Talvilomaviikko. Ollaan ulkoiltu ahkerasti, kun pitkästä aikaa niin voi valoisan aikaan tehdä. Ruden kanssa on erityisesti harjoiteltu lenkille tarpeiden tekemistä, se kun on sitä mieltä, että siellä ainoastaan möngitään penkoilla, metsästetään käpyjä ja tuulen mukanaan kuljettamia kaarnanpaloja ja talutellaan Mottia. Muutamat pissat on saatu houkuteltua jo aikaisemmin (kehujen säestämänä tottakai) ja tänään onnistui jo kakan vääntäminenkin (tästä saa jo namin palkaksi)! Koiranomistajalla todellakin on pienet ilot, ei voi muuta sanoa. ;)

Jottei mene ihan pissa- ja kakkajutuiksi, niin kerrottakoon, että operaatio Raidan kynnen leikkaus on lähtenyt myös käyntiin varsin menestyksekkäästi. Sillä on erittäin ärsyttävät putkilokynnet, missä ydin kulkee ihan kärjessä. Siksi nuo kynnet ovat olleet aina omaan makuuni liian pitkät, vaan kun leikkureilla ei saa tarpeeksi pientä siivua pois. Talvi on siitä mukavaa aikaa tämän proggiksen osalta, että kylmä laittaa ytimen vetäytymään, joten kynttä saa leikattua jonkin verran ahkerammin kuin kesällä - tätä onkin hyödynnetty nyt urakalla. Älysin vihdoin ottaa avuksi myös kynsiviilan (ihmisten kynsille tarkoitetun, hiekkapaperi saattaisi olla vielä parempikin), se näyttäisi edistävän ytimen pakenemista vielä lisää. Nyt nuo kotkan kynnet alkavat näyttämään jo siedettäviltä, mutta operaatio jatkuu...

Myös Ruutia kiinnostaa kynsien leikkely valtavasti. Se tulee tutkimaan muiden tassuja lähietäisyydeltä (vissiin ottaa likinäköisestä emännästä mallia) ja tarjoutuu itse seuraavaksi uhriksi auliisti. Aiemmin Ruden kynnet on napsittu niin, että se makaa toisen sylissä selällään ja toinen leikkaa, mutta tähän ei näemmä ole enää tarvetta. Leidin mielestä köllöttely on ihan mahtavaa, eikä se pistä ollenkaan pahakseen leikkelyn  jälkeistä palkintonamskuakaan.

Tänään pääsin katsomaan Seelan pentua Egeä kasvattisiskoineen. Miten voikin olla pieni karjakoira niin hurmaava! Ukkelilla on ikää vajaa neljä viikkoa, siellä sitä vaan purjehditaan päättäväisenä häntä alituiseen heiluen ja hurmataan vierailijat yksi toisensa perään. Siskot Äksä ja Ampu ovat Egeä viikon nuorempia, joten kehityksessä on yllättävänkin iso ero vielä tässä vaiheessa, onpahan pienellä kurjiksen alulla aikaa kasvattaa egoa rauhassa kun systerit tulevat hissuksiin perässä. ;)

Nassikoista tuli napsittua "muutama" kuva, löytyvät albumista.

Meillä kävi tänään kylässä pieni kurjakoiranalku Roti. Mahdottoman reipas ja iloinen pikkusälli, ei juurikaan isommat koirat päässeet jännittämään. Ruuti oli ensin ihan fiiliksissä: "Jes, nyt en oo enää pienin!" mutta joutui palaamaan nyrpeänä karjakoiran käpälän alle, pennun rohkaistuttua komentamaan moista hippiä tovin peesailun jälkeen. Tässäpä Rotin matkakertomusta:

Meikäpoika se kävi tänään vähän maakuntakierroksella, oikeastihan siis asun sivistyksen liepeillä.

Siellä oli ihan outoja koiria, arvatkaa oliko silmät kovilla kun molempia piti yrittää tarkkailla liikkumatta koko ajan!

Ensin se iso pullisteli mulle vähän, mutta aika pian näytin että kuka täällä määrää, sen jälkeen se sitten seurasikin mua kuten kunnon alamaisen kuuluu.

Oli musta kyllä aika siistiä juosta siellä, vaikka mummo toppuutteli koko ajan jotain että "varovasti, siellä on liukasta!". Pah.

Ai niinku mitä liukasta... oho.

Kesytin mä siellä sitten yhden luunkin, että ei ollut huono reissu ollenkaan.

Kaikki kuvat löytyvät albumista.

