Jaahas. Reissu ei mennyt kaikilta osin ihan putkeen, mutten voi silti sanoa olevani pettynyt. Varsinaisesti. Rivi näyttää siis seuraavalta: -1 +1 +1 +2 +1 +2 -2 +3 laukausaltis - ja viimeinen tarkoittaa siis sitä, että tuloksena +101 hylätty. Okei, tämä viimeisin ei miellytä, myönnän.
Luoksepäästävyys ei tuottanut minkään sortin ongelmia, Motti on tunnetusti valmis suuteloimaan kaikki halukkaat (tai vaikkei olisi niin halukaskaan) ilomielin. Kepukkaleikit sujuivat ihan hienosti, meillä vaan keppien kanssa on hieman toisenlainen marssijärjestys - niitä ei todellakaan kiskota, vaan annetaan käteen jonka jälkeen ne heitetään horisonttiin. Juu juu, kyllä pitää vetää raivoisat taisteluleikit vaikka metallitangolla jos paukkuja oikeasti on, mietinpähän vain miten olisi retuutus sujunut motskarin avustuksella. :D
Ihan järjettömän suuri yllätys oli se, kuinka paljon painetta tuo jässikkä oikeasti otti ihan kelkasta alkaen. Jos sillä normaalikuvioissa tulee joku jännä juttu vastaan, se katsoo minua ja tiedustelee onko tämä noteeraamisen arvoista. Kun sille tuumaa, että anna olla, ihan ok, niin homma on sitä myöten selvä. Lähinnä se yllätysmomentti tulikin siinä, että sillä kesti todella kauan palautua, kelkan kanssa välit eivät ehtineet edes tulla vielä viimeiseen saakka selviksi. Todellakaan ei olla törmätty Motti-hepuliin vielä koskaan, hihnan päässä pogoili siis villivarsan lailla se sama tyyppi, jonka voin viedä ameebana (ameeba = minä itse) minne vain ja ainoa juttu, minkä suhteen tarvitsee olla suunnilleen hereillä, on toiset urokset ja niiden kohtaaminen. Mitä hittoa?
No. Kotiin päin ajaessa kelailin, että pehmeys (-2) ei sinällään ole lainkaan ylläri, onhan tuo ollut tollainen karjismaailman Ferdinand-härkä pienestä pitäen. Se myös ottaa nokkiinsa hemmetin helposti treeneissä, ei kestä korjaamista (väistää, jos käpälöidään liikaa) eikä varsinkaan diggaile pakotteista vaan vetäisi mieluusti lötköksi ja tuumaisi silmiään pyöritellen, että tee akka ite jos ei meikäläisen efortti kelpaa. Sanominen menee kerrasta perille. Rakkaus motskareihin ja palloihin pitää kuitenkin miehen liikkeessä sen verran mukavasti, ettei tuota ole sen syvällisemmin tullut kelailtua ja maastossa mitään ongelmaa tähän liittyen ei ole.
Video oli ihan mainio juttu, valaisi huomattavasti paremmin mitä siellä selän takana ihan oikeasti tapahtui. Kelkalla jo alussa tyyppi vilkaisi mua, kuten aina tekee jos ei ole varma tilanteesta, kun ei tullut vahvistusta, päätti että meikä lähtee sitten kotio. Rimpuiluksihan se meni, eikä meinannut tulla kelkalle lainkaan ennen kuin "ukko" oli purettu mytyksi maahan. Fine. Sen voin hyväksyä, että uusi isoääninen juttu voi olla jännittävä, mutta kertaakaan missään tilanteessa sen enempää kotona, töissä, keskustassa, missä tahansa reissussa jne. ei ole koettu tuollaista esitystä.
Kepukan kanssa karjahtelevaa tuomaria päätti väistää myös, tosielämästä tiedän että minua ei uhkailla. Blokkailua harrastetaan aika ahkerastikin, väärän asenteen omaavalla ei ole asiaa minun luokseni. Sitä en tiedä olisiko kanttia käydä kiinni, toivottavasti siitä ei tarvitse koskaan ottaa selvää.
Haalaria säikähti ihan kunnolla, kiersi sen myös uudelleenohituksessa niin kaukaa kuin remmi antoi myöten. Heti perään mentiin tynnyrille, joka ei meinannut lähteä liikkeelle. Jäin jo pyörimään piha-alueen reunalle, että mitä hemmettiä, saatiin siis koliseva hirvitys kantapäille "hieman" myöhässä. :D Tynnyrillä alkoi olemaan sen näköinen rekku, että tää ei ole ollut enää pitkään aikaan kivaa, saako mennä kun on valmis? Jonkin aikaa sahattiin tynnyrin luona, koira koko ajan enemmän sen näköisenä, etten kohta leiki enää teidän kanssa ja edessä olikin jo pimeä huone.
Tämä oli osio, josta mulla ei ollut mitään odotuksia, saattaa lähteä etsimään heti tai sitten ei. Tepastelun ääniä kuului kyllä ihan reippaalla tatsilla, se tuli oikeaan huoneeseenkin pian ja patsasteli kuono kattoa kohti pitkän tovin. Ihmetteli tuomaria ja lähti uudelleen pressulla peitetylle lattialle viereiseen huoneeseen. Hetken päästä tuli takaisin, tutki uudelleen tuomaria että et se ole sinä... kävi ihan vieressä mutta meni kuitenkin takaisin oviaukolle sen oloisena, että haju täällä on ihan selvästi, mutta MISSÄ MAMMA! Meirän hakukoerra.
Aikaa meni näemmä enemmän kuin miltä itsestä tuntui, videolla tämä on kirjaimellisesti nähtävissä kuvaajan ihmetellessä etsimen läpi... tuota... jotain?
Huoneesta suoraan seinään, jossa sitä ei juurikaan painostettu kun alkoi olemaan sen verran paineessa kaikesta. Videosta päätellen täysin oikea ratkaisu, huumori oli myyty naapurikuntaan jo aikaa sitten.
Viimeisenä ampumiset, joka oli ehkä isoimpia ylläreitä minulle. Nyt siis puhutaan koirasta, joka ei noteeraa uudenvuoden tulituksia, ei ole kiinnostunut metsästysaseiden äänestä jne. Starttipistooli oli ihan selvästi viimeinen pisara, sinkosi hihnanmitan taaksepäin eikä reaktio laimentunut useammalla laukauksella lainkaan.
Vajaa puolituntinen otti ilmeisen koville, kommenttien aikaankin sälli olisi mieluusti häipynyt huitsin veehen patsastelemasta. Ihmisiähän se muisti toki rakastaa joka välissä, ketään vastaan ei jäänyt mitään hampaankoloon - ja se jos mikä on ihan ehtaa Mottia.
Muuttaako tämä mun mielipidettäni tuosta koirasta? Ei todellakaan. Nyt kasvatellaan ukkoa aikuiseksi jokunen vuosi ja käydään uusintakierroksella, siihen saakka (ja sen jälkeen) jatketaan täysin samojen juttujen parissa kuin tähänkin asti. Ajateltavaa sain kyllä ja videota tulee tutkailtua varmaan jokunen kerta, mutta kotiin tuli kuitenkin takaisin maailman paras Motti. ;)
Ja ne videot (tuomareina Kai Tarkka, Katri Leikola), kommentteja otetaan mieluusti vastaan:
- Luonnetesti
- Tuomarin kommentit
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaAsutaan korvessa joo, mutta Mottihan kulkee päivittäin päihde- ja mielenterveyskuntoutujien yksiköissä töissä, osa yksiköistä on toki rauhallisempia mutta osa sitten hyvinkin levottomia. Ei siis ole landella ympäri vuoden asuva koira, joka ei näe ulkomaailmaa lainkaan, noihan ovat muutenkin kaikkialla mukana.
VastaaPoistaMotin kohdalla ei muutenkaan ole koskaan kelailtu mitä voi tai ei voi tehdä, tai voinko mennä paikkaan x koiran kanssa: jos sinne koiran saa viedä, niin se tulee mukana tyytyväisenä.
Luultavasti mikään ei itse asiassa ole saanut tuolle elämää suurempia tunnetiloja aikaan, se kun on pienestä saakka ollut tollainen perustyytyväinen lötkömies jolle passaa kaikki. Erona nyt toki oli se, että ei sen ole täysin yksin tarvinnut koskaan asioita kohdatakaan (ts. siinä, missä holsku reagoi jo eilen ja karjuu parhaillaan kirosanoja, tuo vilkaisee mua että onko tarvista reagoida -> "anna olla" -> ok), muttei tosiaankaan ole koira joka tarvitsee erityistä tukea ja lohdutusta selvitäkseen elämästä.
Hipistä ei ole hakukoiraksi, jälki pitäisi starttailla ihan näillä näppäimillä kun saisin sille ensimmäisen aikaiseksi tehdä.