Päivärinteessä syksy menee totuttuun tapaan: nelijalkaisilla ei ole huolen häivää ja emäntä mietiskelee tulevia treenikuvioita ja yrittää vimmatusti vältellä lukuisia tekosyitä, miksi sitä tai tätä ei millään voisi tehdä.
- Tottista vois alkaa treenailla aktiivisemmin, mutta kohtahan on koko ajan pimeää, eikä pimeällä mitään voi tehdä (viis siitä, että pihalla on valot ja tilaa tehdä mitä tykkää).
- Motin kanssa voisi alkaa tekemään päivittäin tuon oikeasti pitkän kierroksen, mutta sitten on epistä kun Raita ei pääse mukaan kun ei jaksa sitä enää kiertää (ihan kuin sitä kiinnostaisi, kunhan herkkuhanat pysyvät auki).
- Tamminäyttelyihin voisi aivan hyvin ilmoittaa ainakin Motin, mutta *kauhistus* entä jos joudunkin esittämään sen itse, eikä se reppana osaa edes seisoa (tämä onkin aiheellinen vastahangan paikka) paikallaan.
- Hakutreeneihin saattaisi olla mahdollisuuksia jahka ihmiset päättävät kiinnostiko oikeasti vai ei, mutta voivoikitiviniplääplää. Tähän en edes keksi mitään muttaa.
Hemmetin konditionaali. Oikeasti, nyt loppuu se veivuu.
- Tottis ei vaadi päivänvaloa, tarvittaessa saan hyppyesteen ym. vaikka navettaan (tai, kunhan alakerran autotalliin saadaan lattia, voidaan ottaa treenit kotikaton alla). Muutenkin, mitä ihmettä tämä jumitus nyt on: kun kaksi vuotta narisin, ettei ole tokokoiraa ja nyt sellainen möllöttää tuossa jaloissa, niin että mikä maksaa? Häh?
- Lenkkeily olisi aika pop, varsinkin kun ottaa huomioon, että Karan poistumisen jälkeen tämä maallinen tomumaja alkoi mystisesti pursuilemaan rajoistaan. Pimeys ja möröt hoituvat otsalampulla, isolla akkukäyttöisellä fikkarilla tai molemmilla.
- Näyttelyt ovat kyllä vähän... no, kunhan mun ei tarvitse esittää. :D On kylläkin mystistä, että voin ilomielin opettaa koiran vaikka soittamaan viulua ja seisomaan päällään, mutten osaa opettaa niitä seisomaan paikallaan, se ei vaan taivu. Mitämitä?
- Haku ja suunnitelmien kehittyminen on kyllä jännä juttu. Saa nähdä tuleeko muuta kuin suunnittelua, olis kyllä kiva ainakin testata! Pessim... siis inhorealistina muistelen muutaman vuoden takaisia tottis-sulkeisia, jonne loppujen lopuksi ilmaantui paikalle säännöllisesti minä ja Tarja, muille tuli aina jotain muuta seitsemänä päivänä viikossa. Silti silloin jaksoi kaivaa sen innostumisen jostain ja hinasi itsensä koirineen kentälle. Passivoiko maalaiselämä jotenkin?
HHJJ. Ans kattoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti