Hörismafian kootut toilailut

Metkunpetku aloitteli pentukoulua pari viikkoa sitten. Tähän mennessä on tehty kontaktitreeniä ja opeteltu malttia ylipäätään, nappula keskittyy yllättävän mukavasti vaikka ympärillä omiaan puuhailevat koirakaverit ja niiden ihmiset ovat sille äärettömän suuri kiusaus. Yhdet näyttelytreenitkin on käyty "kummitädin" ohjauksessa, aloittelevaksi missiksi kuulemma ihan lupaava leidi kuitenkin, eli sielläkin oli jaksettu keskittyä keksimään mistä saa palkkaa, vaikka hallissa oli muitakin treenaajia.

Kotona on hieman kummalliset kuviot, näyttää siltä, että neiti (alle 6 kk) vedättää arvoisaa herrakoiraa aika kympillä, eikä tuo jässikkä yrityksistä huolimatta saa siihen oikein mitään otetta. Metkan taktiikka on olla röyhkeä, itkeä lohduttomasti kun saa palautteen (aivan sama onko kyse tuikeasta tuijotuksesta vai naamanapsusta) ja, kun toinen antaa tilaa, siepata nyyhkyttäen alkuperäinen kohde ja kas, taas saatiin se minkä perässä oltiin alunperinkin. Motillahan on hieman resurssiongelmaa - paitsi että se ei ole sen mielestä laisinkaan ongelma: kaikki nyt vaan on MUN. Harmillisesti nappula on aivan samoilla linjoilla, sillä erotuksella että sen mielestä kaiken voi kyllä ihan hyvin jakaakin, pieniä neuvotteluita milloin mistäkin käydään siis päivän mittaan useita. Pentu ei niissä jää yleensä kakkoseksi, se nyt vaan tekee vastapuolta kuultuaan tavallisesti oman päänsä mukaan. Ennustan täten mielenkiintoista teini-ikää...

Hirvittävän reipas nassikka tuo punainen paholainen on, ihmisiä kohtaan aivan äärettömän ystävällinen peffanpyörittäjä. Toisille koirille ilmoittaa hyvin selkein merkein, että tiedän olevani pieni pentu - toisaalta osaa seuraavassa silmänräpäyksessä olla pikku röyhkimys, kun on todennut vastapuolen vaarattomaksi. Neiti räpsyripsi. :)