Tänään oli Motin vuoro, saatiin kyyti kaupunkiin joten tie vei Ellin kentälle ja tottelevaisuuden imitoinnin pariin. Motilla oli samansuuntainen suunnitelma kuin Rudellakin eilen (oikean paikan löytyminen ja kontakti liikkeessä), lisänä eteenmenoharjoituksia (sekä pelkästään eteenlähetyksenä että ruutuun) sekä paikkamakuu.

Tuttuun tyyliin namppa ei voi vähempää kiinnostaa kontaktinhaussa, sillä saa kyllä hyvän perusasennon, mutta liikkeessä se ei kanna pätkääkään - ei vaan jaksa kiinnostaa niin paljoa, enkä vielä ole löytänyt sellaista herkkua joka tuolle siniselle olisi ihan superjuttu. No, eihän me seuraamista tultu treenaamaankaan, vaan kontaktia. Motskari kainaloon ja kipittämään kentälle: aina, kun sälli oli oikeassa kohdassa kuono kohti taivasta, jostain lennähti mystisesti motskari jolla pääsi leikkimään. Kummasti pienen ravistelun jälkeen mopo käynnistyikin taas kerran ja lampun sytyttyä tekeminenkin alkoi olemaan edes pienesti sitä mitä haettiin, eli oikea paikka ja kontakti liikkeessä saatiin ihan mukavaksi.

Paikallamakuut piti suorittaa vähintäänkin kohtuullisen häiriön alla: Katla teki kuonon edessä ruutuunlähetyksiä ja luoksetuloja - kyllä muuten teki pienellä miehellä tiukkaa pitää maha maassa! Muutaman palautteen jälkeen siellä hieman nyrpein mielin alettiin pysyäkin, toisella kierroksella ei tehnyt enää tiukkaakaan.

Ruutuunlähetyksessä riittää toistaiseksi se, että Motti ylipäätään löytää ruudun ja siinä oivana apulaisena toimii rakas, soikeaksi venytetty motskari. Sällillä oli hauskaa, joten päivän tavoite saavutettiin kirkkaasti, lopuksi uudelleenlämmitelty perusasento ja kontaktin pito liikkeessä menivät tyydyttävästi. Ihan hyvä treeni, kun otamme huomioon suunnattoman aktiivisuutemme näissä jutuissa - ja sen tason pystyy lukemaan tästä blogista aivan täysin.

Kotona oli yllättävän väsynyt kurjakoira, en muista milloin olisin tuonut viimeksi koiran noin ryydiksenä kotiin. Treenejä enemmän taisi tosin väsyttää kissan ihmettely ja Mion suljetun oven takaa esittämät hiljaiset, mutta ilmeisen vakuuttavat uhkaukset. Jos pitäisi viikonlopun esitysten perusteella arpoa ensi kesän alokasluokkaan osallistuja, niin melkein voisin pistää eurot likoon Ruudin puolesta, mutta eipä mennä vielä asioiden edelle!

Ruudilla olikin tänään jännittävä päivä! Taisi olla ensimmäinen kerta koko lyhyen eliniän aikana, kun se pääsi reissuun ihmisten ilmoille ilman Mottia. Aamulla molemmilla vallitsi samanlainen epätoivo: minä tuskailin, että miksi pitikään päättää viedä tuo pellossa kasvanut hilluiita kaupungille, nyt ei jaksaisi kovin laajamittaista perseilyä millään. Ruuti tuskaili, että miksi pitää lähteä auton kyytiin, aamupalaakaan ei ole vielä saatu ja maisemat on autosta nähty moneen kertaan. No, osallistujien vastahakaisuudesta huolimatta suunnitelma toteutettiin.

Jätin auton jäähallin nurkille, pakkasin herkkuja taskuihin ja lähdettiin liikkeelle. Ajatus oli alunperin palkata reagoimattomuudesta, mutta neitiä taisi jännittää sen verran, että ruoka ei maistunut, joten taskun vetskari kiinni ja mennään sitten ilman evästä. Yllätys oli melkoinen, kun Rude ei piitannut tuon taivaallista ympärillä olevasta hulinasta: juoksijat saivat mennä menojaan, no fillarista se nyt ainakin... ei, ei sittenkään. Liikennevaloissa maltettiin odotella rauhassa ja vastaantulijoita olisi voinut käydä häntä heiluen moikkaamassa.

