sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Ruuti ja Tara viilentämässä tunteita treenien jälkeen
kuva: Hannu Majava

Tänään oli Ruden ensimmäiset hakutreenit. Parkkipaikalla piti varmuuden vuoksi kertoa isoon ääneen kaikille, että Moksin jaosto on saapunut, kaikkia kuitenkin käytiin morjenstamassa. Paikalla oli tänään neljä holskua: Romeo, Pinja, Tara ja Ruuti, sekä bonuskoirana ihan mahtava skotti Moore. Motti jäi aamulla naama pitkänä kotiin, seuraavalla kerralla sitten kyytiin molemmat.

Menin itse ensimmäiselle piilolle, kakara tulikin luokse kuin rasvattu salama ja olisi hyväksynyt palkaksi ihan sen että löysi minut, ei nimittäin meinannut ottaa alkuun lihapulliakaan vastaan. Taisi olla liian jännittävää joutua jäämään vieraiden kanssa yksin metsään.

Toiselle piilolle laitettiin kipittämään Anne, olin itse lähettämässä koiraa. Se lähti kyllä hienosti, löysi maalimiehen, mutta rohkeus loppui kun olisi pitänyt mennä luokse, siispä takaisin turvaan. Ei muuta kuin uusi lähetys, tällä kertaa menin itse mukana (kuten myös kolmannelle piilolle). Koska tarkoitus oli saada Ruuti ottamaan kontakti nimenomaan varsinaiseen maalimieheen, olin itse neutraalina ja "vain paikalla", nyt maistuivat lihapullatkin jo paremmin - puhumattakaan yllätysherkkuina saaduista broilerinsydämistä.

Kolmannen metsässä seikkailun jälkeen koirakin oli jo rennompi, keskilinjaa kävellessä hiihteli edestakaisin varmistamassa että kaikki tulevat mukana. Kaksi ensimmäistä hakua mentiin kyllä mielestäni enimmäkseen näöllä, kolmas oli rinteessä hankalamman reitin takana, tänne se tuli selvästi kuonon avulla. Ihan hyvät ensimmäiset treenit.

Kun kaikki koirat olivat käyneet hommissa, olikin aika huvituksille. Vaikka olemme metsittyneet tänne korpeen aika tehokkaasti, on Rudella koirien kieli hallussa erinomaisesti, joten leikit ja porukan mukana hengaaminen menivät kuin vanhalta tekijältä. Kuten kuvasta näkyy, vesipeto päätti lopulta mennä rapakkoon viilentämään fiiliksiä: eikä sille riittänyt mahan tai toisen kyljen kasteleminen, vaan koko elikko oli aivan litimärkä ja hiekkainen - täytyihän turkinhoito viimeistellä hiekassa möyrimisellä. Juniorijaostolla olikin hauskat bileet lätäkköleikkien jälkeen, tassut veivät eteenpäin taas uudella tarmolla ja löytyipä vierestä vielä suurempikin vesilammikko missä hikitassuja uittaa. No, aurinko kuivattaa, pääasia että toisella oli mukava päivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti