Motti hiffasi maahanmenon! Tuuletuksia! Aaltoja! Namskuja! Raita onnistui siis jälleen kerran siinä, mitä omistaja yrittää vääntää rautalangasta: yksi hyvä esimerkki vastaa miljoonaa turhaa toistoa. Lyhykäisyydessään: koirat vierekkäin, käsky. Raita läpsähtää sekunnin tuhannesosassa maihin, kakara kaivaa vieressä haukotellen korvaansa istuen. Raita saa namin, kakara ei - epäuskoinen herääminen, mitä ihmettä! Uusinta... ja jo alkaa rattaat kääntyä, taas se sai sen namskun ja minä en, ei oo todellista. Uusinta... kokeilenpa tehdä samalla tavalla - hei, se toimi! Oikein näki kun lamppu syttyi, mitä lie kuvitellut maahanmenon opettelun olevan, pakkonukutusta? Nytpä ei tarvitse maahanmenon kanssa arpoa yhtään, tämäniltaista evästä antaessa ipana oli omaa kuppiaan odotellessa maassa jo Raidan käskyllä.
Kara oppi maahanmenon ihan samalla metodilla. Se istui tyyriinä hienossa kontaktissa (kuten oli opeteltu) ja ihmetteli kun se ei kelpaa, katseli sitten silmänurkastaan Raitaa ja matki menestyksekkäästi. Sekä Karan että Motin kanssa tahkottiin tätä ennen namilla maahan vedätystä, eikä se peffa pystyssä venyminen ennen puolivahingossa pitkälleen leviämistä vastannut mielikuvaani maahanmenosta. Onneksi on Raita, maailman tehokkain tokoapulainen.
Motti oli muuten lukenut tänään työpäivän aikana Tie Tottelevaisuusvalioksi-kirjaa. Jospa sieltä olisi nyt tullut lisävalaisua sille, mihin kaikilla käskyillä ja vaatimuksilla yritetään pyrkiä. ;)
Hyvä Motti!
VastaaPoista