Raita palasi kotiin eilen, hakiessa se seurasi kuin hai laivaa jottei vahingossa unohdu hoitopaikkaansa, mutta kotona iski ilmeisesti arki vasten harmaantunutta kuonoa: yksi riivaaja on poissa edelleen, mutta se hemmetin naaman napsija on täällä edelleen!
Olin laittanut mummulle etukäteen pehmoisen ja lämpimän paikan olohuoneen nurkkaan, mutta arvon marttyyri päätti linnoittautua kämpän kylmimpään osaan keittiöön ja makasi siellä kippurassa hytisten. Pakotin sen lämpimämmälle puolelle ja blokkasin reitin keittiöön, aika nopsaan mukavuudenhalu onneksi voitti itsepäisyyden. Tänään onkin sitten arvon nautapaimenten puupäät kolisseet pariin kertaan vastakkain heti kun silmä välttää: muori murisee Motille kaikesta ja kun sitä alkaa moinen ketuttamaan niin ensin blokkailee aikansa ja napsii sitten kuonolle. Raitahan ei moisesta taltu vaan kiihtyy, joten... no... perkeleitä on viljelty tänään. Useita. Tosi mahtavaa odotella huomista: porttimahdollisuutta ei tähän hätään ole (ellen sitten pistä jompaakumpaa häkkiä pystyyn ja ovelle) ja mulla on työpäivä, joten saapa nähdä missä tunnelmissa jengi on kotona kun palaan takaisin. Juuri nyt ei jaksais koiranpito kiinnostaa taas pätkääkään, ärsyttää valtavasti alkaa taas kerran pohtimaan jotain hemmetin eristämisiä. Eiiiiiiiiiiiiiiii!
Jospa loppuun kuitenkin jotain mukavaakin... polkuja näyttää kulkevan joen suuntaan aika mukavasti, ollaan niitä tepasteltu pariin kertaan ja ilmiömäisellä tuurilla ei olla bongattu ihmisiä. Kovassa käytössä näyttävät olevan kuitenkin, joten ei tosiaankaan olla ainoita kulkijoita. Jospa onnistuisin jatkossakin arpomaan ulkoiluajat niin, että saadaan marssia ylhäisessä yksinäisyydessämme!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti