Uimahyppyjä

Saimme viime viikonloppuna vinkin kohtalaisen lähellä olevasta rannasta, jossa voi koiriakin uittaa. Sehän piti käydä tsekkaamassa heti kun löysimme oikean suunnan ja kyllä, ranta on aivan mahtava. Näyttää olevan ahkerassa käytössä, joten kellonajan saa pitää myöhäisenä jos nelijalkaiset haluaa veteen.

Ruuti oli ensimmäistä (!) kertaa kunnolla rantsussa, loikki kuin vähäjärkinen ja yllätti hyvällä ja tasaisella uimatekniikallaan silloin kun malttoi pysytellä vedenpinnan alapuolella.

Raita oli rannalla mukana, valitettavasti muori joutuu kuulon hiipumisen vuoksi olemaan flexin jatkeena, en uskalla sitä vieraassa paikassa päästää vapaaksi kun huutamalla ei voi enää kutsua takaisin jos se sivummalle harhautuu.

Kahlaili se rantavedessä kuitenkin mielellään ja ihmetteli junnujen polskimista, uimarihan Raita ei ole ollut koskaan joten sai oman tasonsa mukaan aikaansa viettää hihnasta huolimatta.

Järven ympäristö on aivan mahtavaa mäntymetsää, on ehkä pakko lähteä köpöttelemään sinne jonain iltana koirien kanssa! Talvella siellä näkyy kulkevan kelkkareitti, joten kaipa se jostain lenkin tekee.

Iltauinnin valokuvat löytyvät osoitteesta http://puubelandia.kuvat.fi/kuvat/2013/2013_06_28/

Kesän ensimmäinen jälki - Motti

Jälkimetsään ehdittiin vasta tänään, hieman harmittaa mutta ei voi mitään. Ollaan hiippailtu metsissä sen verran paljon, ettei muun oheistoiminnan lisäksi ole jaksanut ajatellakaan mitään muuta. Pituus oli 250 askelta, ei kulmia. Maasto oli ehtinyt kuivua mikä oli vähän harmi, pohjana oli jäkälän lisäksi varvikkoa ja suopursua, pari metsäkoneen tekemän reitin ylitystä. Kun viime kerrasta on niin pitkä aika, jätin ruokaa noin joka kymmenennelle askelparille, mikä etenkin loppua kohti näytti virkistävän väsyvää kuonoa. Loppupalkkana ei tällä kertaa ollut ruoka vaan pallo, en usko eväiden pakkosyöttämisen olevan erityisen palkitseva juttu koiralle joka ei ole ahne. Pallo ja niinikään taskussa mukana ollut motskari sen sijaan nollasivat hommien tekemisen jäljen päätyttyä ilmeisen hienosti.

Liina saisi olla pidempi, alunperin se olikin toistakymmentä metriä, mutta jostain syystä (olisko se tuntunut kätevämmältä, ei voi tietää) katkaisin sen viime kesänä kymmeneen. Nyt tuntuu, että huohotan koko ajan koiran kantapäillä. Valjaat näyttävät valuvan kyljelle ja se väistää niitä, täytyy tutkia saisiko ne järkevästi puettua väärinpäin niin, että liinan kiinnitys tulee rinnan alle.

Tarkemminkin jäljen olisi voinut ajaa, tuuli tosin levitti hajua aika tehokkaasti ja Motti palasi jäljelle ilman apuja ihan hyvin. Vähän kaipailin hieman kosteampaa metsää, jota pari päivää aikaisemmin olisi ollut yllin kyllin. Kuivassa kanervikossa nöösi näyttää väsyvän nopeammin ja koira käy huolimattomammaksi. Loppukesästä en usko tästä ongelmaa tulevan, tämähän siis oli Motin ensimmäinen jälki tälle kesälle. Pituutta voi myös lisätä huoletta, keppejä voisi alkaa ottamaan mukaan myös.

Aamulenkki vei Koutalammen suuntaan, Raitakin lähti reippaana mukaan vaikka kotona tuppaa jäämään enimmäkseen pihaan eikä tahdo lenkille lainkaan. Tupasvillat hohtivat hienosti metsänrajan (tai sen mikä ennen parin vuoden takaisia myrskyjä oli metsänraja...) ja rannan välissä, niiden seassa puikkelehtien pääsimme sentään rantaan saakka. Motti kävi pulahtamassakin lammessa, Raidalle ei ollut riittävän matalaa kohtaa joten kahlaili muuten lammikoissa ja komensi välillä heittämään kepukkaa ja lopettamaan jahkaamisen.

Vahvasti tuoksahtavien, mutta onnellisen oloisten suohirviöiden kanssa matka jatkui vanhoille lehmilaitumille ja sieltä metsätietä pitkin takaisin mökille, kyllä tänne on ollutkin ikävä.

Motin mahavaivat näyttivät aamulla olevan ohi, joten se sai aamuruoaksi voittamiaan nappuloita (joku tyhmiö unohti illalla ottaa eväitä sulamaan aamuksi) - virhe. Ruoka tuli ulos noin vartin päästä syömisestä, ei muuta kuin taas Antepsinia ääntä kohti ja iltaeväillä toivotaan parasta... mikä lie heppua närästää, maha ei ole sekaisin mutta kuivamuona näyttää nyt tulevan ulos ja aiheuttavan närästystä muutenkin. No, eipä tuota olla juurikaan kuvioissa pidettykään, joten menetys ei ole suuri. Raita ja Rude popsivat kyllä olemassaolevat nappulat suuhunsa hyvällä ruokahalulla.

Tänään oli ajatuksena starttailla jälkeä, metsää kun on mökillä joka suunnassa niin pitkälle kuin jaksaa tarpoa. Taidetaan nyt odotella, että vatsanväänteet lakkaavat ja käydään jäljestämässä sitten. Jollei herran olotila ala tokenemaan, niin kotiin päästyämme taitaa kutsua lääkäri...

Sotkamon ryhmänäyttely

ERI SERT ROP RYP BIS2

Loman kunniaksi poikkesimme Kajaanin reissulla Sotkamon ryhmiksessä. Päivä oli julmetun tuulinen ja aamulla luonnollisesti vihmoi vettä, jotta olisi mahdollisimman miellyttävää istuskella päivä alueella. Sade loppui liki koko päiväksi kuin seinään samantien, kun saimme jonotettua ilmoittautumiset ja kannettua Motin häkin ja muut kamat alueelle, onneksi häkin sai alueella olevaan katokseen, mikäs oli miehellä siellä piilossa pötkötellessä.

ERI, SERT, ROP taskussa värjöttelimme tuulisella pihalla, ärsytti jäädä notkumaan jääkalikkana paikalle kun odotettavissa oli, että ryhmäkehästä päästään kuitenkin ensimmäisten joukossa pois. Odotellessa tiirailimme ohi liihottavia turkkirotuja ja veikkailimme ketkä pääsevät jatkoon. Yllätys oli melkoinen, kun koirakkoja toisensa perään kiitellään ja lähtetään kehästä pois - mutta Motti seistä jököttää rivissä edelleen. Vielä suurempi yllätys oli, kun herrasta leivottiin RYP (tuomari Marianne Holm). Rekku alkoi olemaan erittäin väsynyt, joten ansaitun pussailu- ja halailukierroksen jälkeen se pääsi vielä kertaalleen häkkiin elpymään ja porukan kaksijalkaiset jäsenet istuskelivat ihmeissään silmät pyöreinä häkin vieressä.

BIS-kehässä kaikki koirakot sijoittuivat, joten jäljellä oli enää jännitys siitä, minkä väriselle kartiolle matka päättyy. BIS 2 koitui "kohtaloksemme", näyttelyn komeimpana aika odotetusti upea suomenajokoirauros.

Erittäin hieno saldo siis puudelilla, varsinkaan kun näyttelyt eivät varsinaisesti top viidessä mielenkiinnon kohteissamme ole. Näemmä kannattaa lähteä jatkossakin karkeloimaan "No, kun sinne kuitenkin ollaan menossa, niin käydään sitten samalla"-asenteella. Kaikki mitä saadaan tulee mukavana yllärinä, kun odotukset ovat realistisella tasolla. Handleri oli taas loistava ja sai ukkelin höönättyä misseilemään hienosti, tunnelmaanhan hienon sinisen viritti perinteisten namien sijaan motskari. ;)

Arvostelu:
Erinomainen uros hyvät mittasuhteet. Hyvän mallinen pää, voisi olla aavistuksen pidempi. Hyvät korvat, erittäin hyvä runko, ylälinja ja takaosa. Hyvä karvapeite ja liikkeet. Miellyttävä käytös.

Kajaani

Puuduttava ajomatka Kainuun suuntaan alkoi tuntumaan hyvältä ajatukselta siinä Vuolijoen nurkilla, kun maasto muuttui enenevässä määrin mäntykangasvoittoiseksi. Mökille Kajaanin suunnalla päästessä putosi kaikki muukin ylimääräinen niskasta pois - vihdoin kotona!

Iltalenkille lähdettiin puolenyön nurkilla, mikäs siellä köpötellessä vuosi vuodelta kapeammaksi muuttuvia metsäteitä pitkin idioottimainen hymy huulilla, koirat vapaana jolkotellen. Missään ei kuulu kuin tuulen humina puissa, päiväaikaan linnunlaulua. Iänikuinen väsymyskin tuntuu kaikonneen jonnekin, mutta kaipa se on unille vääntäydyttävä, jotta aamulla jaksaa hinata itsensä missikisoihin.