Tähän väliin mainittakoon, että asumme siis sen verran maalla, että polkupyörällä ajavaa ihmistä tuo neiti ei ole nähnyt varmaan ikinä (poislukien omat polkupyörälenkit), lenkillä vastaantulijoita on tavallisesti tasan kaksi ja he ovat näille kaikille jo sen verran tuttuja etteivät viitsi juurikaan lenkilläollessa edes reagoida (paitsi Motti, joka ilahtuu kohtaamisesta silmittömästi). Ei siis mitenkään hirvittävän vilkas tämä kotikylä.

Vierailu Tarjan ja Empun luo onnistui myös yli odotusten, onneksi liikkeessä ei ollut asiakkaita. Saattaa olla, että siitä olisi jo tullut suullinen huomautus. Ruu kävi rapsuteltavana, ruokakin maistui ja hetken patsastelun jälkeen pisti pötkölleenkin matkan jatkumista odotellessa. Takaisin autolle mutkittelimme mahdollisimman vilkasta ja ahdasta reittiä, ei niin minkäänlaista ongelmaa minkään suhteen. Hyvä Ruuti!

Hymy huulilla siis ajelin Killerille holskutreeneihin, oli melkein voittajafiilikset. Melkein. Kentän toisella reunalla oli ihminen. Siis IHMINEN, meidän kentällä! Joku ilkesi myös kävellä auton läheltä matkalla jonnekin, sekin oli kommentin arvoista. Kun viereen kurvasi auto, josta Joku Vieras tuli jopa juttusille... se oli liikaa pienen holskun ymmärrykselle: nyt jotain rajaa. No, rutinoista joutui tuttuun tapaan "pakkorakastettavaksi" (kiitos kuvaavasta ilmaisusta), kyllä se sitten lopulta vastentahtoisesti hyväksyttiinkin. Tutut treenikaverit otettiinkin sitten ihan eri modella vastaan, ilmeisesti oli helpotus, että maailmasta löytyy edelleen tuttujakin ihmisiä. Jospa sitä kokemusta suuresta maailmasta alettaisiin sitten hieman ahkerammin keräämään: kulkevathan koirat nytkin lähes kaikkialla mukana, mutta vartavasten esim. kaupunkikierrokselle tulee lähdettyä täältä korvesta todella harvoin. Juteltiinkin, että ilmeisesti kaupungissa ärsykkeitä mihin tarttua on liikaa, joten niiden annetaan olla, mutta treenikentällä on aikaa kytistellä kaikkea poikkeamaa maisemassa ja kommentoida niitä.

No sitten sitä treeniä, kun kerran treeneissä oltiin. Ajatus oli ottaa leidi liinaan ja leikkiä motskareilla treenikavereiden treenaillessa omiaan. Opetella siis keskittymään omiin juttuihin ja olemaan välittämättä muista. No mutta, sehän onnistui oikein hyvin. Motskarit saivat kyytiä ja pienellä koiralla oli hauskaa! Pienen tauon jälkeen lihapullat taskuun ja kontaktikävelyä harjoittelemaan, tämä meni noin sata kertaa paremmin kuin kesällä: Rude malttoi kulkea neljällä jalalla, piti jopa kontaktia (tosin palkkaustiheys auttoi asiaa, sai namppaa aika tiuhaan tahtiin) vaikkei siihen ole panostettu liikkeessä käytännössä lainkaan, mm. ulos lähtiessä ja ruoka-aikaan kyllä. Maassaoloharjoitus meni ensikertalaiselta ihan hienosti, välimatkan malttaa pysyä paikallaan mutta nousee erittäin helposti lähestyttäessä. Ei huono suoritus lainkaan, loppuonnistuminen otettiin vain seisomalla edessä ja palkkaamalla maahan.

Ehdottomasti hyvä juttu, että Puuppis pääsi ilman Mottia matkaan, uskaltaa taistella lelulla ja tehdä muutenkin ihan eri tavalla, kun painostava katse ei seuraa autosta koko aikaa. Varsinkin "kaupunkiosuus" teki Rudelle oikein hyvää: joutui pähkäilemään käytöstavat ihan itse ilman Motin mallia, ilahduttavan rauhallisesti ja iloisesti Ruuti kyllä suoriutuikin. Minut se yllätti kyllä ihan täysin, odotin ihan jotain muuta nimenomaan keskustakävelyltä. Ei muuta kuin jatkamaan harjoituksia!