Eilen Motti vietti tassuineen vapaapäivää hausta, joten palloiltiin sitten pakkaspäivän kunniaksi pihalla sen sijaan. Ajoväylälle tien suuntaan valmistui pätkä aitaa, on turvallisempaa opetella Ruudin kanssa vapaana ulkoilua kun vaihtoehtona ei ole tien suuntaan puikahtaminen. Ruuti kävi myös ulkoilemassa Motin kanssa (Motti kytkettynä), odotetusti Mottiksen ei-niin-hienovarainen lähestymistyyli pelotti pikkuista, joten toistaiseksi jatkamme porttielämää sisätiloissa ja totuttelua isoon yrmyyn ulkoilun merkeissä. Veikkaanpa, että jahka kakara tuosta kasvaa, nuo kaksi tulevat olemaan varsinainen tuhokaksikko...

Ruuti on alkanut oivaltamaan, mikä sen korvien käyttötarkoitus on, kuljeskeli pitkin tonttia matkassa hienosti kuulolla. Sen korvat alkavat olemaan aika lailla pystyssä, höröllä ollessaan näyttävät usein yhdeltä suurelta korvalta. Jospa yksi suuri korva kuulee paremmin kuin kaksi pientä? ;)

Käpy osoittautui huipuksi leluksi, mukava pitää suussa, lentää hyvin ja painopiste oli ilmeisen nerokas. Sen kanssa vierähtikin tovi jos toinenkin mukavasti.

 Tämän päivän tarhassaolon päätteeksi Raita joutui pesulle, olin sitä kuuraamassa alakerrassa kun T oli toisesta huoneesta kuullut television menevän olohuoneessa päälle ja oletti ilman muuta minun olevan siellä. Kuinka ollakaan, eteisen ovi kävi hetken päästä (minun ja Raidan tullessa saunalta pois), jolloin pienoinen kysymysmerkki oli alkanut hakeutumaan pään päälle... minä puolestani totesin olohuoneen olevan tyhjä ja oletin hänen laittaneen telkkarin päälle myöhempää käyttöä varten. Kumpikaan ei tunnusta kaukosäätimeen kajonneensa, pentu ei osaa kiivetä vielä sohvalle jossa ko. vempain oli, joten... meillä asunee kummitus tai pörriäinen, joka vedättää kaksijalkaisia 6-0?

Päivän kysymys: missä kohti holskujen perimässä mahtaa sijaita jokin pomppiva eläin?

Meillä on tuollainen iso, ruma ja painava puuportti olohuoneen ja eteisen välillä, salpa on myös sen verran iso että kestää... hmm... käyttöä. Se tehtiin lk holsku Saran aikaan, kun oli saatava sellainen väkerrys, joka pitää Sarpukan varmasti omalla puolellaan ettei Raidalle käy köpelösti. Se kesti noin 24-kiloisen pommin rynkytykset ja potkimiset mainiosti, hyvä portti siis. Ja halpa, tehtiin nääs itse.

Nyt meillä on pentu. Se on ollut täällä viikon, painaa muutaman hassun kilon ja on noin 30 senttimetriä korkea. Portti on sen nojailun seurauksena sen verran vääntynyt, että salpa hannaa vastaan. Superpentu? Ruuti todellakin on kuivaa...

Käytiin eilen näyttelyissä, Ruuti sai tuliaisena pienen pehmokoiran ja minä violetin lohikäärme-vinkulelun kokoelmia täydentämään. Tiedä sitten, alkaako loharihulluus mennä jo liiallisuuksiin (ei, mm. nahkaan on jo lisäsuunnitelmia), mutta eihän sitä nyt sinne laariin voinut jättää!

Arvon tässä tämän päivän hakutreenejä... Motin jalkavekki on kyllä pysynyt nyt vuotamattomana (tosin ollaan tepasteltukin nyt pääasiassa nurtsilla ja muuten pehmoisilla alustoilla, että se pysyisikin sellaisena), mutta palkeenkieli on edelleen ja ulkona varoo sitä aavistuksen heti kun alusta on karkeampaa. Harmittaa kyllä hemmetisti, taitaa olla viimeisiä viikonloppuja kun metsään pääsisi, mutta kyllä tuon terveys silti edelle menee vaikka en usko herraa itseään kiinnostavan pätkääkään moiset vekit kun valjaat saa päälle.

Prklö. Motin takatassussa on haava, saa nähdä onnistuuko hakumetsään meno sunnuntaina. Toissapäivänä se oli johonkin todennäköisesti metsässä astunut, tihkutteli verta jonkin verran illan mittaan, mutta oli eilisaamuun mennessä lopettanut. Tutkin tarhan läpikotaisin, mutten löytänyt mitään mihin voisi itsensä hajottaa. Illalla se tihkutti aavistuksen sisällä spurttailun jälkeen ja palkeenkieli oli paremmin näkyvissäkin, ei kuitenkaan arista ja tyrehtyy hetkessä. No, ollaan nyt sitten pari iltaa tuijoteltu Motin kanssa makkarissa Lostia ja neulottu lapasia, heppu malttaa olla hiippailematta kun sen seurana lojuu pienemmässä tilassa.

Ruuti venyy valtavaa vauhtia, mittasuhteet tuntuvat muuttuvan päivittäin eikä se ole enää muutenkaan samanlainen vauva kuin viikko sitten tullessaan. Aamulla töihin lähtiessä kiukuttelee matkustamossaan ensimmäiset kuusi kilometriä, kitinä loppuu liki aina samassa risteyksessä. Työpäivien ajan kuulemma puuhailee lähinnä omiaan, ei juurikaan ole kiinnostunut toimistoon tulevista vieraista. Illalla ladataan akkuja hetki ja taas mennään! Erittäin reipas napero!

Knääpiölle löytyi nujukaveri: valkoinen orava, joka on pelastettu Motin kirurgisilta operaatioilta viime keväänä (sen ruskea kaveri menehtyi em. toiminnan seurauksena). Siitä onkin riittänyt hupia pitkäksi aikaa, tämäniltainen keksintö on ollut Ruudin mielestä ihan parasta: juostaan orava suussa kuin päätön holsku, tapporavistellaan koko ajan vauhdissa ja päästetään orava irti, jolloin se singahtaa milloin mihinkin.

Niin ja hei dyyds. Nuo haasteet. Muuten ihan kiva, mutta mä en kerta kaikkiaan TUNNE niin montaa bloggaajaa kuin ne vaativat (varsinkaan kun kaikki ne vähätkin ehtivät sen haasteen laittaa). Rauhoittukaa. :D

Motilla oli taas huiman hauska päivä, ensin käytiin hakutreeneissä, sen jälkeen pääsi vielä Katlan kanssa juoksemaan. Haku meni ihan nappiin, sällillä on jo ihan erilainen vire töiden tekoon viime viikon tauosta huolimatta. Ilmavainulla mennään hienosti eikä maalimiehen luota ole minnekään kiire, ei tuosta hepusta voi olla kuin huiman ylpeä. Tällä kertaa valittiin hieman edellisiä peitteisempää maastoa, ainakin Motista huomasi sen väsymisenä ihan eri tavalla kuin helpommissa maastoissa - tällä kertaa ei riittänyt vetoa enää tottiksiin yhtään. Ensi viikolla (ei tule vielä talvi, eihän?) tarkoitus olisi lähettää kaikki kolme maalimiestä kerralla piiloille, nyt ollaan tehty niin, että kaksi menee piiloille ja kolmas lähtee heidän löytymisensä jälkeen. Nyt Motilla oli selvästi veto päällä suoraan kolmannellekin, joten mitäpä tuota jarruttamaan. Vaihdetaan suunnitelmia, jos viikon päästä siltä tuntuu.

Ruuti kävi tänään autoilemassa myös, kyläpaikassa oli heti leikitetty talon väki väsyksiin. Raita oli varmaan asiasta ihan kiitollinen, napero ei jaksa nujuttaa niin paljoa enää illasta. Hyvin Ruuti kyllä häipymiskehotukset uskoo, ei sen puoleen. Tämän pennun kanssa ei muuten voikaan toteuttaa hyväksi havaittua "pidä pentua irti mahdollisimman paljon, niin se oppii pysymään porukassa mukana". Ruudin kun päästää vapaaksi, niin se häipyy häntä iloisesti heiluen horisonttiin ääntä nopeammin, ei tule olemaan irtoamisen kanssa ongelmia isompana, ei... toinen hakukoira? ;)

Riiviön ensimmäinen yö meni melko rauhallisesti. Alkuun piti itkeskellä pieni tovi, sitten tulikin uni. Allekirjoittaneen unirytmi meni näköjään taas pentumodeen, joten olin silmät kirkkaana hereillä jo ennen puoli kuutta. Siispä pentu kainaloon ja Raita seuraneidiksi ulos. Ipana otti heti omakseen kissankuljetuskopan, jonne laitoimme sille pedin, taitaapa maanantain ensimmäinen työmatka taittua siellä melko mukavasti ja on sitten työpaikallakin tukena ja turvana. Motti taitaa jäädä nyt alussa kotiin Raidan kaveriksi, kuulemma aikomus on kuitenkin ottaa sekä Ruuti että Motti jatkossa töihin mukaan.

Mottiin on tutustuttu edelleen portin läpi. Kiinnostaisi niin hirmuisesti, että puuportille piti tuossa päivällä hieman kiukutellakin. Kalterit ja karmit saivat kyytiä, kun neiti yritti murtautua toiselle puolelle.

Ruuti saapuu sirkukseen

Tänään saapui porukan jatkoksi 8-viikkoa vanha pitkäkarvainen holskutyttö, joka sai nimekseen Ruuti. Kotimatka meni enimmäkseen ääneen vollottaessa, loppumatkasta tosin lähinnä imeskeli allekirjoittaneen korvaa ja nyyhkäisi väliin pienen nikotuksen. Ruuti kävi moikkaamassa tarhassa olevat Raidan ja Motin verkon toiselta puolelta, murisi niille varmuuden vuoksi ja kävi isännän syliin pötkölleen. Raita on tunnetusti hyvää pataa kaiken elollisen kanssa, joten oli odotettavissakin että se nuuskuttelee pentua häntä heiluen kaikessa rauhassa, Motti sen sijaan oli pieni kysymysmerkki. Olen siitä kyllä todella ylpeä, alkukiihkoilun jälkeen totesi, että "aha, se on pentu" ja haisteli niinikään hipihiljaa ja rentona uutta tulokasta.

Sisällä marssi reippaana likkana talon läpi, lirutti pissat keittiöön ja jatkoi rauhassa tutkimistaan, ei tätä leidiä ainakaan ujoksi voi sanoa. Kun napero oli tutkinut nurkkia jonkin aikaa, laitettiin portit kiinni ja hain toiset sisälle, voi sitä nuuskutuksen määrää! Ipanaa hieman huoletti, pysyvätkö jännittävät rekut portin toisella puolella, onneksi oli turvallinen tyyppi vieressä jonka takaa voi kurkkia.

Pentu bongasi heti isojen plikkojen luun olohuoneen lattialta ja viis veisasi omankokoisista pikkuisista luistaan: ei kai sitä nyt suuressa maailmassa näpertelemään aleta!

Nyt näyttää aika rauhalliselta, nassikka vetää unta kuuppaan ja portin toisella puolellakin on hiljaista. Raitaa tuntuu hieman kiukuttavan se, että se joutuu sietämään Mottia samassa tilassa kun oma peti on tällä toisella puolella. Tuumailin, että huomenna jätän lenkille lähtiessä Raidan tutustumaan pentuun, Motin kanssa katsotaan lähempää kontaktia sitten kun se malttaa olla nenäkosketuksessa Ruutiin intoilematta liikaa. Kokoeroa on kuitenkin vielä paljon ja riekkumaan ehtii kyllä. Terveiset Aurora-äiteelle ja sisaruksille!