Mehtäläisillä oli tänään ohjatut treenit Korpilahdella, kolmen koiran vaihtelu pisti kieltämättä miettimään, että olisko järkevintä tuoda kuitenkin ihan vaan yksi elikko kerrallaan paikalle... No, oli miten oli, kaikille kolmelle ilta oli ihan hyödyllinen (ja minulle neljäntenä). Aloitetaan vaikkapa Raidasta.
Mummo pääsi tekemään paikallaoloharjoituksia (joista ensimmäisen sössin itse täysin), luoksetuloja ja pujottelua. Jätin sen maahan ja kävelin kauemmas odottamaan, että vieruskaverit tekevät luoksetulonsa ensin. VIRHE. Yritäpä kutsua liki kuuroa koiraa, jolle on vahvistettu kaksitoista vuotta, että paikkamakuusta ei lähdetä missään olosuhteissa, ei vaikka ohjaaja tekisi mitä tahansa kevätjuhlaliikkeitä. Voin kertoa, ettei ole helppo nakki! Elehdin käsillä ja yritin saada kaikin tavoin muoria tajuamaan, että alas tulla jo, ilme oli "Hähä, enpä mene lankaan!" ja mummo juurrutti itseään tiukemmin maata vasten. No, tästä viisastuneena toinen paikallaoloharjoitus tapahtuikin niin, että jätin Raidan istumaan ja kutsuin siitä - ei ongelmaa. Muista koirista Raita ei juurikaan ole kiinnostunut kun on töissä, joten kontaktiharjoitukset menivät kuin vanhalta tekijältä.
Motti oli pienoinen kysymysmerkki. Ei olla käyty kertaakaan treeneissä jossa on kentällä samaan aikaan monta koiraa, joten ei ollut mitään tietoa kuinka herra moisen tilanteen ottaa. No, eipä juuri mitenkään erityisesti. Alkuun kiinnosti vähän liikaakin, mutta maahan pystyi rauhoittumaan nakkia mutustamaan melko hienosti ja kun nakit vaihtuivat Froliciin, niin heppu terästäytyi ihan silminnähden. Mentiin pujotellen ahtaammatkin välit, tehtiin täyskäännöksiä liki nenäkkäin toisten koirien kohdalla - ja Frolic kiinnosti edelleen lajitovereita enemmän. Pitäiskö tästä päätellä, että on ihan turhaa hifistellä ja pilkkoa mitään ekstraa mukaan, kun parhaiten maistuu punaiseksi värjätty lisäainepallero... Oli miten oli, olen tosi tyytyväinen heppulaisen esitykseen.
Lopuksi ehdin ottaa vielä Ruudin ringin keskelle, välimatkaa muihin oli reilusti ja keskityttiin olemaan ihan vain hiljaa, mikä Huutolaiselle on aika kova vaatimus. Alku meni tuttuun tapaan kiroillessa (minä käyttäydyin kuitenkin vaihteeksi), sitten alkoi ahterikin löytää maahan ja täällä-käskyllä rupesi huomiokin lopulta kiinnittymään sinne minne pitääkin. Lopetimme kun olimme ns. huipulla, eli kun suu alkoi pysymään kiinni ja koira oli ilmoisemmalla fiiliksellä, ihan hyvä suoritus Rudelta tähän väliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti