Jahas, se tuli sitten talvi. Juuei ole yhtään iloinen asia. Ainoa mukava puoli on se, että koirilla on hauskaa hangessa riekkuessa, varsinkin Ruden iloista sinkoilua on hauska seurata - siitä on ihan käsittämätöntä, että ulkona voi olla jotain noin mieletöntä valkoista juttua, jossa voi loikkia mielin määrin.

Parina päivänä on tehty pieniä kontaktiharjoituksia: nami nyrkkiin ja odotetaan että käden nakertaminen, tassulla läpsiminen ja kitinä loppuvat ja pentu ottaa katsekontaktin... ja kas, käsi aukesi. Napero ymmärsi jutun juonen parilla toistolla, nyt alkaa olemaan jo ihan haka joten voidaan alkaa vaikeuttamaan hieman. Pylly pysyy maassa hienosti myös ruokakuppia annettaessa, sitä ennen luonnollisesti tehdään muutamat holskuloikat ja piruetit.

Kunnaneläinlääkärimme on muuten aika ihana tyyppi. Useinhan asemat ovat auki arkena kolmeen tai neljään, jos et pääse paikalle niin se on ihan oma voivoi. Soitimme eilen aikaa Ruudin rokotuksille, ell ehdotti, että hän voi vaikka lauantaiaamuna soittaa mihin aikaan on paikalla, kyllä siinä jossain välissä yksi koiranpentu voidaan rokottaa. Niin myös kävi. Eipä tarvitse arpoa missä rokotusasiat hoidetaan jatkossakin.

Kuten kuvasta näkyy, Motti ja Nippa-Iita pääsivät tänään leikkimään keskenään. Kokeilivat jo aamulla, kun nyrkkeilivät portin molemmin puolin, ja kun meno oli pennun huomioivaa, otettiin uusinta illasta. Motti leikkii Ruudin kanssa erittäin nätisti; pentu saa selättää, loikkia päälle, venyttää poskipusseja... ruokakupillekin pääsi kerran, mutta toisella kerralla tulikin jo huomautus. Ruuti on sen verran ahne leidi, että kupit saavat jatkossa olla muutenkin korkeammalla - huono uutinen Motille, joka mieluusti käy napsimassa suupalan silloin, toisen tällöin. Näyttäisi vähän siltä, että näillä tulee olemaan hauskaa keskenään kunhan Rude hieman kasvaa - hauskaa on jo nyt, kauhulla odottelen kakaran kasvamista. Jospa ensi kesänä saisi vihdoin sen aidan tontin ympärille, niin saavat mennä toteuttamaan itseään ulkoilmaan...

Loput kuvat kaverusten painista löytyvät kuva-albumista.

Kun talvi ei näyttänyt vielä tulevan, päätin käväistä pikaisesti koirien kanssa Kajaanissa. Menopäivä olikin kauniin aurinkoinen ja metsään oli mukava puikahtaa tallustelemaan ja mäntymetsien ikävää poistamaan. Kummallekin koiralle alkaa mökin nurkat olemaan tuttuja, poluilla kipitetään kuin vanhat tekijät (no, Raita nyt toki onkin ko. polkuja tallaillut sen 11 vuotta) ja reittiehdotuksia tulee milloin mihinkin ilmansuuntaan.

Tältä näytti joulukuinen lauantai, maa oli sula ja kuiva, aurinko paistoi upeasti ja lämpötila oli plussan puolella. Illalla alkoi pakkanen kiristymään ja aamulla maa olikin jo valkoinen. Motti pääsi aamusta juoksentelemaan parin greyhonkkelin kanssa, näytti siltä ettei se ole oikein varma pitääkö niitä mielistellä vai voiko leikkiä kunnolla. Toistaiseksi se pitäytyy näemmä ensimmäisessä vaihtoehdossa - lähinnä Tristanin painostuksesta. Raita käytti tilaisuuden hyväkseen ja tutki pihaa muiden häiritsemättä.

