Pohjoisen Metka tuliainen

Vapaapäivän kunniaksi ajelimme keskiviikkona Motin kanssa Ranualle ja tulimme takaisin pienen punaisen kanssa. Alkumatkasta takapaksin kuljetushäkistä kuului muutamia närkästyneitä haukahduksia, mutta aika pian ipana rauhoittui nukkumaan. Taukopaikalla tutkaili pientaretta reippaana häntä heiluen ja jäi taas yksiöönsä tyytyväisenä, kun matka jatkui.

Motti oli hieman epäuskoisen oloinen moisen sintin ilmaantumisesta, muutama leikkikutsukin saatiin iltalenkillä, mutta sisällä alkoi tavaroiden ja paikkojen omiminen: tää on mun, ja tää, tää kans, se varsinkin on mun! Fiksuna virittelin porttia keittiön oviaukkoon, ajatuksena että pentu nukkuu ainakin alkuun vesivahinkojen vuoksi siellä - lopulta oli pakko luovuttaa kun se kiipeili portin yli, kiukutteli kuin vähäjärkinen ja kiipeili hieman lisää. Portti pois, kakara kipaisi sänkyyn kainaloon (karjikset - ei tee tiukkaa päästä itse sänkyyn, tai mihinkään muuallekaan minne mieli halajaa) ja kävi vetämään unta kuulaan. Nukkui siinä tyytyväisenä aamuun saakka, teki tarpeensa pihalle ja jatkettiin vielä hieman unia.

Torstain työpäivän (-illan) ajan kotona oli ollut yllättävän rauhallista, lattialle ei ollut ilmaantunut siivottavaa ja rekut olivat rauhallisia. Mökilläkin ehdimme jo käväistä, Ilona-muori oli Metkasta huippukiva tyyppi, se kun osaa ja haluaa leikki nätisti eikä ruttaa ja tuupi pientä. Uskomattoman reipas kolmikuinen tuo nassikka kyllä on, tutkaili mökkimaastoa itsekseenkin häntä pystyssä. Illalla kotona olikin harvinaisen tyytyväisiä kurjakoiria ja emäntä sai taas kerran hyvin nukutun yön.

Tänään kakara oli murtautunut päivällä Motin puolelle (olen pitänyt työssäoloajan porttia ovella, tuon ipanan olemassaolo kun ei ole herra koirapoliisille pelkästään mieluinen asia), mutta putkahti ilmoille yhtenä kappaleena ja omana ilopilleri-itsenään. Selvästi jotain neuvotteluita on päivän aikana käyty, pentu kuuntelee Motin konahteluita tarkemmin ja Motti taas ei jakele naamanapsuja ihan yhtä mielivaltaisesti kuin vaikkapa vielä eilen. Tuhmailuihin Possonen näyttää puuttuvan heti, esim. huonekalujen nakertelu ym. kikkailut ovat ehdottoman kiellettyjä, toru ei vaan näytä kovin montaa hetkeä tuolla sievässä punaisessa päässä asuvan. Tuhma pentu, paras pentu!

Hirvittävän ahne ja nenäänsä ahkerasti käyttävä pentu tuo Metkunpötkö on, nameilla saa piuhat yhdistymään älytöntä vauhtia ja kaikki edes etäisesti ruokaa muistuttava kelpaa. Ihmisten perään Metkalla on aivan älytön veto, eikä nuo pihapiirin ajokitkaan sitä näytä jännittävän - olisi kovasti menossa juttusille iloinen virne naamallaan.

Notta semmoisia kuulumisia tällä erää, jospa tämän blogin saisi elvytettyä taas henkiin tulokkaan myötä. Motin kanssa kahdestaan on vaan hengailtu tyytyväistä lötköeloa, ei ole ollut siis sen suurempaa dokumentoitavaakaan.

Palataan asiaan!