sunnuntai 7. huhtikuuta 2013


Tie alkaa olemaan sen verran sula, että eilen tehtiin pienet pätkät seuraamisiakin ihan vain tämänhetkisen "tason" selvittämiseksi. Ruudilla alkaa asenne olemaan ihan kohdallaan, jalat pysyvät enimmäkseen maassa, pysyy suunnilleen oikealla kohdalla innokkaasti ja roihahtaa liekkeihin ihan vaan kehuista ja ruokapalkasta kuten kunnon holskun kuuluukin. Takapään käyttöön pitäisi panostaa Ruden kanssa ehkä ihan ensimmäisenä, tuntuu ettei se ole edes tietoinen että sillä on peräpääkin jota voisi suunnilleen linjassa pitää menossa mukana.

Motti kaipaili sen sijaan selvästi palloa. Silläkin oikea paikka oli aika pitkälti hanskassa, lisää vetoa sai ihan mukavasti tempoa muuttamalla, mutta mutta... se viimeinen pinnistys olisi tullut motskarilla tai pallolla niin helposti, että suorastaan harmitti. No, siitäpä on sitten hyvä jatkaa, nyt kun saisi innostuksen taas jatkumaan katkeamattomana siihen saakka että treenipaikkoja alkaa ilmaantua lumen alta vähän laajemmalti.

Raita piti ottaa hommiin mukaan myös, mummotoko on vaan kertakaikkisen mukavaa puuhaa! Korvat kuulevat mitä sattuu, silmät eivät näe tarkasti ja korvien väli soveltaa sen mukaan mikä sattuu huvittamaan, mutta innolla mennään ja koko pieni koira oikein herää eloon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti