Tulipa tylsä hetki ja kaivoin jälkivaljaat naftaliinista. Onkohan holskuasetuksilla olevat liian isot Motille, kokeillaas? Hmm... ihan sopivalta vaikuttaa, mennäänpäs pihalle kokeilemaan. Tein kolme ihan minijälkeä helposti nurtsille, jotta näen pääseekö heppu lainkaan jyvälle. Ensimmäinen meni vähän kysymysmerkkinä, toisella syttyi lamppu ja kävelty suunta kiinnosti suuresti, kolmannella ohiteltiin nameja kun piti päästä eteenpäin. Tästä rohkaistuneena täytyykin varmaan illalla käydä metsän reunassa talsimassa muutaman metrin mittainen jälki.
Karan kanssa aloitin heti metsästä, mikä olikin sille yllättävän helppo nakki. Ikää sillä oli silloin puoli vuotta. Vein koirat istumaan polun varteen ja menin itse salamyhkäilemään pienen matkan päähän nakkien kanssa. Hukkiksen kaula oli katketa, kun se yritti venyttää nähdäkseen mitä ihmettä puuhaan siellä ja kun hain koiran, sillä oli hillitön veto aloituspaikalle, jotta uteliaisuuden saa tyydytettyä. Nakkien kylväminen alkoi kaduttaa välittömästi: Kara ei pienenäkään tehnyt annetun palkan vuoksi vaan palkkautui itse tekemisestä - se meni eteenpäin tarkasti pieni kuono äänekkäästi nuuskuttaen, kuono hyppäsi korkealle irti jäljestä jokaisen nakin kohdalla ja palasi niiden jälkeen takaisin maahan (nakit jäivät Raidan napsittaviksi, vein sen samalle jäljelle etsimään nakkeja Karan jälkeen). Jostain kumman syystä ruokaa ei käytetty jäljellä enää tuon jälkeen kuin palkkana jäljen lopussa.
Kaduttaa varmaan lopun ikää, etten päässyt nysväämisestäni irti ja alkanut kisaamaan sen kanssa, työmoraali olisi sillä koiralla riittänyt muuhunkin kuin omaan treenailuun - ihan tokosta alkaen. Eihän kokeisiin meno sinällään mikään itsetarkoitus ole, tunnen vaan itseni sen verran perinpohjaisesti, että jään helposti jankkaamaan asioita jotka jo osataan, jos ei ole "pakko" opetella uutta niiden päälle. Aika näyttää, opinko taaskaan yhtään mitään...
Klo 21.12
No, metsän reunassa käyty. Aika haparoivaa menoa ja kysyviä katseita, mutta kyllä se siitä alkoi lopulta menemään oikeaan suuntaan. Oma virhe: puutuin liikaa, jarruttaminen olisi riittänyt siinä vaiheessa kun näyttää siltä, että jätkä alkaa vaan bongailemaan randomilla nakkeja kiinnittämättä jälkeen huomiota. Näemmä se, että tarvitsen jonkun natseilemaan treeneihin, ei ole muuttunut vuosien varrella mihinkään.
Raita teki piiiiitkästä aikaa oman jäljen myös ja olikin odotetusti pro. Seniori-ikä EI ole mikään syy jättää tekemisiä sivuun, päinvastoin. Vaikka kuulo ja näkö eivät ole priimaa, niin tuli taas todistettua, että kuonossa ei ole mitään vikaa. Tein sille hupijäljen ja laittelin matkan varrelle nakkeja myös, eipä olisi tarvinnut. Lopussa muoria odottikin nakkikippo palkinnoksi ja pienet tottistelut tien pientareella sen jälkeen. Muorin onnellinen naama oli mulle ehdottomasti paras palkinto tässä illassa.
Mental note vol 666: kannattaa tehdä asiat ensin sellaisen koiran kanssa joka homman osaa. Kummasti vuoroaan odottavan kakaran motivaatio ja into nousee, kun toinen pääsee pätemään ja itse pitää katsoa hauskanpitoa sivusta. Harmittaa, etten jättänyt Mottia jälkimmäiseksi, vaan onhan se päivä huomennakin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti