perjantai 13. joulukuuta 2013
Muuttopuuhia
Oops, hieman on vierähtänyt edellisestä postauksesta, päivitetääs uusimmat... Joulukuun alussa osa Puubelandian hörökorvajaostosta otti ja muutti maaseudun rauhasta ihmisten ilmoille, Ruuti-neiti jäi isäntänsä kanssa maalle asumaan. Heti alkuun karjapaimenkaksikko päätti laittaa hulinaksi ja järjestivät kuorolaulua sen verran, että toinen seinänaapurimme kiukustui kerrassaan vaikuttavasti. Onneksi pystyin kertomaan tehdyt toimenpiteet ja jatkosuunnitelman, joten pääsimme kaiketi jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen.
Koska Raita oli pääsolisti ja tiedän, ettei siltä metelöintiä saa kovin helposti pois kitkettyä (kuinka korjaat kuuroa koiraa, joka luultavasti ei tajua pitävänsä meteliä?), pääsi mummo muuttamaan etukäteen Kajaaniin. Suunnitelmissa on siis, että Motin kanssa puikahdetaan perässä pikapuoliin.
Nuorimies ei malttanut silti pitää suutaan supussa, joten saa nyt kunnian kulkea töissä mukana loppuajan, tästä järjettömän suuri kiitos kuuluu työnantajalleni! Kai tuolle sällille oli vaan kaikki muutokset kerralla liikaa, peräänvolisijahan se ei ole ollut ikinä. Töissäkäyminen on sille tuttu juttu ennestään, on ollut takahuoneessa pötköttelemässä jokusen lauantain aikaisemminkin ja näyttää viihtyvän siellä pidemmänkin päivän erinomaisesti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kevät!
Diör daiöri. Tai jotain sinnepäin. Niin oli keväinen sää kolmen aikaan tänään, että tuumailtiin Metkan kanssa että nyt jos koskaan vedetään ...

-
Diör daiöri. Tai jotain sinnepäin. Niin oli keväinen sää kolmen aikaan tänään, että tuumailtiin Metkan kanssa että nyt jos koskaan vedetään ...
-
Kuten kuvasta näkyy, Motti ja Nippa-Iita pääsivät tänään leikkimään keskenään. Kokeilivat jo aamulla, kun nyrkkeilivät portin molemmin puol...
-
Oops, eilen vahingossa tehtiin jotain treeniliikkeitäkin, meinasin unohtaa raportoida tänne. Pitkästä aikaa siis jälkeä, olen yrittänyt ke...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti