Tottelevaisuutta ja verijälkeä

Possomiehellä oli eilen ensimmäiset TOKO-treenit. Mulla ei ollut mr maalaisjuntin mahdollisesta kenttäkäytöksestä mitään ennakko-odotuksia, mutta heppu piti pokan ihan mallikkaasti vaikka kentällä oli hulinaa riittämiin. Muutamaan otteeseen sai muistutella, että kuonon paikka ei ole kentän pinnassa ja että luppoaikana ihan vaan istuskellaan ja pötkötellään. Kun herran ruokapalkkaa kohtaan tuntemat välinpitämättömät fiilikset ovat tiedossa, pakkasin taskuun nakkien lisäksi myös motskarin jolla pidettiin jännitystä yllä. Yllättävän hyvin se toimi nyt ruoallakin, joten kaipa siitä tosiaan sekakäyttäjä saadaan puserrettua.

Ruuti sen sijaan pääsi tänään ensimmäistä kertaa tekemään kunnolla jälkeä, olimme siis MEJÄ-kurssilla. Vetäjinä toimivat koirillaan menestyksekkäästi kilpailleet Anne ja Hannu Majava, koiria Ruden lisäksi oli paikalla kaksi, kaikki kurssilaiset olivat pitkäkarvaholskuja. Saimme myös demonstraation siitä, kuinka homma tulisi hoitaa oikeaoppisesti ja sen meille näytti topakasti skotti Moore.

Ruu yllätti kaikkineen aika mukavasti: hoksasi homman juonen nopeasti, lähti etenemään jäljellä tarkasti ja maltillisella vauhdilla. Ruden jäljen pituus oli kokonaisuudessaan 150 metriä, josta ensimmäinen sata työskenneltiin kunnolla. Sitten bongattiin jotain (puron solinaa, ihmisten ääniä puron suunnasta, jotain muuta - ei voi tietää) ja aivo karkasi omille teilleen. Jotenkin se onnistui kaadolle asti pääsemään ja lähestyi sitä venyen pidemmäksi joka askeleella - hyi hitto, täällä on joku raato...? Haisteli sorkkaa, muttei tahtonut olla sen kanssa missään lähemmässä kontaktissa, siispä aloitamme varmaankin hirvensorkkiin tutustumisen jahka sellainen jostain metsästyskauden startatessa saadaan kinuttua, aloittelemme myös sillä sadan metrin pätkällä. Oikein hyvä startti puuhkikselle kuitenkin, olen oikein tyytyväinen.

Toinen ylläri (ensimmäinen oli siis se, että se malttoi keskittyä hajuun ja työskenteli kunnolla, kuono tiiviisti maassa) oli se, ettei ihmisistä vedetty minkäänlaista kilaria. Sitä ei edes häirinnyt tippaakaan, vaikka perässä seurasi neljä ihmistä minun lisäkseni, autolta tullessa mulkoili hieman mutta kun kukaan ei ollut erityisen kiinnostunut, rentoutui nopeasti.

Ruden remmikäytöstreenit ovat edenneet myös mukavasti. Viikolla olin vähällä tehdä uukkarin kun pihasta lähtiessä kuuntelin että tiellä menee/tulee hevonen, mutta todettuani sen olevan menossa kentälle päätin painella perään. Mennen tullen mentiin kentän ohi hipihiljaa, kaikki neljä jalkaa maassa. Olihan se kiinnostunut, mutta kiinnostus ei mennyt yli vaan malttoi pysyä löysällä hihnalla parin muistutuksen jälkeen, sitten riittikin ihan rauhallinen suullinen ohjaus. Taitava puuhka. :)