keskiviikko 28. joulukuuta 2011
Jahas, muutama tunti on saatu taas istua keinovalossa, joten päivitetääs kuulumisia. Rude alias Nippa on kasvanut älyttömästi, kovin montaa senttiä ei tarvita enää Motin säkäkorkeuteen ja ylihän tullaan menemään. Lisäksi se on maailman vahvin pentu, kaataa kurjakoiran yhdellä tassulla (joskin kyseinen uhri heivaa sen takajaloillaan menemään mihin suuntaan kulloinkin tahtoo).
Motti otti alkukuusta lähikontaktia tarhaa kiertäviin ulkovaloihin, tuloksena poikkinainen johto, turvonneet ikenet ja kulmureiden vieressä kummallakin puolella kuonoa mustat pisteet. Onneksi jännite oli pieni, joten seurauksena oli hetkellinen kirpaisu ja pieni mökötys. Illalla Motti oli oma itsensä, leikki kakaran kanssa, söi ja kiskoi naruleluaan normaaliin tapaan, huomasin suuvammat vasta illalla hampaidentarkistusrutiinien lomassa. Soitin aamulla eläinlääkäriin, kuulemma jatkotoimenpiteisiin ei ole tarvetta kun ei sen isompaa iskua saanut ja oli normaali itsensä, Saimme kuitenkin kehotuksen seurailla päivän pari miten menee. Edelleenkään en tajua kuinka se on päässyt johtoon hampaineen ylipäätään tarttumaan, niitä kun ei koirien ulottuville ole jätetty. Näemmä kaksi metriä ei vielä ole kurjakoiraa karkoittava korkeus. Holskulta tuo olisi jotenkin... odotettavissa, Motti puolestaan ei ole kikkaillut mitään missään vaiheessa, ei sitä kiinnosta sähköjohdot (ai ei...) tai muut tihutyöt. Onni onnettomuudessa, ettei pahemmin käynyt, possukka tulee olemaan entistä tiukemmin haukankatseen alla jatkossa.
Kelien puolesta olisi vielä ihan hakuaikaa, autoasiat jarruttavat ja onhan tuossa taustalla ajatus muista harjoitteista talven varalle. Jatketaan metsässä rymyämistä kevään koittaessa. Ruudin kanssa pitäisi aloitella pentutottista pikkuhiljaa, sivulletuloa harjoiteltiinkin muutamia kertoja ja takamus heilahti ihan oikealla radalla nopsaan tahtiin minne pitikin. Kontakti on jo hieno, istumassa pysytään ruokaa odotellessa siihen saakka kun saadaan lupa mennä syömään. Hyvä startti!
PS! Onko muilla Blogger hävittänyt omine aikoineen seurattavien blogien listan?
Pikainen päivitys laimeasti positiivisena hetkenä. Menossa kolmas vuorokausi ilman sähköä, alkaa kiristää hermoa. Maanantai meni vielä ihan hengaillessa, tiistai-iltana alkoi **tuttamaan mm. koiranpennun pissat lattialla (niihin luonnollisesti astuu kun ei näe), lämpimän veden puuttuminen ja totaalinen pimeys, tätä iltaa en edes tahdo mielikuvitella.
Palataan asiaan, jahka ollaan päästy takaisin sivistyksen piiriin. Mur.
lauantai 10. joulukuuta 2011
Jahas, se tuli sitten talvi. Juuei ole yhtään iloinen asia. Ainoa mukava puoli on se, että koirilla on hauskaa hangessa riekkuessa, varsinkin Ruden iloista sinkoilua on hauska seurata - siitä on ihan käsittämätöntä, että ulkona voi olla jotain noin mieletöntä valkoista juttua, jossa voi loikkia mielin määrin.
Parina päivänä on tehty pieniä kontaktiharjoituksia: nami nyrkkiin ja odotetaan että käden nakertaminen, tassulla läpsiminen ja kitinä loppuvat ja pentu ottaa katsekontaktin... ja kas, käsi aukesi. Napero ymmärsi jutun juonen parilla toistolla, nyt alkaa olemaan jo ihan haka joten voidaan alkaa vaikeuttamaan hieman. Pylly pysyy maassa hienosti myös ruokakuppia annettaessa, sitä ennen luonnollisesti tehdään muutamat holskuloikat ja piruetit.
Kunnaneläinlääkärimme on muuten aika ihana tyyppi. Useinhan asemat ovat auki arkena kolmeen tai neljään, jos et pääse paikalle niin se on ihan oma voivoi. Soitimme eilen aikaa Ruudin rokotuksille, ell ehdotti, että hän voi vaikka lauantaiaamuna soittaa mihin aikaan on paikalla, kyllä siinä jossain välissä yksi koiranpentu voidaan rokottaa. Niin myös kävi. Eipä tarvitse arpoa missä rokotusasiat hoidetaan jatkossakin.
maanantai 5. joulukuuta 2011
Kuten kuvasta näkyy, Motti ja Nippa-Iita pääsivät tänään leikkimään keskenään. Kokeilivat jo aamulla, kun nyrkkeilivät portin molemmin puolin, ja kun meno oli pennun huomioivaa, otettiin uusinta illasta. Motti leikkii Ruudin kanssa erittäin nätisti; pentu saa selättää, loikkia päälle, venyttää poskipusseja... ruokakupillekin pääsi kerran, mutta toisella kerralla tulikin jo huomautus. Ruuti on sen verran ahne leidi, että kupit saavat jatkossa olla muutenkin korkeammalla - huono uutinen Motille, joka mieluusti käy napsimassa suupalan silloin, toisen tällöin. Näyttäisi vähän siltä, että näillä tulee olemaan hauskaa keskenään kunhan Rude hieman kasvaa - hauskaa on jo nyt, kauhulla odottelen kakaran kasvamista. Jospa ensi kesänä saisi vihdoin sen aidan tontin ympärille, niin saavat mennä toteuttamaan itseään ulkoilmaan...
Loput kuvat kaverusten painista löytyvät kuva-albumista.
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
Kun talvi ei näyttänyt vielä tulevan, päätin käväistä pikaisesti koirien kanssa Kajaanissa. Menopäivä olikin kauniin aurinkoinen ja metsään oli mukava puikahtaa tallustelemaan ja mäntymetsien ikävää poistamaan. Kummallekin koiralle alkaa mökin nurkat olemaan tuttuja, poluilla kipitetään kuin vanhat tekijät (no, Raita nyt toki onkin ko. polkuja tallaillut sen 11 vuotta) ja reittiehdotuksia tulee milloin mihinkin ilmansuuntaan.
Tältä näytti joulukuinen lauantai, maa oli sula ja kuiva, aurinko paistoi upeasti ja lämpötila oli plussan puolella. Illalla alkoi pakkanen kiristymään ja aamulla maa olikin jo valkoinen. Motti pääsi aamusta juoksentelemaan parin greyhonkkelin kanssa, näytti siltä ettei se ole oikein varma pitääkö niitä mielistellä vai voiko leikkiä kunnolla. Toistaiseksi se pitäytyy näemmä ensimmäisessä vaihtoehdossa - lähinnä Tristanin painostuksesta. Raita käytti tilaisuuden hyväkseen ja tutki pihaa muiden häiritsemättä.
Lauantaina opeteltiin Mottiksen kanssa esine-etsinnän alkeita, ihan vaan "vahingossa" kaikenlaista maastoon tiputellen. Kaikki kadotetut lapaset ja rahapussit (joka muuten on taas vaihteeksi kateissa, ei kannattaisi härnätä kohtaloa) ym. palautuivat vauhdilla ja iloisesti, käteen saakka. Karahan kehittyi tässä varsinaiseksi ammattilaiseksi, siltä ei lopulta voinut pudottaa mitään salaa vaan lapasen lipsahtaessa lenkillä kädestä käännähti oitis ja palautti sen käteen "aina sua kans saa vahtia!"-ilmeen kera ennen kuin se ehti koskea maahan. Hukkiksen kanssahan tuli pienestä saakka harrastettua tuota esineiden etsimistä, pudotin hanskan tai remmin, matka jatkui x metrin verran ja lähetin sen hakemaan jäänyttä esinettä. Kara toi myös ruokakupit pyynnöstä käteen, ehkä hienoisen kolinan ja heittelyn jälkeen, mutta toipa kuitenkin.
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Etelän vetelät oli sitten hakutreeneissä juu... ensimmäisellä hakualueella oli ylitettävä kapea oja, sälli kulutti sen äimistelyyn energiaa hieman liikaa, seikkaili sotketun alueen ulkopuolella ja kävipä polskimassakin siinä sivussa. Se piti loppujen lopuksi saattaa ko. ojan toiselle puolelle, että älyää etsiä piilolla olevan maalimiehen. Toisella kaistaleella hengaili alkuun reilusti sivussa, katseli enemmän kuin käytti nenäänsä. Kolmas, yllättävää kyllä, meni helposti ja nopeasti vaikka koira alkoi olemaan aika ryydis. Kaikki ukot kuitenkin löydettiin, onneksi kolmas alue meni sekä koiran motivaation että maalimiehen löytymisen osalta nappiin, siihen oli ihan hyvä lopettaa.
Raita suostui leikkimään Ruudin kanssa ensimmäistä kertaa tänään! Aikaisemmin vastaan on tullut ärsyyntynyttä marmatusta, kun sintti tahtoisi vähän nujuttaa, mutta tänään nähtiin ulkona juoksuleikkejä ja pientä painiakin. Kakara on ilmiselvää jalkapalloilijoiden sukua, filmasi kaatumisia oikein mallikkaasti perinteiseen futistyyliin. Mottia ei ipana hirveästi kiinnostanut, puuhaili omiaan. Juoksupyrähdyksiin olisi mieluusti lähtenyt jyräämään mukaan, mutta arpa ei valitettavasti vielä tänäänkään voittanut.
Lauantaina puolestaan testailtiin palloa, jonka sisällä oli raksuja. Ruudin mielestä pallot ovat ihan ykköskeksintö, joten ilahtuneena pyöritteli sitä olohuoneen lattialla - mutta mitä ihmettä; sieltähän tuli sisältä jotain! Neiti siivosi pudonneet herkut parempiin suihin ja jatkoi leikkimistä, vielä ei oikein sytyttänyt että mikä ajatus koko palloilussa olikaan... No, harjoitukset jatkuvat...
torstai 24. marraskuuta 2011
Ruutia kyttäili pari päivää sitten aamuhämärissä pöllö, siihen loppui sintin irrallaan ulkoilut hämärän aikaan siihen saakka kunnes on isompi kuin yksi suupala. Yllättävän rohkeasti se tuohon talon viereen tuli, T oli pennun kanssa pihassa, seisoi itse portailla ja Ruuti oli puiden luona aamupissallaan. Siihen se oli liihotellut viereiseen puuhun matalammalla oleville oksille, onneksi ulkoiluttaja älysi lähteä liikkeelle itse jolloin kyttäilijä oli ottanut siivet "alleen". Lehtopöllöjä tässä on ainakin, huuhkajakaan ei olisi mahdottomuus maasto huomioonottaen. Tervetulleita ovatkin, kun pitävät tuhoeläimet kurissa - kunhan pysyvät erossa tästä tietystä pienestä tuhoeläimestä!
Ipana on kasvanut huimasti, jalkoja tulee koko ajan jostain lisää ja muoto muuttuu koko ajan. Paino on tällä hetkellä 5,4 kiloa. Kaikesta suuhun osuvasta pitää taistella tunteella ja voin kertoa, että ote on tiukka. Ja kivulias. Raita on saanut nyt valita puolensa aika vapaasti, jostain kumman syystä se on ennemmin Motin juntattavana kuin ipanan naskalien ulottuvilla...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Olipa kerran...
... puolet elämästään paimenkoirien kanssa elänyt, ja niihin varsin tykästynyt jääräpäinen naisihminen. Koiralla on oltava pystyt korvat, p...
-
Olipa dramaattista. No ei se kauas heitä, toissapäivänä tuli nimittäin puoli vuotta siitä, kun hupakkomummo Metka lähti 29.8. omalle viimeis...
-
Kuten kuvasta näkyy, Motti ja Nippa-Iita pääsivät tänään leikkimään keskenään. Kokeilivat jo aamulla, kun nyrkkeilivät portin molemmin puol...
-
Possomiehellä oli eilen ensimmäiset TOKO-treenit. Mulla ei ollut mr maalaisjuntin mahdollisesta kenttäkäytöksestä mitään ennakko-odotuksi...












