Prklö. Motin takatassussa on haava, saa nähdä onnistuuko hakumetsään meno sunnuntaina. Toissapäivänä se oli johonkin todennäköisesti metsässä astunut, tihkutteli verta jonkin verran illan mittaan, mutta oli eilisaamuun mennessä lopettanut. Tutkin tarhan läpikotaisin, mutten löytänyt mitään mihin voisi itsensä hajottaa. Illalla se tihkutti aavistuksen sisällä spurttailun jälkeen ja palkeenkieli oli paremmin näkyvissäkin, ei kuitenkaan arista ja tyrehtyy hetkessä. No, ollaan nyt sitten pari iltaa tuijoteltu Motin kanssa makkarissa Lostia ja neulottu lapasia, heppu malttaa olla hiippailematta kun sen seurana lojuu pienemmässä tilassa.

Ruuti venyy valtavaa vauhtia, mittasuhteet tuntuvat muuttuvan päivittäin eikä se ole enää muutenkaan samanlainen vauva kuin viikko sitten tullessaan. Aamulla töihin lähtiessä kiukuttelee matkustamossaan ensimmäiset kuusi kilometriä, kitinä loppuu liki aina samassa risteyksessä. Työpäivien ajan kuulemma puuhailee lähinnä omiaan, ei juurikaan ole kiinnostunut toimistoon tulevista vieraista. Illalla ladataan akkuja hetki ja taas mennään! Erittäin reipas napero!

Knääpiölle löytyi nujukaveri: valkoinen orava, joka on pelastettu Motin kirurgisilta operaatioilta viime keväänä (sen ruskea kaveri menehtyi em. toiminnan seurauksena). Siitä onkin riittänyt hupia pitkäksi aikaa, tämäniltainen keksintö on ollut Ruudin mielestä ihan parasta: juostaan orava suussa kuin päätön holsku, tapporavistellaan koko ajan vauhdissa ja päästetään orava irti, jolloin se singahtaa milloin mihinkin.

Niin ja hei dyyds. Nuo haasteet. Muuten ihan kiva, mutta mä en kerta kaikkiaan TUNNE niin montaa bloggaajaa kuin ne vaativat (varsinkaan kun kaikki ne vähätkin ehtivät sen haasteen laittaa). Rauhoittukaa. :D

Motilla oli taas huiman hauska päivä, ensin käytiin hakutreeneissä, sen jälkeen pääsi vielä Katlan kanssa juoksemaan. Haku meni ihan nappiin, sällillä on jo ihan erilainen vire töiden tekoon viime viikon tauosta huolimatta. Ilmavainulla mennään hienosti eikä maalimiehen luota ole minnekään kiire, ei tuosta hepusta voi olla kuin huiman ylpeä. Tällä kertaa valittiin hieman edellisiä peitteisempää maastoa, ainakin Motista huomasi sen väsymisenä ihan eri tavalla kuin helpommissa maastoissa - tällä kertaa ei riittänyt vetoa enää tottiksiin yhtään. Ensi viikolla (ei tule vielä talvi, eihän?) tarkoitus olisi lähettää kaikki kolme maalimiestä kerralla piiloille, nyt ollaan tehty niin, että kaksi menee piiloille ja kolmas lähtee heidän löytymisensä jälkeen. Nyt Motilla oli selvästi veto päällä suoraan kolmannellekin, joten mitäpä tuota jarruttamaan. Vaihdetaan suunnitelmia, jos viikon päästä siltä tuntuu.

Ruuti kävi tänään autoilemassa myös, kyläpaikassa oli heti leikitetty talon väki väsyksiin. Raita oli varmaan asiasta ihan kiitollinen, napero ei jaksa nujuttaa niin paljoa enää illasta. Hyvin Ruuti kyllä häipymiskehotukset uskoo, ei sen puoleen. Tämän pennun kanssa ei muuten voikaan toteuttaa hyväksi havaittua "pidä pentua irti mahdollisimman paljon, niin se oppii pysymään porukassa mukana". Ruudin kun päästää vapaaksi, niin se häipyy häntä iloisesti heiluen horisonttiin ääntä nopeammin, ei tule olemaan irtoamisen kanssa ongelmia isompana, ei... toinen hakukoira? ;)

Riiviön ensimmäinen yö meni melko rauhallisesti. Alkuun piti itkeskellä pieni tovi, sitten tulikin uni. Allekirjoittaneen unirytmi meni näköjään taas pentumodeen, joten olin silmät kirkkaana hereillä jo ennen puoli kuutta. Siispä pentu kainaloon ja Raita seuraneidiksi ulos. Ipana otti heti omakseen kissankuljetuskopan, jonne laitoimme sille pedin, taitaapa maanantain ensimmäinen työmatka taittua siellä melko mukavasti ja on sitten työpaikallakin tukena ja turvana. Motti taitaa jäädä nyt alussa kotiin Raidan kaveriksi, kuulemma aikomus on kuitenkin ottaa sekä Ruuti että Motti jatkossa töihin mukaan.

Mottiin on tutustuttu edelleen portin läpi. Kiinnostaisi niin hirmuisesti, että puuportille piti tuossa päivällä hieman kiukutellakin. Kalterit ja karmit saivat kyytiä, kun neiti yritti murtautua toiselle puolelle.

Ruuti saapuu sirkukseen

Tänään saapui porukan jatkoksi 8-viikkoa vanha pitkäkarvainen holskutyttö, joka sai nimekseen Ruuti. Kotimatka meni enimmäkseen ääneen vollottaessa, loppumatkasta tosin lähinnä imeskeli allekirjoittaneen korvaa ja nyyhkäisi väliin pienen nikotuksen. Ruuti kävi moikkaamassa tarhassa olevat Raidan ja Motin verkon toiselta puolelta, murisi niille varmuuden vuoksi ja kävi isännän syliin pötkölleen. Raita on tunnetusti hyvää pataa kaiken elollisen kanssa, joten oli odotettavissakin että se nuuskuttelee pentua häntä heiluen kaikessa rauhassa, Motti sen sijaan oli pieni kysymysmerkki. Olen siitä kyllä todella ylpeä, alkukiihkoilun jälkeen totesi, että "aha, se on pentu" ja haisteli niinikään hipihiljaa ja rentona uutta tulokasta.

Sisällä marssi reippaana likkana talon läpi, lirutti pissat keittiöön ja jatkoi rauhassa tutkimistaan, ei tätä leidiä ainakaan ujoksi voi sanoa. Kun napero oli tutkinut nurkkia jonkin aikaa, laitettiin portit kiinni ja hain toiset sisälle, voi sitä nuuskutuksen määrää! Ipanaa hieman huoletti, pysyvätkö jännittävät rekut portin toisella puolella, onneksi oli turvallinen tyyppi vieressä jonka takaa voi kurkkia.

Pentu bongasi heti isojen plikkojen luun olohuoneen lattialta ja viis veisasi omankokoisista pikkuisista luistaan: ei kai sitä nyt suuressa maailmassa näpertelemään aleta!

Nyt näyttää aika rauhalliselta, nassikka vetää unta kuuppaan ja portin toisella puolellakin on hiljaista. Raitaa tuntuu hieman kiukuttavan se, että se joutuu sietämään Mottia samassa tilassa kun oma peti on tällä toisella puolella. Tuumailin, että huomenna jätän lenkille lähtiessä Raidan tutustumaan pentuun, Motin kanssa katsotaan lähempää kontaktia sitten kun se malttaa olla nenäkosketuksessa Ruutiin intoilematta liikaa. Kokoeroa on kuitenkin vielä paljon ja riekkumaan ehtii kyllä. Terveiset Aurora-äiteelle ja sisaruksille!

Ensimmäinen kuurakuva! Johan näitä on odotettukin, lunta tosin en kaipaa pätkääkään. Lumeton talvi passaisi oikein mainiosti, viime talvena saatiin kyllä lumitöistä nauttia riittämiin.

Viime viikonloppuna käytiin Kainuussa karsimassa risuaitatarpeita, harmittaa kun matkaa on näin paljon - tekisi mieli ajella tuonne useamminkin. Koirat olivat onnesta soikeina mahtavien ulkoilumaastojen äärellä, myös lintujen Oulujärveltä kiikuttamat kalanjämät kelpasivat niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Käytiinpä morjenstamassa myös Canea, joka venytteli hajuraon päässä herkkujen puuttuessa alahuultaan loukkaantuneena. Seuraavana päivänä korjasimme toki törkeän erehdyksen. ;)

*hmph*

Oli tarkoitus tehdä Motille esineruutuharjoituksia, mutta lyhyt valoisa aika takasi sen, että koirat saivat toteuttaa itseään koko viikonlopun männikössä vapaasti kaksijalkaisten heilutellessa vesuria. Varsinkin Raita käytti tämän ajan tehokkaasti hajustaen itseään ihanilla mädäntyneen hauen aromeilla. Jostain syystä saivat viettää mökille palattuammekin aikaa ulkona reilulla kädellä... Tunteroisen aamulenkki autottomilla poluilla on kyllä ihan ehdottoman luksusta!

Loppuun pieni kuva-arvoitus. Mitä ihmettä mahtaa olla tekeillä...?

 
Taas yksi hakutreeni takana. Tyytyväinen emäntä ja väsynyt koira = kaiketi myös onnistunut treeni. Helpotettiin hieman tällä kertaa, kaksi maalimiestä lähti metsään meidän odotellessa keskilinjan toisessa päässä. Rohkaisin Mottia perään aina kun osoitti yhtään mielenkiintoa siihen suuntaan, mihin "karkulaiset" menivät. Sille oli ihan selvät sävelet minne mennään ensin, etsi lähetyksen jälkeen hienosti risteillen ja varmana, ei ongelmia. Toinen maalimies löytyi niinikään helposti, kolmannen olisi hyvin voinut pistää paikalleen jököttämään jo valmiiksi, kolmospiilolle oli kaikilla koirilla suotuisan tuulen ansiosta kova hinku. Reipas ukko, ei voi muuta sanoa. Ei muuten harjoiteltu hyvistä aikomuksista huolimatta viikolla muuta kuin kepukan heittoa ja massurapsutuksia.

Naten kotiväelle tiedoksi, että oikeassa olitte lajin suhteen. ;)

Eikä siinä vielä kaikki. Missä on kamera silloin, kun sille olisi käyttöä? Treenien lomassa saatiin pallutella kuusiviikkoisia holskukakaroitakin, ei voi paljon tomerampaa joukkoa löytyä. Ipanoilla oli menotöppöset matkassa: parkkiksella nujuttiin enemmän ja vähemmän vakavissaan, revittiin hihoja, pureskeltiin käsiä - ja saatiin kritiikitöntä ihastelua kaikesta jäynäilystä monelta suunnalta. Hieman kyllä harmittaa, että ensi viikon treenit jäävät väliin, täytyy varmaan reissussa tehdä vaikka esineruutua niin ollaan edes hengessä mukana.