja kiikutin lapasen hieman syvemmälle metsään ja lähetin Motin etsimään. Hienosti ja vauhdilla se sieltä takaisin tuotiin, päälle vähän palloleikkejä ja autolle. Ensimmäisellä esineruutuharjoituksella pari viikkoa sitten tein kammottavan mokan: vein esineeksi alueelle motskarin. EI NÄIN. Tyyppi bongasi sen ensimmäisenä ja kiikutti tuhatta ja sataa räpylään: nyt leikitään! Pettymys oli suuri, kun käskin uudelleen etsimään, se löysi jokaisen esineen ja tökki niitä maassa muttei tuonut niitä enää, vaan himoitsi ainoastaan ihanaista motskaria joka oli minulla visusti taskussa. Eikä tule menemään etsittäväksi esineeksi enää ikinämilloinkaankoskaan. Päätös.

Lapasen hakemisia, eli esine-käskyyn tutustumista, tehtiin jo pitkin talvea: lenkillä pudotin lapasen kävellessä kun Motti ei huomaa ja lähetin sen vaihtelevilta matkoilta hakemaan sitä. Karalla tämä meni sen verran hyvin korvien väliin, että tarkkaili minua lenkillä hyvin tarkkaan, ettei tumpula omistaja TAAS hävitä hanskojaan minne sattuu.

Ensi viikonloppuna onkin karjisviikonloppu, saas nähdä mitä kaikkea päästään puuhailemaan silloin.

Laitetaas tännekin, että muistan ajankohdan myöhemmin. Rude kehitteli tärpit keskiviikkona aika lailla puskista (juoksut ovat olleet lähinnä "juoksut" jos sitäkään) ja siitä lähtien ollaan katseltu yhtä tauotta aivottomana piippaavaa ja huohottavaa karjista. Ruuti itse katselee silmät pyöreinä täysin viattomana, että mitä ihmettä tuo tyyppi sekoilee, ei kässää yhtään että tässä nyt mitään outoa olisi. Jos ajatuksissa oli, ettei steri olisi välttämätön, niin nyt kolmatta päivää mentäessä: KYLLÄ SE ON.

No, huomenna Motti lähtee taas mukaan töihin ja sen jälkeen ajamaan jälkeä, jospa se vähän rauhoittaisi pientä hernettä tuolla hörökorvien välissä.

Aamulenkki junioreiden kanssa metsäteillä, joilla kukaan ei tule vastaan - luksusta. Kiinnipitoaikaa uhmaten pöhkikset saivat jolkotella vapaina, niitä ei juurikaan metsässä rämpiminen yksin kiinnosta jos kaksijalkaisia on mukana marssilla. Ruudin veri vetää tienvarsipuskiin melko tehokkaasti heinää mussuttamaan, mutta kas kun kukaan ei huutele perään, kaveria ei näy ja askeleetkin alkavat loitontua... yks kaks tuleekin kiire ottaa muut kiinni.

Ruden hormonitoiminta raavituttaa hieman hiuspohjaa, sehän aloitti jonkin sortin juoksut jo huhtikuussa, tiputteli ruskehtavaa vuotoa päivän, pari ja lopetti siihen. Siitä saakka on tuksahtanut urosten nokkaan silti hurmaavalta, leidiä itseään lähentely-yritykset ovat ärsyttäneet. Googlettelin asiaa keväällä ja löytyikin ns. hiljainen kiima, joka ilmeisesti on etenkin nuorten narttujen juttu. "Oikea" juoksu näillä junnuilla tulee juttujen mukaan usein jonkin aikaa hiljaisen kiiman jälkeen. Viikko sitten hakuporukan sällien päät menivät pyörälle totaalisesti ja eilen Rude alkoikin taas tiputtelemaan, tällä kertaa ihan punaista juoksuvuotoa. Mutta. Tipan tippaa ei ole näkynyt enää tänään missään, mitä ihmettä? Putsailee kyllä itseään ja merkkailee lenkillä, mutta mitään muuta merkkiä mistään erityisestä ei taaskaan ole.

Aamulla tiirailin myös koiranäyttelyiden ajankohtia (ja ylipäätään missikisoja jonne edes teoriassa ehtisi ilmoittautua joskus), vähäinenkin puolikiinnostus hyytyi kyllä täysin osallistumismaksuihin. Ihanan kallista! Mistä hyvästä? Juostaan pari kierrosta ja saadaan käteen muovinauha ja lappu, jonka käsialan tulkitsemiseen tarvittaisiin puoli lääkärikuntaa. Hullua. Kiinnostaisi kyllä käyttää Raitaa ehkäkenties vielä seniorikehässä jossain, Mottia vissiin tarttis joskus kiikuttaa näytille myös. Positiivista: yli 10-vuotiaat seniorit pääsevät varsinkin moniin ryhmiksiin ilmaiseksi. :D

Jälkikapulat on muuten kaivettu esille naftaliinista, melkein pääsi unohtumaan että sellaisiakin on tullut väkerrettyä. Se, milloin niille on käyttöä, onkin sitten toinen tarina.

Motilla oli taas puuhakas päivä. Ensin heppu puhalteli poskiinsa työpäivän ajan takahuoneessa, mutta sitten alkoikin tapahtua. Alkuun suunnattiin kuumannihkeän päivän kunniaksi uittamaan koiria, mukana Katla-karjis omistajineen. Näemmä kiire tuo mukanaan kroolin: kun kaverikin kiihdyttää saman kepukan tai pallon perään, niin onhan se nyt laitettava potkuriin vauhtia!

Karjisviikonloppua varten kävimme ajelemassa lähihoodeilla treenimaastoja katsellen ja päädyimme siihen, että jäljen voi ainakin mainiosti tehdä Ladun majalle, kovin montaa innokasta treenaajaa tuskin maastoon on kerrallaan lähdössä. Kun nyt metsän äärellä oltiin, teimme jäljet kummallekin koiralle. Motille laitoin tärpiksi ruokaa vaihtelevin välimatkoin, jälkeä ajaessa tuli todettua ettei ole välttämätöntä ollenkaan - ainakaan kovin tiheään kylvettynä. Alkumetrit Motti bongaili Froliceja, mutta puolivälin koittaessa oli jo ihan sujuvasti jengalla siitä, mitä tänne on tultu tekemään ja veti homman kotiin hienosti oikoen makupalojen ohi itse jäljen perässä. Taidetaan alkaa opettelemaan keppi-ilmaisuja samantien.

Katlan jäljen vanhenemista odotellessa teimme myös haukkuilmaisuharjoituksia sekä kentällä että metsän puolella, lelulla haukkusarjaa irtosikin mukavasti eikä Motti tunge iholle mekkaloimaan. Metsäharjoituksessa välimatka oli melko lyhyt, lähetin kuitenkin käskyllä etsimään ja sovimme, että maalimies pitää Motin piilolla lelun kanssa leikkien siihen saakka kun tulen paikalle. Piilollakaan en ottanut kontaktia koiraan vaan haukutettiin se vielä kertaalleen, palkkaus lelulla ja porukalla pois, koira ja maalimies keskenään, minä perässä. Taitaa olla nakkikausi nyt ohi, ruoasta tuo ei juurikaan innostu ääntä pitämään, mutta lelut - avot.

Kävin kävelemässä Katlan jäljen ihan mielenkiinnosta koirakon perässä merkkejä pois keräten. Vaikka keli oli kammottava, niin Katla marssi pätevästi jäljen läpi, korjasi harhaantumisensa nopeasti itse ja ilmaisi kepit reippaasti. Ei voi mitään, koirien oman työskentelyn seuraaminen on äärettömän mukavaa. Kiitos Ellille ja Katlalle treeniseurasta!

