Haaskaa vappua!

Tervehdys taas täältä Kainuusta! Eilen oli pitkästä aikaa treenipäivä, vappuaaton kunniaksi muisteltiin liikkeestä pysähtymistä, seuraamista ja sitä, että mikäs se oikea paikka taas olikaan... sivu? Kentältä löytyy sekä tokoeste, että pk-esteet, joten hyppyjä pääsimme harjoittelemaan myös ja niihin varmaankin keskitymmekin seuraavaksi. Motilla pysyy motivaatio nyt hämmentävän hyvänä jopa "tylsässä" seuraamisessa, ylipäätään näyttää siltä että iän mukana tulee myös tekemiseen erilaista intoa. Osaamisesta ei meidän tekemättömyydellä nimittäin voi puhua, mutta onneksi tuo treenikenttä on nyt viiden minuutin kävelymatkan päässä kotoa ja toisekseen sijaitsee lenkkireitin varrella, joten olemme käyneet siellä tekemässä pieniä pyrähdyksiä muutamaan otteeseen ihan muun ulkoilun sivussa. Vielä kun saisi kaivettua itsestään jonkinlaista järjestelmällisyyttä, että saisi tehtyä ihan treenisuunnitelmaa ja mieluusti kirjoitettua ylös mitä milloinkin on tehty...

Aamukierrokselta palatessa kuulin, että naapurissa on venäjänajokoiratehdas käynnissä parhaillaan, eli pentuja pukkaa. Siitä tulikin mieleeni, että eräät pikkuhuligaanit täyttävät tänään vuoden, siispä ONNEA Motin ja Heilin mukuloille!

Kolmen nassikan kuulumisia ja kasvamista on onneksi saanut seurata tässä vuoden aikana, seuraava tavoite olisi bongailla pienet siniset ihan "oikeassa elämässä" myös mahdollisimman pian.

Ensimmäinen jälki tälle vuodelle tehty. Pituus Sports Trackerin mukaan 250 metriä, sai vanheta ainoastaan sen aikaa kun kävelin takaisin autolle. Alkupätkä (noin 100 metriä) oli melko avoimessa ja tasaisessa rinteessä, jossa tuuli puhalsi rivakasti takaviistosta ja pisti hieman siksakkaamaan. Metsän puolella eteni huomattavasti tarkemmin ja varmemmin, näyttää siltä että matkaa voisi pidentää eikä jäljen pidempi vanheneminenkaan asiaa ainakaan hankaloita.

Kepit tekisi mieli ottaa mukaan menoon myös, en vain ole päässyt itseni kanssa vielä yksimielisyyteen siitä, opetanko niiden ilmaisun erillään vai lisäänkö ne jäljelle ja palkkaan niihin reagoimisesta siellä. Päätöksiä, päätöksiä...

Hyvää matkaa, Raita ♥

21.12.2000 - 9.4.2014

Päivittelyä

Kylläpäs tämä päivittäminen on taas takkuista... no, edelleenkään ei olla puuhasteltu mitään raportoinnin arvoista, joten kai tämä kerran kuussa on ihan riittävä tahti todeta se. Mökkimetsiä olemme kuluttaneet urakalla nyt, kun sinne pääsee puolen tunnin ajolla. Jälkeä olen suunnitellut jo liki kuukauden aloitettavaksi, maasto kun on aivan sula, mutten ole saanut aikaiseksi. No, tämä viikko on lähes kokonaan iltavuoroa, eli täytynee ottaa ohjelmaan asap. Keppien ilmaisua en (kovista suunnitelmista huolimatta) ole edes aloittanut edelleenkään, mutta vastahan kausi on aluillaan. Täytyy nyt ensin tehdä helppo läpijuoksu ja katsoa, kuinka paljon tuolla isossa sinisessä päässä on vielä dataa jäljellä.

