sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Mottimöttönen oli tänään ensimmäisissä hakutreeneissä ja ylitti allekirjoittaneen odotukset täysin. Odotin, että sillä saattaisi kesken etsimisen hyvinkin kadota ajatus siitä, miksi se laitettiin pöpelikköön juoksemaan, mutta mitä vielä. Sillä, että molemmat maalimiehet olivat ennestään vieraita, ei ollut mitään merkitystä: Motille ihmiset ovat huippujuttu, joten sitä kiinnosti äärettömästi vain ja ainoastaan suunta jonne Se Mukava Tyyppi meni. Koira irti ja menoksi, eteni vauhdilla ja varmasti, sai nampat ja tuli maalimiehen mukana tyytyväisenä takaisin.

Muutenkin oli mahtavaa nähdä neljä itsetyytyväisenä nauravaa karvanaamaa, jokainen oli pitkälti ensikertalainen ja jokaisella aloitusharjoitus meni oikein mallikkaasti. Seuraavat treenit sovittiin viikon päähän, niitä odotellessa... :) Veikkaisin, etten ole porukasta ainut jolle tämä päivä tuli hyvänä muistutuksena siitä, ettei pidä aliarvioida sitä omaa karvakasaa ja sen toimintahalua.

Raita sai muuten häkin pari viikkoa sitten. Turha länkyttää mitään siitä, että koira on tapaeläin eikä se, että se häkissä olemisesta tykkää, tarkoita välttämättä mitään muuta kuin että se on tottunut olemaan siellä ja diipadaapadiudiu. Tuolla koiralla ei ole eläissään ollut häkille käyttöä, siitä huolimatta se hankkiutuu sellaisiin onnesta ovaalina aina jos jossain avoimen luukun bongaa. Löysin pienen näyttelyhäkin törkeän halvalla, joten oli pakko käydä hakemassa se pois kuljeksimasta ja muokkailla sinne muorille oma pesä. Päätyluukku poistettiin kokonaan, oma peti sisään ja mummo näyttää tyytyväisemmältä kuin koskaan. Kakaralle ei tarvitse rutkuttaa koko aikaa, kun voi hallita oviaukkoa mielensä mukaan, kotiluolana oikein hyvä hankinta.

Mutta. Mottikin tahtoo! Se ahtautuu (kirjaimellisesti, häkin koko ei tosiaan ole karjakoiran luokkaa) tuonne myös, olipa muori siellä tai ei. Häkityskokemusta sillä on ihan yhtä paljon kuin Raidallakin, silti se kamala koiranrääkkäysväline vaan vetää puoleensa. Näyttää vähän siltä, että tässä on piakkoin hankittava toinen häkki, ettei ainokaisesta tarvitse riidellä.

1 kommentti: