Täällä on vietetty aika loivaa elämää, koirat tutkivat uusia nurkkia ihmeissään ja emäntä tepastelee perässä hangon keksinä ihan vaan siksi että ollaan vihdoin taas kotona. Motti kävi viikolla hierojalla, ristiselässä oli pientä tiukkuutta (hah, mä tiesin että siellä on jotain) mutta kuulemma ei mitään mistä pitää huolestua. Noin ylipäätään tuomioksi tuli, että hyvässä kunnossa oleva nuori koira, jatkakaa samaan malliin vaan. Uudestaan voitais mennä myöhemmin keväällä, mummua voisi käyttää samalla hierottavana.

Raita on pirteämpi kuin vuosiin, varsinkin talvet ovat olleet sille jo monen vuoden ajan raskaampia, mutta nyt porskuttaa menemään aivan eri tahdilla. Poluilla pitää välillä muistuttaa siitä, että eteneminen olisi suotavaa, kun nenä jumittaa jännään hajuun eivätkä korvat enää sieppaa etenemiskäskyjä, samasta syystä vapaana voi pitää enää vain hyvin harvoissa paikoissa. No, kaikkien vihaama fleksi korvaa onneksi paljon menetettyä vapautta.

Motille uusi ihmetys on puulämmitys: KEPUKOITA tuodaan sisälle, jee! Alituiseen saa olla huomauttelemassa puutelineen sisältöä hipelöivälle, ettei niitä ole tarkoitettu pienen kurjakoiran aarteiksi. Kummasti telineet saavat kuitenkin olla rauhassa, kun lämmityspuuhat eivät ole ajankohtaiset, ilmeisesti osallistuminen on siis päivän sana. Koivukalikat pääsevät vuoleskeltaviksi ennen polttamista, joten siinä vaiheessa valitettavasti joutuu komentamaan uteliasta kuonoa loitommalle ettei tule haaveria. Ihan kaikkeen ei tarvitsisi kuitenkaan osallistua.

Tänään yritin pitkästä aikaa ottaa kameraakin mukaan, kun kävimme mökillä tepastelemassa metsässä (jossa pääsee töppöjalkakin kulkemaan aika vaivatta, aivan käsittämätön talvi!), mutta lumisade oli sen verran sankka että jätin sen suosiolla autolle. Harmi, lenkkeilyseurana oli kaksi vinttikoiran retaletta, joten seurakunta oli varsin sekalainen.

Raita on kyllä aivan ihmeellinen tapaus. Rouvalla on ikää se kolmetoista ja paarustaa hirveällä tahdilla pitkääkin lenkkiä mukana vielä täysin. Toki vauhti määräytyy mummun mukaan, mutta eipä sen kanssa paljoa tarvitse himmailla. Olen seuraillut sitä kipeytymisen varalta, mutta mitä vielä. Lyhyemmistä kierroksista se ei nyt nuoskalumen aikaankaan edes väsy. Kas siinäpä tavoitetta tuleville corgisukupolville. ;)

Edelliseen postaukseen viitaten, työpaikka tärppäsi ja aloitus on heti huomenna. Jes!

Back on track, monellakin tapaa.

Ensimmäinen, ja toistaiseksi viimeinen, työviikko alkais olemaan ohi ja hyvä niin. Kun on treenannut muutaman viime vuoden enimmäkseen istumalihaksia ja kielenkantoja, niin voin kertoa että kahdeksan tunnin juokseminen ympäri julmettua hallia painavia vaateröykkiöitä siirrellen ja vanutellen ei ole varsinaisesti kukkasia ja auringonpaistetta. Sinänsä mukava viikko: mahtavaa, että työpäivät menevät nopeasti kun on TEKEMISTÄ, mutta jalat kyllä huutaa apua jo siellä kuudennen tunnin kohdalla (lisäksi toisen käden olkavarsi ja toisen käden ranne ovat ilmoittaneet, että jollei meno muutu niin siirrämme asian työsuojeluvaltuutetulle - miten voi mennä muka kipeäksi muutaman takin siirtelystä, häh?). Vielä olis huominen ja sitten annetaan kinttujen levätä.

Raidan BOT verkkoloimi tuli eilen ja pitihän se testata heti. Muorihan v i h a a  pukemista, eikä tämä ollut poikkeus: antaa kyllä laittaa päälle, mutta kieltäytyy liikkumasta minnekään. No, ohjasin sen pedilleen loimineen ja yllätys oli suuri kun se sammahti sinne melkein samantien kauheine vaatteineen. Vissiin se oli sittenkin ihan kiva? Motti kävi tutkimassa koomassa makaavaa mummoa moneen kertaan illan aikana ja tuli raportoimaan mulle huolissaan kun mitään jupinaa tungettelusta ei kuulu. Muori veteli onnellisena unta kuulaan vielä siinäkin vaiheessa, kun se tavallisesti on käskyttämässä jo hyvinkin itsepintaisesti iltalenkille, sain pukea ulkovaatteet aivan rauhassa päälle ja antaa useamman kehotuksen pedistä poistumiseen. Muutoinhan en ole viitsinyt vanhusta juuri vaatettaamisella kiusata, mutta ikää on jo sen verran että kylmä puree ihan eri tavalla, joten ajattelin että tuo verkkoloimi voisi olla täällä sisällä ihan hyvä näin talviaikaan. Näyttäähän tuo tekevän olon mukavaksi, joten ei ollut turha ostos lainkaan.

En sitten jaksanut alkaa mihinkään eristysjuttuihin, eikä täällä olla matsattu tietääkseni lainkaan. Kaikki ainakin ovat hengissä ja hyvällä mielellä kun tulen töistä, vuokranantajalta kyselin pari päivää sitten meluhaitasta eikä täällä kuulemma möykätäkään. Valtakunnassa siis kaikki hyvin.

(Tänään oli muuten työhaastattelu, saas nähdä mitä uutisia alkuviikosta kuuluu...)

Ai niin! Pönttöuuni. Totuttuun tapaan tein turhia sytytysyrityksiä päivittäin. Tai siis eihän ne nyt turhia olleet, syttyi se aina lopulta säälistä. Ostin jopa puukon, koska suomalaisella sellainen kuulemma pitää olla... tai ehkä siksi, että saan hampaita kiristellessäni vuoleskella tikkuja sytyttämistä helpottamaan. No, päivänä muutamana seurasin sitten silmä tarkkana miten Joku Joka Osaa asian hoitaa (tuli syttyi luonnollisesti samantien), apinoin ja kas - Katja 5 Pönttis 0! Voittajafiilis! Eiköhän tuonne hormiin joku tulenkestävä pyryharakka pesän vielä tee, mutta siihen saakka nautin uudesta tuikitärkeästä taidostani täysillä.

Kiukuttelua

Raita palasi kotiin eilen, hakiessa se seurasi kuin hai laivaa jottei vahingossa unohdu hoitopaikkaansa, mutta kotona iski ilmeisesti arki vasten harmaantunutta kuonoa: yksi riivaaja on poissa edelleen, mutta se hemmetin naaman napsija on täällä edelleen!

Olin laittanut mummulle etukäteen pehmoisen ja lämpimän paikan olohuoneen nurkkaan, mutta arvon marttyyri päätti linnoittautua kämpän kylmimpään osaan keittiöön ja makasi siellä kippurassa hytisten. Pakotin sen lämpimämmälle puolelle ja blokkasin reitin keittiöön, aika nopsaan mukavuudenhalu onneksi voitti itsepäisyyden. Tänään onkin sitten arvon nautapaimenten puupäät kolisseet pariin kertaan vastakkain heti kun silmä välttää: muori murisee Motille kaikesta ja kun sitä alkaa moinen ketuttamaan niin ensin blokkailee aikansa ja napsii sitten kuonolle. Raitahan ei moisesta taltu vaan kiihtyy, joten... no... perkeleitä on viljelty tänään. Useita. Tosi mahtavaa odotella huomista: porttimahdollisuutta ei tähän hätään ole (ellen sitten pistä jompaakumpaa häkkiä pystyyn ja ovelle) ja mulla on työpäivä, joten saapa nähdä missä tunnelmissa jengi on kotona kun palaan takaisin. Juuri nyt ei jaksais koiranpito kiinnostaa taas pätkääkään, ärsyttää valtavasti alkaa taas kerran pohtimaan jotain hemmetin eristämisiä. Eiiiiiiiiiiiiiiii!

Jospa loppuun kuitenkin jotain mukavaakin... polkuja näyttää kulkevan joen suuntaan aika mukavasti, ollaan niitä tepasteltu pariin kertaan ja ilmiömäisellä tuurilla ei olla bongattu ihmisiä. Kovassa käytössä näyttävät olevan kuitenkin, joten ei tosiaankaan olla ainoita kulkijoita. Jospa onnistuisin jatkossakin arpomaan ulkoiluajat niin, että saadaan marssia ylhäisessä yksinäisyydessämme!

Hoo, asuntoasia edistyy.

No niin, tänään oli ilmoitus paikallisessa ilmaisjakelussa. Muutama vaihtoehto tulikin heti aamupäivästä alkaen, hauskin oli tyyppi joka kysyi miten alkeelliset olot saa olla. Kysyin, että kuinka alkeellista sulla olis tarjota, "kantovesi, ei sähköä". No tuota... jätimme aiheen siihen, mutta lätisimme puhelimessa silti puolisen tuntia niitä näitä. Harmi, että kyseinen hirsitalo oli hieman hc jopa minulle, siinä olis ollut vapaassa käytössä järjetön määrä metsää ympärillä. Hmph!

Noh. Ilta eteni, yhdeksän jälkeen soi vielä puhelin. Kun kuulin kuka soittaa (entinen vuokranantajani), oli pakko kysyä että et muuten ikinä arvaa kenelle soitit (minun nimenihän on kotinurkilla lievästi ilmaistuna yleinen). Toinen siinä hämillään yrittää miettiä, että tuliko töpättyä vai mitä hittoa se tarkoittaa, minä hykertelin toisessa päässä ja olin jo satavarma että osoite löytyi nyt. Niinkuin löytyikin. Entinen asuntoni on seinän takana, kämppä mihin muutan on hieman suurempi päätyasunto, talossa ei ole tällä hetkellä muita asukkaita.

Viikonloppuna oli puhetta, että käydäänkö kysymässä olisko tässä vapaita asuntoja, mutta en kehdannut lähteä toisten nurkkia koluamaan. Vuokranantaja asuu siis samassa pihapiirissä. Nyt on hyvä fiilis! Matkaa keskustaan viitisen kilometriä, ympärillä peltoa ja puita. Puulämmityksen saloihin pääsee vihkiytymään (hmm... minä ja tulisijat emme ole päässeet koskaan kovin hyviin väleihin...) pitkästä aikaa. Tarhat ovat kuulemma talon takana pystyssä edelleen, eli jahka lumet sulavat sen verran että niitä pääsee siistimään, niin ovat vapaasti käytettävissä. Koiria on myös vuokranantajalla, joten elikot eivät häiritse ketään.

Tykkäsin asua tuolla aikanaan (joskin kämpän lämmittämistä enemmän saattoi olla vetoa kavereiden kanssa baareilun pariin, joten aika ja paikka eivät tuolloin ehkä ihan täysin talviaikaan kohdanneet) ja juuri jokunen viikko sitten kaipailin kyseisiä kulmia - näin ne palikat alkavat löytää paikkaansa!

Ja se paras juttu: mummukoira tulee kotiin! ♥

Muutto olis edessä... mutta mihin muuttais?

Jaapa jaa. Parin viikon päästä olisi muutto, mutta ei hajuakaan minne. Jännää. Tänä viikonloppuna kävin katsastamassa paria vaihtoehtoa Kajaanissa, toisessa kurkkua alkoi kuristaa sillain ikävällä tavalla heti ovesta sisäänpäästyäni, joten unohdin sen samantien vaikka se periaatteessa olikin noin muuten ihan viehko puulattioineen. Kiinnostavampi vaihtoehto puolestaan olikin asuinpinta-alaltaan melkein puolet ilmoitetusta, se on oletettavasti tehty saunakamariksi joten oli pimeä ja pikkiriikkinen. Sijainti jees ja pihassa olis ollut mukava treenailla koiria (myös mökin takainen pieni pelto olisi ollut käytettävissä), mutta kun se kiva pihapiiri ei paljoa pääse mieltä lämmittämään jos tulevassa kodissa ei mahdu asumaan kuin repullisen tavaramäärän kanssa. Ei.

No, koska olen huono stressaamaan moisia juttuja, jätin tulevan keskiviikon Koti-Kajaaniin ilmoituksen jossa on maininta myös koirista - eipähän tarvitse kinata aiheesta kun on jo etukäteen ilmoittanut, että nelijalkaisia on tulossa. Jättäköön soittamatta jos ei huvita omistamaansa mökkeröiseen  koiria ottaa. Odottelemme...

Hyvää uutta vuotta!

Uudenvuodenaatto on sitten takana ja se vietettiinkin melko uneliaissa tunnelmissa. Mottia ei paukutus stressannut, enimmäkseen veti unta kuulaan ja välillä kävi istuskelemassa makkarin sängyllä valoja ihmettelemässä. Allekirjoittanutta alkoi kyllä ahdistaa muutama tunti aloitushetkestä, ei jaksa käsittää yhtään mikä ihmisiä tuossa ääni- ja valosaasteessa kiinnostaa.

Lentsukin alkaa reippaalla sinisellä helpottaa, ei ole köhinyt enää muutamaan päivään ja niiskuttaakin ainoastaan satunnaisesti. Vielä täytyy kuitenkin himmailla lenkkien suhteen, ettei saada mitään jälkiseuraamuksia.

Ohitustreenit alkavat olemaan ihan hyvässä vaiheessa: osa (jopa haukkuvista) koirista voidaan ohittaa hiljaa, tiukempiin paikkoihin olen ottanut vielä avuksi namien rauhoittavan vaikutuksen ja toimivatkin hyvin. Kyllä siitä vielä kaupunkilainen tulee, itsestäni en ole ihan niin varma...

Pitäisiköhän tässä alkaa pähkäilemään tulevalle vuodelle jotain tavoitteen tapaisia? Ehkä, käytän silti (taas kerran) edessä olevaa muuttoa tekosyynä sille, että asetutaan ensin jonnekin ja mietitään muita juttuja vasta sitten.

Ensimmäistä kertaa muuten ties kuinka pitkään aikaan taloudessa on vain yksi koira ja hei, tämähän on aika miellyttävää! Valitettavasti arvostan koirieni tarvetta koiraseuralaiselle liikaa, joten tästä tuskin saadaan Raidan jälkeenkään nauttia sen kummemmin. Muorilla muuten menee kuulemma mainiosti, kikkailee kuin nuorempikin pötkylä ja käyttää hyväkseen corgimaisuuksiin tottumattoman hyväuskoisuutta. Ikävähän tuota mummukkaa jo on, vaan kohta nähdään taas.