Haukku? Rulla? Haukku? Vai sittenkin rulla? Mää tuun vielä hullummaksi kuin ennen. Jotta treenit edistyisivät joskus johonkin, tarttis varmaan päättää, kumpaa ilmaisua Motti alkaa isona poikana hakumetsässä tekemään. Rullaan olisin itse mieltynyt ajatuksena, epäilyttää nimittäin jaksaako nuorimies haukkua pätkyttää maalimiehellä riittävän kauan vai olisiko se rullailmaisu sittenkin sen juttu. Nythän Motti on selvästi yhdistänyt homman seuraavanlaiseksi ketjuksi: lähetys, maalimiehen ripeä etsiminen ja moikkaus, takaisin ohjaajan luo ja seuraavalle pistolle. Aikaisemmin jäi namskuttamaan sapuskaa maalimiehen luo ilman minkäänlaista kiirettä, mutta nyt ei jää syömään ellei piilolla olla tarkkana, vaan palaa takaisin minun luokseni. Sivuhuomautus: ei, en palkkaa sitä millään tavalla siitä että se tulee, siirrytään vain seuraavaan lähetyspaikkaan. Hyviä vinkkejä sainkin jo viisaammilta alkuviikosta, niiden pohjalta on hyvä pähkäillä asiaa eteenpäin.

Ruudille taas on tarkoitus alkaa tekemään reilusti lyhyempiä etsintämatkoja, pitäisi saada sille rohkeutta mennä perille saakka sen sijaan, että se jää puoleenväliin patsastelemaan, että "on se tuolla". Jahka se uskaltautuu maalimiehelle saakka, voidaan alkaa pidentämään välimatkaa. Reipas pentu se on silti, viime sunnuntaina oltiin kuitenkin jo 50% kauempana ohjaajasta kuin sitä edellisellä kerralla. ;) Itseluottamusta tarvitaan lisää ja sitähän saadaan harjoittelemalla.

Mopsukka on opetellut uimaan, aaltoja sille! Enää ei siis polskita kuin merihädässä konsanaan, mitä nyt veteen heitetyt kepukat tuppaavat katoamaan, kun niiden päälle loikataan pommilla... No, tyytyväinen heppu on pääasia, tuntuu tuo nauttivan uimisesta olipa rantaan palatessa mukana mitään tai ei.

Eilen oli pitkästä aikaa hakutreenit, mukana kummatkin juniorit. Viileää päivää tilattiin mutta saatiinkin jotain ihan muuta, koirat olivat melko ryytyneitä mutta tekivät hommansa ihan mallikkaasti siitä huolimatta.

Motille on tullut joku hoppu: se ei enää jää maalimiehen luokse vaan etsii ja palaa samantien takaisin, vissiin tuumaa että kun tämä on se jutun juoni, niin eipä tuhlata aikaa! Pitäisi oikeasti alkaa miettimään ilmaisua pikkuhiljaa, nyt ei olla edistytty oikein mihinkään kun ollaan keskitytty lähinnä maalimiehen luo etenemiseen - sen se osaa ja tekee mielellään ja tehokkaasti. Siitäpä sitten vaan pähkäilemään: saako melko hiljaiselle koiralle riittävästi intoa haukkumiseen ja toisaalta riittääkö laiskanpulskealla tyypillä motivaatio kolmelle maalimiehelle jos otetaan käyttöön rulla: tarpomista edestakaisin tulee kuitenkin jonkin verran. Hmhm.

Ruutikin pääsi ottamaan kolme näkölähtöä. Edellisellä kerrallahan se ei irronnut käytännössä lainkaan, nyt lähti kyllä juoksujalkaa mutta heti maalimiehen bongattuaan tuijotteli kauempaa hetken, että tuolla se on ja tuli kiireesti takaisin lähetyspaikalle. Kävelin sen kanssa hissuksiin maalimiestä kohti ja saattelin hakemaan palkat kun se sinne saakka malttoi mennä. Ryhmässä oli parilla koiralla aloitellessa vähän samoja vinkeitä, vieras ihminen puskassa piilossa pisti ujostuttamaan, mutta näilläkin on homma aivan toisella mallilla tällä hetkellä. Toistoja, toistoja...