Pitäisi alkaa tutkailemaan takapihan tarhoja ja raivaamaan niitä käyttökuntoon. Näyttää olevan "hieman" heinittynyttä, eli asukkaita ei ihan hetkeen ole ollut. Suunnitelmissa olisi avata ainakin mahden reunimmaisen välinen ovi ja tuplata Motin oleskelutila, luullakseni kesän koittaessa on kuitenkin mukavampaa hengailla työpäivän ajan ulkoilmassa kuuman asunnon sijaan.

Raita on pysynyt kohtalaisen hyvässä hapessa edelleen, metsässä loikkiminen ei näytä suuremmin aiheuttavan jäykkyyttä, mutta pari loikkaa auton penkiltä alas vetää helposti jumiin, joten vanha rouva saa nyt vain totutella nosto-operaatioihin, jos omalta paikaltaan penkille nousee. Sen korvienväli ei näytä muistavan vieläkään, ettei kroppa pysy enää samaan kuin nuorempana, onneksi BOT näyttää palauttavan äärettömän hyvin.

Motin kanssa on odoteltu fillarikelien koittamista, kuulemma se on menossa Maailman Voittajaan, joten tarttis kaiketi yrittää kasvattaa pattia siihen mennessä. Pitäisköhän meidän kenties treenata myös missikisamuuvsseja kaiken tärkeämmän ohella, hmm?

Täällä on vietetty aika loivaa elämää, koirat tutkivat uusia nurkkia ihmeissään ja emäntä tepastelee perässä hangon keksinä ihan vaan siksi että ollaan vihdoin taas kotona. Motti kävi viikolla hierojalla, ristiselässä oli pientä tiukkuutta (hah, mä tiesin että siellä on jotain) mutta kuulemma ei mitään mistä pitää huolestua. Noin ylipäätään tuomioksi tuli, että hyvässä kunnossa oleva nuori koira, jatkakaa samaan malliin vaan. Uudestaan voitais mennä myöhemmin keväällä, mummua voisi käyttää samalla hierottavana.

Raita on pirteämpi kuin vuosiin, varsinkin talvet ovat olleet sille jo monen vuoden ajan raskaampia, mutta nyt porskuttaa menemään aivan eri tahdilla. Poluilla pitää välillä muistuttaa siitä, että eteneminen olisi suotavaa, kun nenä jumittaa jännään hajuun eivätkä korvat enää sieppaa etenemiskäskyjä, samasta syystä vapaana voi pitää enää vain hyvin harvoissa paikoissa. No, kaikkien vihaama fleksi korvaa onneksi paljon menetettyä vapautta.

Motille uusi ihmetys on puulämmitys: KEPUKOITA tuodaan sisälle, jee! Alituiseen saa olla huomauttelemassa puutelineen sisältöä hipelöivälle, ettei niitä ole tarkoitettu pienen kurjakoiran aarteiksi. Kummasti telineet saavat kuitenkin olla rauhassa, kun lämmityspuuhat eivät ole ajankohtaiset, ilmeisesti osallistuminen on siis päivän sana. Koivukalikat pääsevät vuoleskeltaviksi ennen polttamista, joten siinä vaiheessa valitettavasti joutuu komentamaan uteliasta kuonoa loitommalle ettei tule haaveria. Ihan kaikkeen ei tarvitsisi kuitenkaan osallistua.

Tänään yritin pitkästä aikaa ottaa kameraakin mukaan, kun kävimme mökillä tepastelemassa metsässä (jossa pääsee töppöjalkakin kulkemaan aika vaivatta, aivan käsittämätön talvi!), mutta lumisade oli sen verran sankka että jätin sen suosiolla autolle. Harmi, lenkkeilyseurana oli kaksi vinttikoiran retaletta, joten seurakunta oli varsin sekalainen.

Raita on kyllä aivan ihmeellinen tapaus. Rouvalla on ikää se kolmetoista ja paarustaa hirveällä tahdilla pitkääkin lenkkiä mukana vielä täysin. Toki vauhti määräytyy mummun mukaan, mutta eipä sen kanssa paljoa tarvitse himmailla. Olen seuraillut sitä kipeytymisen varalta, mutta mitä vielä. Lyhyemmistä kierroksista se ei nyt nuoskalumen aikaankaan edes väsy. Kas siinäpä tavoitetta tuleville corgisukupolville. ;)

Edelliseen postaukseen viitaten, työpaikka tärppäsi ja aloitus on heti huomenna. Jes!

Back on track, monellakin tapaa.

Ensimmäinen, ja toistaiseksi viimeinen, työviikko alkais olemaan ohi ja hyvä niin. Kun on treenannut muutaman viime vuoden enimmäkseen istumalihaksia ja kielenkantoja, niin voin kertoa että kahdeksan tunnin juokseminen ympäri julmettua hallia painavia vaateröykkiöitä siirrellen ja vanutellen ei ole varsinaisesti kukkasia ja auringonpaistetta. Sinänsä mukava viikko: mahtavaa, että työpäivät menevät nopeasti kun on TEKEMISTÄ, mutta jalat kyllä huutaa apua jo siellä kuudennen tunnin kohdalla (lisäksi toisen käden olkavarsi ja toisen käden ranne ovat ilmoittaneet, että jollei meno muutu niin siirrämme asian työsuojeluvaltuutetulle - miten voi mennä muka kipeäksi muutaman takin siirtelystä, häh?). Vielä olis huominen ja sitten annetaan kinttujen levätä.

Raidan BOT verkkoloimi tuli eilen ja pitihän se testata heti. Muorihan v i h a a  pukemista, eikä tämä ollut poikkeus: antaa kyllä laittaa päälle, mutta kieltäytyy liikkumasta minnekään. No, ohjasin sen pedilleen loimineen ja yllätys oli suuri kun se sammahti sinne melkein samantien kauheine vaatteineen. Vissiin se oli sittenkin ihan kiva? Motti kävi tutkimassa koomassa makaavaa mummoa moneen kertaan illan aikana ja tuli raportoimaan mulle huolissaan kun mitään jupinaa tungettelusta ei kuulu. Muori veteli onnellisena unta kuulaan vielä siinäkin vaiheessa, kun se tavallisesti on käskyttämässä jo hyvinkin itsepintaisesti iltalenkille, sain pukea ulkovaatteet aivan rauhassa päälle ja antaa useamman kehotuksen pedistä poistumiseen. Muutoinhan en ole viitsinyt vanhusta juuri vaatettaamisella kiusata, mutta ikää on jo sen verran että kylmä puree ihan eri tavalla, joten ajattelin että tuo verkkoloimi voisi olla täällä sisällä ihan hyvä näin talviaikaan. Näyttäähän tuo tekevän olon mukavaksi, joten ei ollut turha ostos lainkaan.

En sitten jaksanut alkaa mihinkään eristysjuttuihin, eikä täällä olla matsattu tietääkseni lainkaan. Kaikki ainakin ovat hengissä ja hyvällä mielellä kun tulen töistä, vuokranantajalta kyselin pari päivää sitten meluhaitasta eikä täällä kuulemma möykätäkään. Valtakunnassa siis kaikki hyvin.

(Tänään oli muuten työhaastattelu, saas nähdä mitä uutisia alkuviikosta kuuluu...)

Ai niin! Pönttöuuni. Totuttuun tapaan tein turhia sytytysyrityksiä päivittäin. Tai siis eihän ne nyt turhia olleet, syttyi se aina lopulta säälistä. Ostin jopa puukon, koska suomalaisella sellainen kuulemma pitää olla... tai ehkä siksi, että saan hampaita kiristellessäni vuoleskella tikkuja sytyttämistä helpottamaan. No, päivänä muutamana seurasin sitten silmä tarkkana miten Joku Joka Osaa asian hoitaa (tuli syttyi luonnollisesti samantien), apinoin ja kas - Katja 5 Pönttis 0! Voittajafiilis! Eiköhän tuonne hormiin joku tulenkestävä pyryharakka pesän vielä tee, mutta siihen saakka nautin uudesta tuikitärkeästä taidostani täysillä.