perjantai 1. maaliskuuta 2013

Onpas taas vierähtänyt aikaa viime postauksesta! Isoimmat jutut ovat tapahtuneet tällä välillä viime viikonloppuna, joten ehkäpä sitten niistä jotain.

Ruuti lähti lauantaina mukaani keskustakierrokselle ja yllätti taas positiivisesti! Matkakeskuksella hipsuteltiin reippaana häntä heiluen, liukuovia ei jännitetty lainkaan, kävelykadun vilinä ei ahdistanut yhtään ja työpaikallani huriseva ja koliseva konekaan ei närästänyt neitiä pätkääkään. Ainoat voimasanat saatiin ilmoille parin koiran kohdalla, mutta muuten suu pysyi supussa ja mieli positiivisena (kummallakin).

Koiraa tuntemattomille tiedoksi, että hehkutuksen arvoista tästä tekee se, että asumme maalla jossa vastaantulijoita lenkillä on enintään kerran kuussa. Kaupunki ei siis ole Rudelle todellakaan mikään tuttu juttu, mutta niinpä vaan pieni hilluiita siellä hiihtelee reippaana vaikka kotinurkilla käytetään näköpiiriin ilmaantuville hyvin herkästi uhkauksia jos jonkinlaisia.

Motilla puolestaan kävi vieraita sunnuntaina. Päivä sisälsi kirmailemista lumihangessa, herrasmiesmäistä flirttiä ja korvaan kuiskuttelua, saatettiinpa siinä sivussa laittaa pieniä sinisiäkin tilaukseen. Neitiseuralainen ainakin oli erittäin hurmaava tyyppi! Seuraavaksi taidammekin sitten Motin kanssa odotella luonnetestipäivää, toukokuun alussa suuntana on Sastamala.

1 kommentti:

  1. Rude katos tietää mikä on sen reviiriä ja mikä ei, fiksu vekotin jos niin voi sanoa :D

    VastaaPoista