maanantai 18. elokuuta 2014
Mökkireissuja
Metka pääsi sunnuntaina ensimmäistä kertaa mökille yökylään. Ympärillä riittää lääniä missä kirmailla ja kiusata isompiaan, joten luultavasti tullaan hengailemaan siellä usein myös jatkossa... Illalla saatiin pennunkatsoja kivenheiton päästä kylään, lähtiessään kysyi Motilta että tuutko mukaan? Sälli oli heti juonessa mukana, siinä hekoteltiin että katotaan kuinka pitkän matkan se mukana tulee, ennen kuin iskee akkaa ikävä. Ei iskenyt ei, sinne se lähti taakseen vilkuilematta - ilmeisesti loma koiranpennusta tuli tarpeeseen.
Tänä aamuna sininen kaveri ilmestyi yhdeksän nurkilla takaisin mökille, infotekstari naapuriin kertoi että oli käynyt aamupalan jälkeen ilmoittamassa, että meikä häipyy nyt ja hiippaillut omine aikoineen takaisin mökille. Jospa seuraavan kerran sitten vaikka odotellaan joko saattajaa tai hakijaa, vaikka reitti onkin tuttu ja lyhyt...
Koirilla alkaa menemään jutut yksiin jo todella hienosti. Varsinkin retuutusleikkejä Motti jaksaa yllättävän hyvin, välillä pitää konahdella muista asioista kuitenkin. Metka on osoittautunut melkoiseksi kenguruksi, se juoksee ja hyppii kaikkialle (ja sieltä alas) ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Karjisten pompputaipumus ei lakkaa ehkä koskaan yllättämästä, vaikka sitä on jo yhden koikkaloikan verran ihmetelty. Muutenkin tuolla pikkuisella on äärettömän määrätietoinen ja varma ote kaikkeen mitä se puuhailee, ei tietoakaan pentumaisesta kömpelyydestä.
lauantai 16. elokuuta 2014
Pohjoisen Metka tuliainen
Vapaapäivän kunniaksi ajelimme keskiviikkona Motin kanssa Ranualle ja tulimme takaisin pienen punaisen kanssa. Alkumatkasta takapaksin kuljetushäkistä kuului muutamia närkästyneitä haukahduksia, mutta aika pian ipana rauhoittui nukkumaan. Taukopaikalla tutkaili pientaretta reippaana häntä heiluen ja jäi taas yksiöönsä tyytyväisenä, kun matka jatkui.
Motti oli hieman epäuskoisen oloinen moisen sintin ilmaantumisesta, muutama leikkikutsukin saatiin iltalenkillä, mutta sisällä alkoi tavaroiden ja paikkojen omiminen: tää on mun, ja tää, tää kans, se varsinkin on mun! Fiksuna virittelin porttia keittiön oviaukkoon, ajatuksena että pentu nukkuu ainakin alkuun vesivahinkojen vuoksi siellä - lopulta oli pakko luovuttaa kun se kiipeili portin yli, kiukutteli kuin vähäjärkinen ja kiipeili hieman lisää. Portti pois, kakara kipaisi sänkyyn kainaloon (karjikset - ei tee tiukkaa päästä itse sänkyyn, tai mihinkään muuallekaan minne mieli halajaa) ja kävi vetämään unta kuulaan. Nukkui siinä tyytyväisenä aamuun saakka, teki tarpeensa pihalle ja jatkettiin vielä hieman unia.
Torstain työpäivän (-illan) ajan kotona oli ollut yllättävän rauhallista, lattialle ei ollut ilmaantunut siivottavaa ja rekut olivat rauhallisia. Mökilläkin ehdimme jo käväistä, Ilona-muori oli Metkasta huippukiva tyyppi, se kun osaa ja haluaa leikki nätisti eikä ruttaa ja tuupi pientä. Uskomattoman reipas kolmikuinen tuo nassikka kyllä on, tutkaili mökkimaastoa itsekseenkin häntä pystyssä. Illalla kotona olikin harvinaisen tyytyväisiä kurjakoiria ja emäntä sai taas kerran hyvin nukutun yön.
Tänään kakara oli murtautunut päivällä Motin puolelle (olen pitänyt työssäoloajan porttia ovella, tuon ipanan olemassaolo kun ei ole herra koirapoliisille pelkästään mieluinen asia), mutta putkahti ilmoille yhtenä kappaleena ja omana ilopilleri-itsenään. Selvästi jotain neuvotteluita on päivän aikana käyty, pentu kuuntelee Motin konahteluita tarkemmin ja Motti taas ei jakele naamanapsuja ihan yhtä mielivaltaisesti kuin vaikkapa vielä eilen. Tuhmailuihin Possonen näyttää puuttuvan heti, esim. huonekalujen nakertelu ym. kikkailut ovat ehdottoman kiellettyjä, toru ei vaan näytä kovin montaa hetkeä tuolla sievässä punaisessa päässä asuvan. Tuhma pentu, paras pentu!
Hirvittävän ahne ja nenäänsä ahkerasti käyttävä pentu tuo Metkunpötkö on, nameilla saa piuhat yhdistymään älytöntä vauhtia ja kaikki edes etäisesti ruokaa muistuttava kelpaa. Ihmisten perään Metkalla on aivan älytön veto, eikä nuo pihapiirin ajokitkaan sitä näytä jännittävän - olisi kovasti menossa juttusille iloinen virne naamallaan.
Notta semmoisia kuulumisia tällä erää, jospa tämän blogin saisi elvytettyä taas henkiin tulokkaan myötä. Motin kanssa kahdestaan on vaan hengailtu tyytyväistä lötköeloa, ei ole ollut siis sen suurempaa dokumentoitavaakaan.
Palataan asiaan!
torstai 1. toukokuuta 2014
Haaskaa vappua!
Tervehdys taas täältä Kainuusta! Eilen oli pitkästä aikaa treenipäivä, vappuaaton kunniaksi muisteltiin liikkeestä pysähtymistä, seuraamista ja sitä, että mikäs se oikea paikka taas olikaan... sivu? Kentältä löytyy sekä tokoeste, että pk-esteet, joten hyppyjä pääsimme harjoittelemaan myös ja niihin varmaankin keskitymmekin seuraavaksi. Motilla pysyy motivaatio nyt hämmentävän hyvänä jopa "tylsässä" seuraamisessa, ylipäätään näyttää siltä että iän mukana tulee myös tekemiseen erilaista intoa. Osaamisesta ei meidän tekemättömyydellä nimittäin voi puhua, mutta onneksi tuo treenikenttä on nyt viiden minuutin kävelymatkan päässä kotoa ja toisekseen sijaitsee lenkkireitin varrella, joten olemme käyneet siellä tekemässä pieniä pyrähdyksiä muutamaan otteeseen ihan muun ulkoilun sivussa. Vielä kun saisi kaivettua itsestään jonkinlaista järjestelmällisyyttä, että saisi tehtyä ihan treenisuunnitelmaa ja mieluusti kirjoitettua ylös mitä milloinkin on tehty...
Aamukierrokselta palatessa kuulin, että naapurissa on venäjänajokoiratehdas käynnissä parhaillaan, eli pentuja pukkaa. Siitä tulikin mieleeni, että eräät pikkuhuligaanit täyttävät tänään vuoden, siispä ONNEA Motin ja Heilin mukuloille!
Kolmen nassikan kuulumisia ja kasvamista on onneksi saanut seurata tässä vuoden aikana, seuraava tavoite olisi bongailla pienet siniset ihan "oikeassa elämässä" myös mahdollisimman pian.
Aamukierrokselta palatessa kuulin, että naapurissa on venäjänajokoiratehdas käynnissä parhaillaan, eli pentuja pukkaa. Siitä tulikin mieleeni, että eräät pikkuhuligaanit täyttävät tänään vuoden, siispä ONNEA Motin ja Heilin mukuloille!Kolmen nassikan kuulumisia ja kasvamista on onneksi saanut seurata tässä vuoden aikana, seuraava tavoite olisi bongailla pienet siniset ihan "oikeassa elämässä" myös mahdollisimman pian.
keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
Ensimmäinen jälki tälle vuodelle tehty. Pituus Sports Trackerin mukaan 250 metriä, sai vanheta ainoastaan sen aikaa kun kävelin takaisin autolle. Alkupätkä (noin 100 metriä) oli melko avoimessa ja tasaisessa rinteessä, jossa tuuli puhalsi rivakasti takaviistosta ja pisti hieman siksakkaamaan. Metsän puolella eteni huomattavasti tarkemmin ja varmemmin, näyttää siltä että matkaa voisi pidentää eikä jäljen pidempi vanheneminenkaan asiaa ainakaan hankaloita.
Kepit tekisi mieli ottaa mukaan menoon myös, en vain ole päässyt itseni kanssa vielä yksimielisyyteen siitä, opetanko niiden ilmaisun erillään vai lisäänkö ne jäljelle ja palkkaan niihin reagoimisesta siellä. Päätöksiä, päätöksiä...
Kepit tekisi mieli ottaa mukaan menoon myös, en vain ole päässyt itseni kanssa vielä yksimielisyyteen siitä, opetanko niiden ilmaisun erillään vai lisäänkö ne jäljelle ja palkkaan niihin reagoimisesta siellä. Päätöksiä, päätöksiä...
torstai 10. huhtikuuta 2014
maanantai 24. maaliskuuta 2014
Päivittelyä
Kylläpäs tämä päivittäminen on taas takkuista... no, edelleenkään ei olla puuhasteltu mitään raportoinnin arvoista, joten kai tämä kerran kuussa on ihan riittävä tahti todeta se. Mökkimetsiä olemme kuluttaneet urakalla nyt, kun sinne pääsee puolen tunnin ajolla. Jälkeä olen suunnitellut jo liki kuukauden aloitettavaksi, maasto kun on aivan sula, mutten ole saanut aikaiseksi. No, tämä viikko on lähes kokonaan iltavuoroa, eli täytynee ottaa ohjelmaan asap. Keppien ilmaisua en (kovista suunnitelmista huolimatta) ole edes aloittanut edelleenkään, mutta vastahan kausi on aluillaan. Täytyy nyt ensin tehdä helppo läpijuoksu ja katsoa, kuinka paljon tuolla isossa sinisessä päässä on vielä dataa jäljellä.
Pitäisi alkaa tutkailemaan takapihan tarhoja ja raivaamaan niitä käyttökuntoon. Näyttää olevan "hieman" heinittynyttä, eli asukkaita ei ihan hetkeen ole ollut. Suunnitelmissa olisi avata ainakin mahden reunimmaisen välinen ovi ja tuplata Motin oleskelutila, luullakseni kesän koittaessa on kuitenkin mukavampaa hengailla työpäivän ajan ulkoilmassa kuuman asunnon sijaan.
Raita on pysynyt kohtalaisen hyvässä hapessa edelleen, metsässä loikkiminen ei näytä suuremmin aiheuttavan jäykkyyttä, mutta pari loikkaa auton penkiltä alas vetää helposti jumiin, joten vanha rouva saa nyt vain totutella nosto-operaatioihin, jos omalta paikaltaan penkille nousee. Sen korvienväli ei näytä muistavan vieläkään, ettei kroppa pysy enää samaan kuin nuorempana, onneksi BOT näyttää palauttavan äärettömän hyvin.
Motin kanssa on odoteltu fillarikelien koittamista, kuulemma se on menossa Maailman Voittajaan, joten tarttis kaiketi yrittää kasvattaa pattia siihen mennessä. Pitäisköhän meidän kenties treenata myös missikisamuuvsseja kaiken tärkeämmän ohella, hmm?
Pitäisi alkaa tutkailemaan takapihan tarhoja ja raivaamaan niitä käyttökuntoon. Näyttää olevan "hieman" heinittynyttä, eli asukkaita ei ihan hetkeen ole ollut. Suunnitelmissa olisi avata ainakin mahden reunimmaisen välinen ovi ja tuplata Motin oleskelutila, luullakseni kesän koittaessa on kuitenkin mukavampaa hengailla työpäivän ajan ulkoilmassa kuuman asunnon sijaan.
Raita on pysynyt kohtalaisen hyvässä hapessa edelleen, metsässä loikkiminen ei näytä suuremmin aiheuttavan jäykkyyttä, mutta pari loikkaa auton penkiltä alas vetää helposti jumiin, joten vanha rouva saa nyt vain totutella nosto-operaatioihin, jos omalta paikaltaan penkille nousee. Sen korvienväli ei näytä muistavan vieläkään, ettei kroppa pysy enää samaan kuin nuorempana, onneksi BOT näyttää palauttavan äärettömän hyvin.
Motin kanssa on odoteltu fillarikelien koittamista, kuulemma se on menossa Maailman Voittajaan, joten tarttis kaiketi yrittää kasvattaa pattia siihen mennessä. Pitäisköhän meidän kenties treenata myös missikisamuuvsseja kaiken tärkeämmän ohella, hmm?
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
Täällä on vietetty aika loivaa elämää, koirat tutkivat uusia nurkkia ihmeissään ja emäntä tepastelee perässä hangon keksinä ihan vaan siksi että ollaan vihdoin taas kotona. Motti kävi viikolla hierojalla, ristiselässä oli pientä tiukkuutta (hah, mä tiesin että siellä on jotain) mutta kuulemma ei mitään mistä pitää huolestua. Noin ylipäätään tuomioksi tuli, että hyvässä kunnossa oleva nuori koira, jatkakaa samaan malliin vaan. Uudestaan voitais mennä myöhemmin keväällä, mummua voisi käyttää samalla hierottavana.
Raita on pirteämpi kuin vuosiin, varsinkin talvet ovat olleet sille jo monen vuoden ajan raskaampia, mutta nyt porskuttaa menemään aivan eri tahdilla. Poluilla pitää välillä muistuttaa siitä, että eteneminen olisi suotavaa, kun nenä jumittaa jännään hajuun eivätkä korvat enää sieppaa etenemiskäskyjä, samasta syystä vapaana voi pitää enää vain hyvin harvoissa paikoissa. No, kaikkien vihaama fleksi korvaa onneksi paljon menetettyä vapautta.
Motille uusi ihmetys on puulämmitys: KEPUKOITA tuodaan sisälle, jee! Alituiseen saa olla huomauttelemassa puutelineen sisältöä hipelöivälle, ettei niitä ole tarkoitettu pienen kurjakoiran aarteiksi. Kummasti telineet saavat kuitenkin olla rauhassa, kun lämmityspuuhat eivät ole ajankohtaiset, ilmeisesti osallistuminen on siis päivän sana. Koivukalikat pääsevät vuoleskeltaviksi ennen polttamista, joten siinä vaiheessa valitettavasti joutuu komentamaan uteliasta kuonoa loitommalle ettei tule haaveria. Ihan kaikkeen ei tarvitsisi kuitenkaan osallistua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Olipa kerran...
... puolet elämästään paimenkoirien kanssa elänyt, ja niihin varsin tykästynyt jääräpäinen naisihminen. Koiralla on oltava pystyt korvat, p...
-
Olipa dramaattista. No ei se kauas heitä, toissapäivänä tuli nimittäin puoli vuotta siitä, kun hupakkomummo Metka lähti 29.8. omalle viimeis...
-
Voihan kyy! Facebook muistutti tästä ja koska tämäkin lienee kokemus, josta olisi ihan hyvä olla tarina ylhäällä, niin... Olipa kerran kau...
-
Possomiehellä oli eilen ensimmäiset TOKO-treenit. Mulla ei ollut mr maalaisjuntin mahdollisesta kenttäkäytöksestä mitään ennakko-odotuksi...