Ruden ensimmäinen jälki

Ruuti kävi ajamassa ensimmäisen jälkensä aamulla. Koska ohjaajaa laiskotti, tein jäljen omaan pihaan - kun paikka on koirien omaa riekkualuetta, homma olisi voinut mennä aivan poskelleenkin, mutta mutta... Kun kyseessä oli ensimmäinen jälki, ruokaa oli jokaisella askelparilla. Pituus ei ollut kummoinen, siinä sata askelta, ja jäljen päässä loppupalkkana aamuruoka.

Ihan ensimmäisen jäljen olen tehnyt noille kaikille niin, että näkevät minun puuhailevan kauempana jotain, kun menen hakemaan koiraa sillä on jo veto jäljen suuntaan: mitä sä teit siellä? Siispä valjaat niskaan ja liinasta kiinni, alku meni kuten Ruden kanssa tavallisestikin: aivotonta hillumista ja ilahtumista siitä, että sitä ei unohdettukaan autoon. Ohjasin sen jäljen alkuun ja naps, mode muuttui täysin. Suu napsahti kiinni, häntä oikeni alas, koira vilkaisi mua että minne piti lähteä ja suunnan saatuaan lähti hitaasti etenemään.

Jokunen metri alussa oli hieman epävarmaa, kyseli pari kertaa että oikeastiko tämä oli se juttu. Annoin sen keksiä itse mikä on homman juoni ja keksihän se. Enpä ole nähnyt hipin keskittyvän vielä mihinkään noin antaumuksella, eiköhän suunnata seuraavan kerran metsän puolelle.

Lauantaina tuli käytyä mutka karjisten erkkarissa, jonne piti lähteä koiran kanssa vaan toisin kävi. Motti aloitti oksentelun perjantaina, ruoka ei meinannut kelvata ja se vähä mitä sille sai uppoamaan tuli ulos tunnin sisällä syömisestä sellaisenaan. Perjantain ja lauantain välisenä yönä se ei puklaillut lainkaan joten lauantaiaamuna annoin pienen satsin evästä ja pakkasin koiran ja kamat autoon. Samantien alkoi takaa kuulua oksennuksen pidättelyä, joten koira ulos ja sinnehän se laatta sitten lensikin. Motille tuli siis kotipäivä, jäi naama pitkänä eteiseen.

Erkkariin tie vei siitä huolimatta, mikäs siellä oli istuskellessa lämpimässä säässä koiria rapsutellen. Erityismaininta menee ilman muuta edellisenä iltana Saksasta Suomeen kotiutuneelle 8-viikkoiselle Karkille. Neidillä saattaa olla vähän hemmotellun koiranpennun elkeitä - se ei voinut millään ruveta nukkumaan, ellei kopassa ollut jonkun käsi kaverina. Todella reipas nassikka, taisi hurmata koko karjisväen alueella tepastellessaan.

Kotiin päästessä vastassa oli edelleen vaisuhko sininen mies, onneksi Antepsin-putelissa oli edelleen päiväystä jäljellä. Motti inhoaa kaikkea imelää, joten lilliä on saanut ruuttailla (annetaan noin tuntia ennen ruokailua suojaamaan vatsaa) ruiskulla aika varovasti ettei pullauttele sitä ulos.

Antepsinia on nyt siis lauantai-illasta saakka käytetty ja oksentelu on ainakin toistaiseksi ohi. Olen pitänyt sen pakkolevossa tunnin ruokailun jälkeen kuitenkin, ettei rieku itseään Ruden kanssa pahoinvoivaksi. Maha ei ole ollut sekaisin missään vaiheessa, hieman on poijjaalta vielä veto pois mutta muuten ei ole kipeän oloinen enää. Tulevana lauantaina olisi Sotkamon ryhmis, jospa tuo tauti olisi siihen mennessä kokonaan nitistetty.

Erkkarikuvia lauantailta on osoitteessa http://puubelandia.kuvat.fi/kuvat/2013/2013_06_erkk...Karkki/

Kävimme tänään katsomassa Motin ja Heilin nassikoita Orivedellä. Olihan soma nelikko! Toinen pojista on aivan isänsä näköinen, kuten kuvastakin saattaa päätellä, ilmeitä ja olemusta myöten aivan mini-Motti. Onneksi ipanoilla on kodit tiedossa, on tässä tuon pojanpalleron kohdalla saanutkin itselleen jokuseen otteeseen perustella, miksi ei todellakaan voida ottaa tähän karjisnappulaa kasvamaan vielä moneen vuoteen.

Kuvat nappuloista löytyvät osoitteesta: http://puubelandia.kuvat.fi/kuvat/2013/2013_06_04/