Ruupalla olikin tänään väsyttävä päivä, kävimme holskujen treeneissä ihmettelemässä ihmisiä ja koiria. Elliltä sainkin erittäin hyviä vinkkejä noihin pikkuleidin hepulikohtauksiin, niiden mukaan aletaankin nyt sitten käytöstapoja opettelemaan. Alkukankeuden jälkeen Rude olikin oma iloinen itsensä, arkahan tuo nassikka ei millään muotoa ole. Ruuti pääsi myös emänsä Auroran kanssa leikkimään, harmittaa vietävästi ettei taaskaan ollut kameraa mukana! Sain treeneistä matkaan myös pari agilityestettä, kyllä niiden kanssa alkuun hyppyharjoituksissa päästään. Jospa keväällä saisi sitten sen paikalleenjätettävän tokoesteen ja mieluusti myös pk-esteen tehtyä. Treenireppu oli salaa (kenenkähän toimesta...) tyhjennetty motskareista ja naruista, joten tällä kertaa treenit olivat ihan nassikan sosiaalistamista.

Onpas kulunut aikaa edellisestä postauksesta. No, ei täällä mitään uutta ja ihmeellistä ole tapahtunutkaan, eipä silti. Remmiin piti mittailla koiria, joten laitetaas strategiset mitat tännekin ettei unohdu. Junioriosaston osalta säkäkorkeus on viitteellinen, tuppasivat mugluilemaan paikallaan pojottamisen sijaan.

Raita, reilu 11 v: 30 cm/13,1 kg
Motti, n. 1,5 v: 50 cm/20,2 kg
Ruuti, n. 5 kk: 52 cm/13,8 kg 

Raidalla on paino noussut hieman, näemmä ruoka on liian tehokasta. Siispä annoskoko pienemmäksi, saisi painaa hyvinkin alle 13 kiloa. Motti pysyy samoissa lukemissa ja pentu kasvaa huimaa vauhtia - pari viikkoa oli vielä himpun pienempi kuin Motti, nyt jo snadisti korkeampi.

Kakaralla on alkanut itsetunto nousemaan senttien mukana, Motti saa välillä epäreiluista pomotuksistaan napsuvaa palautetta, saas nähdä mitkä on kuviot kevään mittaan... Sinänsä nuo ovat huvittavia, vaikka jostain tulee erimielisyyttä jota joudutaan ratkomaan kiroillen, asioita ei jäädä hautomaan vaan kivahduksen jälkeen ollaan taas kavereita ja leikki jatkuu.

Nippis alkaa olemaan jo enemmän holskun kuin pitkäkoipisen rusakkoahman näköinen, tämä kommentti tosin vaikuttanee huvittavalta muutaman kuukauden päästä... tänään opeteltiin maahanmenoa perinteisesti avustajien kanssa: käskystä kaksi muuta läpsähtivät maihin heti, Rude raapi päätään, istui, tökki kättä, mietti lisää, vilkuili vaivihkaa Mottia ja Raitaa... ja kokeili pitkälleen menemistä. Oh! Käsi aukesi! Hieman hitaastihan nuo rattaat vielä kääntyvät asian suhteen, mutta kyllä se siitä suttaantuu.

Oman pihan huono puoli on muuten se, että neidillä ei millään meinaa mennä ymmärrykseen että lenkillä voi tehdä tarpeet. Kuka sitä nyt metsään kakkaa?? Tunteroisen rauhallinen kierros otettiin iloisen reippailun ja hangessa loikkimisen kannalta ja kotipihaan saavuttaessa paineltiin välittömästi asioille. Noh... harjoittelua...

Motti bongaa "vahingossa" pudonneita esineitä jo kuin vanha tekijä, tuo ne itseensä tyytyväisenä käteen ja jatkaa kiitosten jälkeen matkaa taputellen selvästi itseään olalle muikeana. Hyvä, tuo asenne saa mieluusti pysyäkin, tottakai se on maailman taitavin koira. ;)

Rudella olikin tänään jännä päivä. Mentiin kuokkimaan näyttelytreeneihin ihan vaan superturisteina motskarin ja Frolicien kera ja ihan hyvä kokemus olikin. Puolivuotias lapinkoira oli jotain Ihan Kamalaa, Ruuti ei tiennyt olisiko sen kanssa pitänyt leikkiä, vai kuuluuko sitä pelätä. Sen sijaan karjikset se näemmä mieltää ryhmänä pienelle holskulle ystävälliseksi joukoksi, olisi halunnut mennä halimaan yrmeinä vastaan tuijottavia Katlaa ja Mioa. Jätettiin nyt toistaiseksi väliin. ;)

Alkuhämmennyksen jälkeen motskarilla leikkiminen onnistui oikein mallikkaasti, välillä piti tiirailla muita mutta mielenkiinto pysyi ensikertalaiseksi aika mukavasti siellä missä pitikin. Yhtä matkaa käveleminenkin oli omituista alkuun, mutta alkoihan se matkanteko ennen pitkää luistaa kuten pitääkin jojoilun ja kiljumisen sijaan. Tällä kertaa ihmiset eivät olleet se jännittävin osuus, Rude ryösti tarjotut nakit tyytyväisenä ja mahaan olisi ilmeisesti mahtunut vielä muutama lisääkin. Vieraita koiria (ylipäätään oman lauman ulkopuolisia) tarvittaisiin kyllä nyt kipeästi, sen verran tuntui jännittävän kun Motti ei ollutkaan nyt matkassa henkisenä tukena ja käytösmallina.

Neidin elkeet alkavat olemaan aika pippurisia, jännityksellä odottelen millaisia neuvotteluita täällä käydään koirien kesken jahka Ruuti kasvaa... Mielenkiintoista on ollut seurata Motin ja Ruudin juttuja sivusta muutenkin, Motti on ensimmäinen aikuisista koiristani ikinä joka on ottanut asiakseen opettaa pennulle käytöstapoja. Tavaroiden luovutus vaadittaessa, turhan metelöinnin lopettaminen, ylikierroksilla käyvän rauhoittaminen ja kiellot puremisesta ovat menneet ipanalle perille suitsait, en oikein tiedä pitäisikö olla tyytyväinen vai miettiä noinko vähän tuo kurjakoira luottaa allekirjoittaneen kykyyn opettaa em. asiat pennulle... Sanonpahan vain, että monelle ehdottoman kielteisesti minkäänlaiseen fyysiseen kontaktiin suhtautuvalle voisi olla ihan opettavaista seurata miten ja ennen kaikkea millä volyymilla nuo laittavat toisensa ruotuun - eikä näpäytyksen saanut sitä jää itkemään tai muistelemaan, vaan ottaa opikseen. Mitään ylireagointia tai draamaa ei olla Motin osalta päästy todistamaan, napakoita ja tehokkaita palautteita kyllä. Kurinpidollisista toimenpiteistä huolimatta Nippis painii ja rymyää kyseisen "julmurin" kanssa onnesta soikeana liki aamusta iltaan - pelkäämättä vähääkään. 

Todellakin, ihmisellä on vielä paljon opittavaa, yksisilmäisenä ja ylimielisenä pidän sitä, jos kyseistä oppia ei ensisijaisesti haeta koirilta itseltään.

Eilen oli punnituspäivä, edellisen kerran koirat kävivät puntarilla 22.12. joten laitanpa molemmat lukemat tähän, ettei unohdu.

Ruuti 8.2 kg -> 10.2 kg

Motti 20.4 kg -> 20.0 kg

Raita (22.12.) 12.9 kg

Vanhemmat koirat jättivät kuivamuonan pois kokonaan noin puolessa välissä joulukuuta, syövät NEUta jota meillä on ollut toki eväslistalla aikaisemminkin. Pentu napostelee penturuokasäkkinsä lisukkeineen loppuun ja saa omat Pentuneunsa jatkossa. Motti kiinteytyi hetkessä, painoa ei sinällään ole pudonnut juuri lainkaan, mutta tiivistyminen on ihan silminnähtävää. Harmittaa, etten tajunnut punnita ennen kuivaevään jättämistä, ensimmäiseen punnituspäivään oli nimittäin tapahtunut jo jonkin verran muutosta. Ruoka myös maistuu täysin eri malliin kuin aikaisemmin, nappuloita kävi närppimässä pitkin päivää pitkin hampain, eikä sitä siitä voi oikein moittiakaan. Maistakaa vaikka itse. ;) Raita on ollut melko hoikka muori jo aiemmin, sillä ei ole oikeastaan mitään muutosta painon suhteen. Karva on kyllä parempi kuin joulukuun alussa, voi johtua siitäkin, että sulkasato alkaa olemaan takana ja talvikarva sen tilalla.

Ruudilla alkaa olemaan sä'än ja takamuksen päällä jo ison koiran karvaa, karkeampaa ja kiiltävämpää kuin tuo pentuhöyhen. Viime viikolla nähtiin hakutreeneissä reilu seitsenkuinen Ruka, siitä vaan sitten mallailemaan minkä kokoinen meidän nyt nelikuinen tirppa kohta onkaan... käsittämätöntä kuinka nopeasti nuo sintit kasvavat!

Kuistilla muuten olis nyt potkukelkka! Sillä olisi tarkoitus lähteä Motin kanssa potkuttelemaan, kunhan saan tuon selän jumijamin kuntoon. Saa nähdä miten homma etenee - olisi varmaan aiheellista teippailla jesarilla kokovartalosuojukset, esim. patjan muodossa, ettei käy kipeästi. Saattaa olla, ettei ihan ensimmäisenä tuonne mäkisimpiin suuntiin lähdetä seikkailemaan...