Lemmikkipalstoilla oli ketju koskien koiria erityisluokissa ja kohtasi yllättävän paljon vastustusta tavalla tai toisella. Perusteluina mm. se, ettei tahdota altistaa koiraa lasten raivareille, koirasta ei ole hyötyä luokassa vaan ohjaa mielenkiintoa muualle jne. Toisaalta ymmärrän huolen, toisaalta en - Mottihan käy isännän kanssa päivätöissä päihde- ja mielenterveysyksikössä ja kokemukset ovat kaikkea muuta kuin sellaiset, että se olisi häiriöksi tai vaarassa itse.
Päinvastoin se on paitsi olemassaolollaan rauhoittanut päiviä kerran jos toisenkin, myös aktivoi asukkaita omalla tavallaan (röökiseuralaisena, usein lopputuloksena sille heitellään kepukoita tovi jos toinenkin). Sille on helpompaa mennä juttelemaan kuin kaksijalkaiselle henkilökunnalle - toisaalta on helpompaa avata keskustelu kun sen voi tehdä koirasta kyselemällä. Myös kynnys osallistua yhteiseen toimintaan on kokemuksen mukaan pienempi, kun mukana on sosiaalinen ilopilleri joka ottaa kaikkien rapsutukset vastaan yhtä tyytyväisenä. Koira on myös ensimmäinen jota kaivataan, jos se syystä tai toisesta ei jonain päivänä mukana olekaan.
Helposti voisin kuvitella, että rauhallinen ja ystävällinen karvakorva rauhoittaa menoa myös erityisluokassa, maailmallahan eläinten käyttö terapiatarkoituksessa ei ole lainkaan harvinaistakaan.
Motti ja Raita ovat olleet nyt koulujakson vuoksi viikon verran tarhassa työpäivien aikana kahdestaan, yllättävän mielellään muorikin sinne menee vaikka sen mukavuudenhaluisuuden tuntevana voisin kuvitella jotain ihan muuta. Sisällehän se syksyn tullen taas joutuu (tai pääsee), kun palataan takaisin normaaliin marssijärjestykseen, tosin enpä usko sen sitäkään panevan pahakseen. Nyt kuitenkin pitävät toisilleen seuraa päivän ajan ja mahtuvat näemmä ihan sovussa matollekin kopin tuulikaappiin pötköttelemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti