Ensimmäinen, ja toistaiseksi viimeinen, työviikko alkais olemaan ohi ja hyvä niin. Kun on treenannut muutaman viime vuoden enimmäkseen istumalihaksia ja kielenkantoja, niin voin kertoa että kahdeksan tunnin juokseminen ympäri julmettua hallia painavia vaateröykkiöitä siirrellen ja vanutellen ei ole varsinaisesti kukkasia ja auringonpaistetta. Sinänsä mukava viikko: mahtavaa, että työpäivät menevät nopeasti kun on TEKEMISTÄ, mutta jalat kyllä huutaa apua jo siellä kuudennen tunnin kohdalla (lisäksi toisen käden olkavarsi ja toisen käden ranne ovat ilmoittaneet, että jollei meno muutu niin siirrämme asian työsuojeluvaltuutetulle - miten voi mennä muka kipeäksi muutaman takin siirtelystä, häh?). Vielä olis huominen ja sitten annetaan kinttujen levätä.
Raidan BOT verkkoloimi tuli eilen ja pitihän se testata heti. Muorihan v i h a a pukemista, eikä tämä ollut poikkeus: antaa kyllä laittaa päälle, mutta kieltäytyy liikkumasta minnekään. No, ohjasin sen pedilleen loimineen ja yllätys oli suuri kun se sammahti sinne melkein samantien kauheine vaatteineen. Vissiin se oli sittenkin ihan kiva? Motti kävi tutkimassa koomassa makaavaa mummoa moneen kertaan illan aikana ja tuli raportoimaan mulle huolissaan kun mitään jupinaa tungettelusta ei kuulu. Muori veteli onnellisena unta kuulaan vielä siinäkin vaiheessa, kun se tavallisesti on käskyttämässä jo hyvinkin itsepintaisesti iltalenkille, sain pukea ulkovaatteet aivan rauhassa päälle ja antaa useamman kehotuksen pedistä poistumiseen. Muutoinhan en ole viitsinyt vanhusta juuri vaatettaamisella kiusata, mutta ikää on jo sen verran että kylmä puree ihan eri tavalla, joten ajattelin että tuo verkkoloimi voisi olla täällä sisällä ihan hyvä näin talviaikaan. Näyttäähän tuo tekevän olon mukavaksi, joten ei ollut turha ostos lainkaan.
En sitten jaksanut alkaa mihinkään eristysjuttuihin, eikä täällä olla matsattu tietääkseni lainkaan. Kaikki ainakin ovat hengissä ja hyvällä mielellä kun tulen töistä, vuokranantajalta kyselin pari päivää sitten meluhaitasta eikä täällä kuulemma möykätäkään. Valtakunnassa siis kaikki hyvin.
(Tänään oli muuten työhaastattelu, saas nähdä mitä uutisia alkuviikosta kuuluu...)
Ai niin! Pönttöuuni. Totuttuun tapaan tein turhia sytytysyrityksiä päivittäin. Tai siis eihän ne nyt turhia olleet, syttyi se aina lopulta säälistä. Ostin jopa puukon, koska suomalaisella sellainen kuulemma pitää olla... tai ehkä siksi, että saan hampaita kiristellessäni vuoleskella tikkuja sytyttämistä helpottamaan. No, päivänä muutamana seurasin sitten silmä tarkkana miten Joku Joka Osaa asian hoitaa (tuli syttyi luonnollisesti samantien), apinoin ja kas - Katja 5 Pönttis 0! Voittajafiilis! Eiköhän tuonne hormiin joku tulenkestävä pyryharakka pesän vielä tee, mutta siihen saakka nautin uudesta tuikitärkeästä taidostani täysillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti