sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Tottelevaisuutta ja verijälkeä


Possomiehellä oli eilen ensimmäiset TOKO-treenit. Mulla ei ollut mr maalaisjuntin mahdollisesta kenttäkäytöksestä mitään ennakko-odotuksia, mutta heppu piti pokan ihan mallikkaasti vaikka kentällä oli hulinaa riittämiin. Muutamaan otteeseen sai muistutella, että kuonon paikka ei ole kentän pinnassa ja että luppoaikana ihan vaan istuskellaan ja pötkötellään. Kun herran ruokapalkkaa kohtaan tuntemat välinpitämättömät fiilikset ovat tiedossa, pakkasin taskuun nakkien lisäksi myös motskarin jolla pidettiin jännitystä yllä. Yllättävän hyvin se toimi nyt ruoallakin, joten kaipa siitä tosiaan sekakäyttäjä saadaan puserrettua.

Ruuti sen sijaan pääsi tänään ensimmäistä kertaa tekemään kunnolla jälkeä, olimme siis MEJÄ-kurssilla. Vetäjinä toimivat koirillaan menestyksekkäästi kilpailleet Anne ja Hannu Majava, koiria Ruden lisäksi oli paikalla kaksi, kaikki kurssilaiset olivat pitkäkarvaholskuja. Saimme myös demonstraation siitä, kuinka homma tulisi hoitaa oikeaoppisesti ja sen meille näytti topakasti skotti Moore.

Ruu yllätti kaikkineen aika mukavasti: hoksasi homman juonen nopeasti, lähti etenemään jäljellä tarkasti ja maltillisella vauhdilla. Ruden jäljen pituus oli kokonaisuudessaan 150 metriä, josta ensimmäinen sata työskenneltiin kunnolla. Sitten bongattiin jotain (puron solinaa, ihmisten ääniä puron suunnasta, jotain muuta - ei voi tietää) ja aivo karkasi omille teilleen. Jotenkin se onnistui kaadolle asti pääsemään ja lähestyi sitä venyen pidemmäksi joka askeleella - hyi hitto, täällä on joku raato...? Haisteli sorkkaa, muttei tahtonut olla sen kanssa missään lähemmässä kontaktissa, siispä aloitamme varmaankin hirvensorkkiin tutustumisen jahka sellainen jostain metsästyskauden startatessa saadaan kinuttua, aloittelemme myös sillä sadan metrin pätkällä. Oikein hyvä startti puuhkikselle kuitenkin, olen oikein tyytyväinen.

Toinen ylläri (ensimmäinen oli siis se, että se malttoi keskittyä hajuun ja työskenteli kunnolla, kuono tiiviisti maassa) oli se, ettei ihmisistä vedetty minkäänlaista kilaria. Sitä ei edes häirinnyt tippaakaan, vaikka perässä seurasi neljä ihmistä minun lisäkseni, autolta tullessa mulkoili hieman mutta kun kukaan ei ollut erityisen kiinnostunut, rentoutui nopeasti.

Ruden remmikäytöstreenit ovat edenneet myös mukavasti. Viikolla olin vähällä tehdä uukkarin kun pihasta lähtiessä kuuntelin että tiellä menee/tulee hevonen, mutta todettuani sen olevan menossa kentälle päätin painella perään. Mennen tullen mentiin kentän ohi hipihiljaa, kaikki neljä jalkaa maassa. Olihan se kiinnostunut, mutta kiinnostus ei mennyt yli vaan malttoi pysyä löysällä hihnalla parin muistutuksen jälkeen, sitten riittikin ihan rauhallinen suullinen ohjaus. Taitava puuhka. :)

6 kommenttia:

  1. En kerinnyt paikan päällä ennen kuin lähdit, niin laitan tänne.

    Ruutia häiritsi sun liinan keriminen. Aina kun se vähän mietti, niin jos aloit selvittää liinaa ja varsinkin jos astuit johonkin suuntaan samalla irroittamaan sitä liinaa jostain oksasta, se reagoi siihen. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Ohjaajan eteneminen on iso vahviste itsessään, ja luulen että sä pystyt kanssa pelaamaan sillä. Eli kun koira ihmettelee, anna narun olla sotkussa tai älä ainakaan liiku mihinkään suuntaan selvittämään sitä. Kun se lähtee tekemään töitä, vaikka etsimään jälkeä väärästä suunnasta, ota se askel samalla hetkellä. Tätä moni käyttää pk-jäljelläkin :) Tosin siellä niin, että koiraa ei päästetä pyörimään ja ohjaaja seisoo tolpillaan kunnes koira jäljestää oikeaan suuntaan -> ohjaaja liikkeelle = vahviste.

    Ja lopuksi vielä, kohtelet Ruutia yhtä nätisti kuin Mottia ja teillä on silmin nähden hyvä suhde kummankin kanssa. :)

    VastaaPoista
  2. Tosi tärkeä tuo mitä Laura sanoi tuosta liinasta, samaan asiaan kiinnitin huomiota itsekin, mutta jäi sanomatta... Ruuti on huolellinen ja hyvin tarkka. Siitä tulee hyvä mejäkoira, kunhan se alkaa luottamaan itseensä (kokemuksen myötä) ja sinä siihen. :)

    VastaaPoista
  3. En tiedä korostinko riittävästi - mielestäni kyllä - mutta aina kun koira miettii, eli on pysähdyksissä, ohjaaja ei liiku suuntaan tai toiseen, eikä missään tapauksessa esim. keri liinaa. Näin annetaan koiralle hyvä työrauha.

    VastaaPoista
  4. No ei ole mikään yllätys, että se olen minä joka säätää. Olen aivan holtiton varsinkin alussa, olipa laji mikä hyvänsä. Yritin pitää sen nartsan löysänä ja hipelöin sitä siksi, kun tuntui että se reagoi siihenkin jos se liina jäi yhtään minnekään oksaan kiinni.

    Varmasti se hämäsi myös, kun itse on oppinut siihen että ohjaaja ei poistu sen harhailevan kaverin perässä minnekään vaan pysytään paikallaan ja odotetaan että se palaa jäljelle -> liikutaan vain oikeaan suuntaan. Ts. ei mene rajalliseen kapasiteettiini, että sen perässä pitää oikeasti lähteä haahuilemaan sinne sivuun ja sitten tulee haahuiltua muutenkin liikaa.

    Sais ittensä ensin hanskaan, saattaisi moni muukin juttu helpottua siinä sivussa. :D

    VastaaPoista
  5. Höpö, höpö. Jokainen säätää alussa, ei voi osata ennen kuin harjoittelee. :) Te olitte sitä paitsi hyviä! Jälki vaan oli liian pitkä (joka taas mun vika) ja se aiheutti Ruutille epävarmuutta lopussa ja tuossahan tuota "säätämistä" vasta tuli. 100 metriähän Ruuti meni erittäin hienosti, joten lyhyempää jälkeä nyt niin takuulla sujuu. :) Usko mua, Ruuti on ERITTÄIN hyvä mejäkoira.

    VastaaPoista
  6. Kyllä mä olen Ruudin suoritukseen tosi tyytyväinen, se oli ihan paras ensikertalainen!

    Juuri tuo palaute siitä, mitä minä itse teen typerästi, on tosi tärkeää. Mikään ei ole rasittavampaa kuin se, että tietää itse aiheuttavansa jotenkin sen miksi koira "ei toimi" jossain kohtaa, muttei silti tiedä mikä on se mitä itse tekee väärin. Juuri siksi palautetta antavan ryhmän kanssa treenaaminen on loistava juttu.

    Tuo mun säätäminen mm. sen liinan kanssa ja ylimääräinen steppailu muutenkin ei siis yllättänyt yhtään, vaikkei sitä siinä itse tajuakaan ja siksi se on TOSI hyvä kuulla. Pitäis varmaan antaa teille aina käteen ratsupiiska, niin saisitte hivauttaa sillä kun teen jotain pöljää. :D

    VastaaPoista