Lauantaina opeteltiin Mottiksen kanssa esine-etsinnän alkeita, ihan vaan "vahingossa" kaikenlaista maastoon tiputellen. Kaikki kadotetut lapaset ja rahapussit (joka muuten on taas vaihteeksi kateissa, ei kannattaisi härnätä kohtaloa) ym. palautuivat vauhdilla ja iloisesti, käteen saakka. Karahan kehittyi tässä varsinaiseksi ammattilaiseksi, siltä ei lopulta voinut pudottaa mitään salaa vaan lapasen lipsahtaessa lenkillä kädestä käännähti oitis ja palautti sen käteen "aina sua kans saa vahtia!"-ilmeen kera ennen kuin se ehti koskea maahan. Hukkiksen kanssahan tuli pienestä saakka harrastettua tuota esineiden etsimistä, pudotin hanskan tai remmin, matka jatkui x metrin verran ja lähetin sen hakemaan jäänyttä esinettä. Kara toi myös ruokakupit pyynnöstä käteen, ehkä hienoisen kolinan ja heittelyn jälkeen, mutta toipa kuitenkin.

 Etelän vetelät oli sitten hakutreeneissä juu... ensimmäisellä hakualueella oli ylitettävä kapea oja, sälli kulutti sen äimistelyyn energiaa hieman liikaa, seikkaili sotketun alueen ulkopuolella ja kävipä polskimassakin siinä sivussa. Se piti loppujen lopuksi saattaa ko. ojan toiselle puolelle, että älyää etsiä piilolla olevan maalimiehen. Toisella kaistaleella hengaili alkuun reilusti sivussa, katseli enemmän kuin käytti nenäänsä. Kolmas, yllättävää kyllä, meni helposti ja nopeasti vaikka koira alkoi olemaan aika ryydis. Kaikki ukot kuitenkin löydettiin, onneksi kolmas alue meni sekä koiran motivaation että maalimiehen löytymisen osalta nappiin, siihen oli ihan hyvä lopettaa.

Raita suostui leikkimään Ruudin kanssa ensimmäistä kertaa tänään! Aikaisemmin vastaan on tullut ärsyyntynyttä marmatusta, kun sintti tahtoisi vähän nujuttaa, mutta tänään nähtiin ulkona juoksuleikkejä ja pientä painiakin. Kakara on ilmiselvää jalkapalloilijoiden sukua, filmasi kaatumisia oikein mallikkaasti perinteiseen futistyyliin. Mottia ei ipana hirveästi kiinnostanut, puuhaili omiaan. Juoksupyrähdyksiin olisi mieluusti lähtenyt jyräämään mukaan, mutta arpa ei valitettavasti vielä tänäänkään voittanut.

Lauantaina puolestaan testailtiin palloa, jonka sisällä oli raksuja. Ruudin mielestä pallot ovat ihan ykköskeksintö, joten ilahtuneena pyöritteli sitä olohuoneen lattialla - mutta mitä ihmettä; sieltähän tuli sisältä jotain! Neiti siivosi pudonneet herkut parempiin suihin ja jatkoi leikkimistä, vielä ei oikein sytyttänyt että mikä ajatus koko palloilussa olikaan... No, harjoitukset jatkuvat...

Ruutia kyttäili pari päivää sitten aamuhämärissä pöllö, siihen loppui sintin irrallaan ulkoilut hämärän aikaan siihen saakka kunnes on isompi kuin yksi suupala. Yllättävän rohkeasti se tuohon talon viereen tuli, T oli pennun kanssa pihassa, seisoi itse portailla ja Ruuti oli puiden luona aamupissallaan. Siihen se oli liihotellut viereiseen puuhun matalammalla oleville oksille, onneksi ulkoiluttaja älysi lähteä liikkeelle itse jolloin kyttäilijä oli ottanut siivet "alleen". Lehtopöllöjä tässä on ainakin, huuhkajakaan ei olisi mahdottomuus maasto huomioonottaen. Tervetulleita ovatkin, kun pitävät tuhoeläimet kurissa - kunhan pysyvät erossa tästä tietystä pienestä tuhoeläimestä!

Ipana on kasvanut huimasti, jalkoja tulee koko ajan jostain lisää ja muoto muuttuu koko ajan. Paino on tällä hetkellä 5,4 kiloa. Kaikesta suuhun osuvasta pitää taistella tunteella ja voin kertoa, että ote on tiukka. Ja kivulias. Raita on saanut nyt valita puolensa aika vapaasti, jostain kumman syystä se on ennemmin Motin juntattavana kuin ipanan naskalien ulottuvilla...

Eilen Motti vietti tassuineen vapaapäivää hausta, joten palloiltiin sitten pakkaspäivän kunniaksi pihalla sen sijaan. Ajoväylälle tien suuntaan valmistui pätkä aitaa, on turvallisempaa opetella Ruudin kanssa vapaana ulkoilua kun vaihtoehtona ei ole tien suuntaan puikahtaminen. Ruuti kävi myös ulkoilemassa Motin kanssa (Motti kytkettynä), odotetusti Mottiksen ei-niin-hienovarainen lähestymistyyli pelotti pikkuista, joten toistaiseksi jatkamme porttielämää sisätiloissa ja totuttelua isoon yrmyyn ulkoilun merkeissä. Veikkaanpa, että jahka kakara tuosta kasvaa, nuo kaksi tulevat olemaan varsinainen tuhokaksikko...

Ruuti on alkanut oivaltamaan, mikä sen korvien käyttötarkoitus on, kuljeskeli pitkin tonttia matkassa hienosti kuulolla. Sen korvat alkavat olemaan aika lailla pystyssä, höröllä ollessaan näyttävät usein yhdeltä suurelta korvalta. Jospa yksi suuri korva kuulee paremmin kuin kaksi pientä? ;)

Käpy osoittautui huipuksi leluksi, mukava pitää suussa, lentää hyvin ja painopiste oli ilmeisen nerokas. Sen kanssa vierähtikin tovi jos toinenkin mukavasti.

 Tämän päivän tarhassaolon päätteeksi Raita joutui pesulle, olin sitä kuuraamassa alakerrassa kun T oli toisesta huoneesta kuullut television menevän olohuoneessa päälle ja oletti ilman muuta minun olevan siellä. Kuinka ollakaan, eteisen ovi kävi hetken päästä (minun ja Raidan tullessa saunalta pois), jolloin pienoinen kysymysmerkki oli alkanut hakeutumaan pään päälle... minä puolestani totesin olohuoneen olevan tyhjä ja oletin hänen laittaneen telkkarin päälle myöhempää käyttöä varten. Kumpikaan ei tunnusta kaukosäätimeen kajonneensa, pentu ei osaa kiivetä vielä sohvalle jossa ko. vempain oli, joten... meillä asunee kummitus tai pörriäinen, joka vedättää kaksijalkaisia 6-0?

Päivän kysymys: missä kohti holskujen perimässä mahtaa sijaita jokin pomppiva eläin?

Meillä on tuollainen iso, ruma ja painava puuportti olohuoneen ja eteisen välillä, salpa on myös sen verran iso että kestää... hmm... käyttöä. Se tehtiin lk holsku Saran aikaan, kun oli saatava sellainen väkerrys, joka pitää Sarpukan varmasti omalla puolellaan ettei Raidalle käy köpelösti. Se kesti noin 24-kiloisen pommin rynkytykset ja potkimiset mainiosti, hyvä portti siis. Ja halpa, tehtiin nääs itse.

Nyt meillä on pentu. Se on ollut täällä viikon, painaa muutaman hassun kilon ja on noin 30 senttimetriä korkea. Portti on sen nojailun seurauksena sen verran vääntynyt, että salpa hannaa vastaan. Superpentu? Ruuti todellakin on kuivaa...

Käytiin eilen näyttelyissä, Ruuti sai tuliaisena pienen pehmokoiran ja minä violetin lohikäärme-vinkulelun kokoelmia täydentämään. Tiedä sitten, alkaako loharihulluus mennä jo liiallisuuksiin (ei, mm. nahkaan on jo lisäsuunnitelmia), mutta eihän sitä nyt sinne laariin voinut jättää!

Arvon tässä tämän päivän hakutreenejä... Motin jalkavekki on kyllä pysynyt nyt vuotamattomana (tosin ollaan tepasteltukin nyt pääasiassa nurtsilla ja muuten pehmoisilla alustoilla, että se pysyisikin sellaisena), mutta palkeenkieli on edelleen ja ulkona varoo sitä aavistuksen heti kun alusta on karkeampaa. Harmittaa kyllä hemmetisti, taitaa olla viimeisiä viikonloppuja kun metsään pääsisi, mutta kyllä tuon terveys silti edelle menee vaikka en usko herraa itseään kiinnostavan pätkääkään moiset vekit kun valjaat saa päälle.