perjantai 28. elokuuta 2015





Morjens pitkästä aikaa! Kesä on mennyt mökkeillessä ja töissä, joten ettepä ole taaskaan paljosta jääneet paitsi vaikka päivittäminen on ollut "hieman" laiskaa. Jälkeä oli tarkoitus alkaa tekemään reippaammalla tahdilla, mutta ensin kesä oli vasta edessä, sitten satoi aina ja sen jälkeen hullukaan ei lähde tuonne tarpomaan helteellä. ;) Ainoita saavutuksia ovat siis olleet muutamat näyttelykäynnit, muuten ollaan vaan röllötelty mahdollisuuksien mukaan kaukana sivistyksestä omissa oloissamme.

Välillä toki eksyy hyviä ideoita päähän siitä, miten jo muutaman minuutin pikatreenit per päivä olisivat parempi kuin ei lähes lainkaan - niinq ikinä - mutta aika pian siitä taas tokeentuu järkiinsä, olishan tuo kunnossapidetty treenikenttä niinkin kaukana kuin parin minuutin kävelymatkan päässä... Tehkää mulle treenisuunnitelma ja tulkaa vahtimaan, että myös menen sinne kentälle, en mä yksin saa aikaan mitään. Kai siihen koirien kanssa tekemiseen joku aneeminen kipinä vielä jossain piileskelee, kun sitä piileskelyä jaksaa ajasta toiseen tuskailla. Kaipa se velvollisuuden tuntu on se, mikä siellä tökkii. En tiedä.

Piileskelystä puheenollen, täytynee alkaa valmistautumaan nappularahojen hankintaan, se on siis moro taas, yritetään palata asiaan ennen ensi vuotta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti