sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Käytiinpä Motin kanssa etsimässä erästä lenkkipolkua. Homma eteni kuin unelma - siihen saakka kuin oletinkin sen etenevän. Sitten loppui polut, tai ainakin yhtään käytetymmän näköiset reitit. No, nyt ollaan kierretty tuo lenkki molemmista päistä, keskellä on vielä se harmaa alue, jonka pitäisi yhdistää nuo kaksi pätkää. Bileet sille.

Palasin siis jälleen kerran samaa reittiä takaisin, osittain oletetustikin ei sen puoleen. Motti oli aika ryydis, joten voiko olla parempaa hetkeä luonnonvesissä kahlailua varten? Metsätien varrella oli hiekkapohjainen kirkasvetinen puro, tarvittiin pieni huijaus kepukan avulla ja ukko tepasteli veteen ihan ilomielin. Siellä se sitten uudesta elementistä ilahtuneena litsutteli aikansa, kotimatkan varrella olisi mieluusti mennyt jokaiseen limaiseen sammakonkutulätäkköön jatkamaan läträämistä.

Kun nyt vesileikkien makuun päästiin, niin käytiinpä kotiin palattuamme suihkussa - kyllä huomaa, että herra viettää melko vapaata maalaiselämää... irronneen veden väriä voi nimittäin kuvailla tummahkoksi, joten pihatöissä on oltu mukana juu. Motti suhtautui pesuoperaatioon samalla tavalla kuin muihinkin asioihin tähän saakka: "Mikäs tässä ollessa, ei mulle ole ennenkään mitään pahaa tapahtunut." Ei tuollaista koiraa voi olla olemassakaan, eihän?

4 kommenttia:

  1. Ei voi olla olemassa, mutta näköjään on sittenkin! Ei hyvää päivää :D
    Mitenkäs se sanonta menikään? Poikkeus vahvistaa sääntöä? ;)

    Jännityksellä odottaa mitä ittellään on edessä... huih.. tämä koiruus kun on miulle ensimmäinen :)

    VastaaPoista
  2. No siitähän tulee _tietenkin_ pieni hirviö - mutta muista, että koiralapsen pitääkin olla vähintään hieman tuhma! :D

    VastaaPoista
  3. Kunhan et pese sitä fairylla vaikka miten olisi pjaskainen :D. Tätä joku kerran kokeili kun piti saada navetan haju irti koirasta näyttelyitä varten. Sille tuli oikein hieno taivasta kohti sojottava keesi koko karvapeitteestä.

    VastaaPoista
  4. Hmm... :D nyt on kyllä sanottava, ettei ensimmäisenä tulis mieleen käyttää Fairya koiran pesemiseen... :P

    VastaaPoista