Se on kuulkaa kevät! Viimekesäisen pihanmylläyksen jälkeen pelkäsin, ettei pihaan nouse mitään väriä lumien sulaessa, mutta krookukset eivät petä koskaan. Ison kukkapenkin tuhosta huolimatta rinteessäkin pilkottaa vihreää siellä täällä, jospa se siitä...
Lähdettiinpä koirien kanssa heti aamutuimaan pihatöihin, raakkasin talon päädyssä olevaa kukkapenkkiä uuteen uskoon ja haravoin samalla ympäristöä. Motilla oli enimmäkseen omat puuhat, kävi ilmoittautumassa välillä metsästä löytämänsä hirvenluun ja välillä jonkun megakepukan kanssa ja katosi taas omiin hommiinsa. Hilpeyttä herätti sinnikäs perhosen lailla lennähtely pitkin ja poikin tontin reunamia. Ilmeisesti Mottis on sitä mieltä, että linnut on täysin mahdollista saada frisbeeharjoitusten jäljiltä lennosta kiinni kun vain tarpeeksi yrittää. Yrityksiä ei sitten puuttunutkaan...
Luonnollisesti myös puutarhatöihin tulee osallistua, joten herra tepasteli juuri siistiksi saaduissa penkeissä heti kun silmä vältti ja loppujen lopuksi alkoi etsimään kepilleen piilopaikkaa - aina kun käänsi selän, oli uusi kuoppa valmiina ja mullat sekä kukkasipulit levällään penkin ulkopuolella. Kiitos, Mottis. No, kun allaolevaa tyytyväistä naamaa tuolla katselee niin eipä tuolle voi kiukutella: nautitaan nyt kaikki keväästä ja sulaneesta pihamaasta.
Motilla on olemus alkanut muuttua pentumaisesta nuoren sällin suuntaan, edelleen tunnustellaan päivittäin päälakea luvattujen pirunsarvien varalta, vaan eipä noita vielä tunnu. Tiedä sitten, olisko kyse noista kuvassakin näkyvistä töröttimistä: jos, niin aika pehmeänpuoleisia sarvia poika kasvattelee, vaan ehkäpä se onkin kaappipahis?
Herralla on kyllä aikamoinen luontainen ignore: lähtökohtaisesti sitä ei kovin moni asia kiinnosta niin paljoa, että se viitsisi hirveästi noteerata katsetta kummemmin. Kaupunki, luistelijat ja hiihtäjät, äänitehosteiden kera juoksevat, fillaroivat ja jalkapalloa pelaavat ipanat, talon ohi menevät hevoset ja tontin rajalla häntä ja karvat pystyssä patsasteleva naapurin koira ovat asioita joiden ilmeinen harmittomuus pistetään merkille, mutta jotka joutavat olankohautusosastolle samantien.
Tänään kävi kyläilyllä greyhound-uros Tristan, tapaaminen oli ensimmäinen lajiaan. Motille olisi kelvannut juoksuseura ilman erityisiä tutustumisia, mutta lähdettiin silti kävelemään tien reunaa herrat hihnoissaan. Seniori murahteli nulikalle pienesti jos innostus uhkasi lähteä käsistä, Motti olis vaan ollut menossa liehittelemään ja lirkuttelemaan korvat muikulla ja peffa pyörien - ei elettäkään isotteluun tai jäykistelyyn, moinen reggaemeininki ei holskuaikakautena olisi tullut kuuloonkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti