Hakuleirillä

Vietimme Motin kanssa tämän päivän hakuleirillä, kouluttajana Sari Kärnä. Harmittaa vietävästi etten pääse huomenna paikalle, olisi tullut meille enemmän kuin tarpeeseen!

Jälleen kerran ukoille lähti ykköskierroksella haluton tyyppi, maalimiehellä ei ruoka maistunut ja pallojenkin kanssa oli vähän niin ja näin. Ei. Vaan. Napannut. Kouluttaja oli sitä mieltä, että pakottamalla Motti jäämään maalimiehelle on nitistetty into mennä sinne ja sitähän se nimenomaan oli: siinä missä sillä ennen oli vetoa pistolle ja maalimiehen etsiminen oli maailman parasta, nyt nuristaan naama pitkänä että onko pakko jos ei tahdo. Jossain edellä olen varmaan näistä kirjoittanutkin, mutta pistetääs uusintana vielä.

Alunperinhän Motti palkattiin ruoalla (varmaan ensimmäinen iso virhe, koira kun ei ole ahne), se haki palkan ja sai lähteä takaisin keskilinjalle. No, se kehitti siitä kuvion, jossa etsitään maalimies ja kun se löytyy napataan ehkä nakinpala (tai sitten ei, "yök, ei oo nälkä") ja kiidetään samantien keskilinjalle, koska puskissa on vielä miljoona muutakin eksynyttä tyyppiä. Koska maalimiehen jättämistä pidetään keskimäärin pahana juttuna, alettiin sielläoloa venyttämään lelulla - se vaan olisi mieluusti tuonut sen minulle ja leikkinyt sitten. Jossain välissä olen tehnyt neronleimauksen ja antanut piilolle sekä ruoan että lelun sillä ajatuksella, että se saadaan oikeasti pysymään siellä ja rauhoittumaan maalimiehelle, itse olen mennyt perässä piilolle ja maalimies on tuonut koiran takaisin keskilinjalle.

Tänään oli puhetta ihan lähetyksen rytmistä, eli kuinka tärkeää olisi saada lähetykset sujuviksi ilman jumittamista ja säätöä keskilinjalla, niitä siis otimme ohjelmaan. Koira siis menee maalimiehelle, josta palkataan ja kuljetetaan aluetta hieman eteenpäin ja palataan keskilinjalle noin 1/3 matkasta, jonka jälkeen maalimies passivoituu ja ohjaaja kutsuu koiraa valmiiksi seuraavan piston kohdalla. Jepjep, kuulosti hyvältä, meillä kun on ollut taipumus jäädä pulisemaan ja ottamaan koiraa kiinni keskilinjalle etsittävän piston kohdalle ennen siirtymistä seuraavalle. No, Mottia ei siis kiinnostanut ruoka eikä pallot, naamasta näki että ajatuskin maalimiehistä tympäisee todella. Tällä kierroksella jätimme haukun pois, se on normaalisti saanut siis palkan parin haukun jälkeen.

Sovimme siis, että kakkoskierrokselle se saa taas ääniavut, ensimmäinen lähtee näkölähtönä. Maalimiehillä mukana ainoastaan lelut eikä koiraa pidetä väkisin vaan se palkataan haukusta ja saa lähteä lelunsa kanssa halutessaan takaisin ohjaajan luo. Koska haukuttaminen tuntuu nostattavan tunnelmaa, haukutin sen pari kertaa odotellessa ja kertaalleen juuri ennen lähetystä. Pitkää haukkuahan siltä ei ole edes vaadittu, riittää kun startti olisi joutuisa.

Se lähti ensimmäiselle vähän nihkeästi, sai lelunsa ja toi sen näytille - ei pitänyt kiirettä. Loput olivat piiloilla valmiiksi, jokaiselle pistolle annettiin taputtamalla ääniapu ja koiran sai lähettää heti kun se kiinnitti taputukseen huomion. Kakkoselta odoteltiin koiraa kauan, sen verran kauan että kutsuin sitä jo pois kun olin varma että se on lähtenyt palloineen sapattia viettämään - mitä vielä! Sieltä se tuli maalimiehen kanssa yhtä matkaa, sitä ei ollut saanut lähtemään pois kun oli tuonut pallon aina uudelleen leikitettäväksi. Kolmonen oli nyypiöille haastava pisto, tiellä mm. kaatuneita puunrunkoja ja piilo oli kuopassa. Eteni ihan hyvin, oli etsinyt piilon lähellä reippaasti ja ilmavainulla, taas kerran toi itse maalimiehen metsästä pois, ei olisi jättänyt millään. Viimeinen oli hankala, jyrkkä rinne ja piilo sen laella. Tässä jouduin saattelemaan pitkälle rinteeseen, kun Motti oli sitä mieltä, että nyt hei riittää nämä hommat tältä päivältä, en jaksa enää. Viimeinen ukkokin saatiin kuitenkin metsästä pois.

Näitä kahta viimeistä treeniä yhdistää edellisistä isosti poiketen mm. se, että alueet on tallattu pitkittäis-suunnassa, ei kaistaleina. Sen lisäksi kummallakin kerralla maalimiehet ovat kiertäneet takaa (kuten pitäisikin), jolloin keskilinjalta piilolle ei muodostu valtatietä jota pitkin voi kulkea tyytyväisenä suoraan piilolle. Myös maasto on ollut kahdella viimeisimmällä huomattavasti haastavampi kuin mihin ehdimme tottua. Siihen sitten päälle se, että koirasta on inhottavaa jäädä asumaan maalimiehelle mutta se on pidetty siellä silti.

Nyt, kun sitä kuljetettiin leikittämällä ja se sai itse valita lähteekö vai tuleeko yhtä matkaa, se näyttäisi silti valitsevan maalimiehen kanssa palaamisen sen sijaan, että kipittäisi sieltä tähdellisempiin hommiin. Pistolle oli selvästi mukavampaa lähteä ja näillä eväin nyt sitten jatkamme. Näemmä jo ennen hommin lähtöä haukuttaminen nostaa rekkua sen verran, että taidanpa ottaa sen ohjelmaan myös.

Omassa ohjaamisessa ärsyttää se, että näytän ihan vakiona lähtevän etenkin ekalle kierrokselle vähän vajaalla asenteella. Nämäkin jutut (koiran nostaminen nyt esimerkkinä) olisi voinut hyvin kuutioida jo aiemmin, varsinkaan kun ei ole mitenkään uudesta asiasta kyse. Jospa sitä ennen koiran eläkeikää muistaisi ja sisäistäisi sen, ettei näpeissä ole enää työnarkomaani raitapaita jolle riittää kysymys "Lähtäänkö hommiin?" ja se on käsi lipassa, vaan tyyppi joka kyllä tekee ihan kaiken parhaansa kun sille vain kerrotaan selkeästi mitä pitää tehdä. Jos vielä kaupan päälle muutetaan monta asiaa samalla kertaa totutusta, ei takuulla saada aikaan kuin hämmennystä.

Hirveästi asiaa jää taatusti tästä pois, lisäyksiä varmaan tulee jahka silmät pysyvät paremmin auki ja pää pelaa taas edes jotenkin.