Jälkimetsään ehdittiin vasta tänään, hieman harmittaa mutta ei voi mitään. Ollaan hiippailtu metsissä sen verran paljon, ettei muun oheistoiminnan lisäksi ole jaksanut ajatellakaan mitään muuta. Pituus oli 250 askelta, ei kulmia. Maasto oli ehtinyt kuivua mikä oli vähän harmi, pohjana oli jäkälän lisäksi varvikkoa ja suopursua, pari metsäkoneen tekemän reitin ylitystä. Kun viime kerrasta on niin pitkä aika, jätin ruokaa noin joka kymmenennelle askelparille, mikä etenkin loppua kohti näytti virkistävän väsyvää kuonoa. Loppupalkkana ei tällä kertaa ollut ruoka vaan pallo, en usko eväiden pakkosyöttämisen olevan erityisen palkitseva juttu koiralle joka ei ole ahne. Pallo ja niinikään taskussa mukana ollut motskari sen sijaan nollasivat hommien tekemisen jäljen päätyttyä ilmeisen hienosti.
Liina saisi olla pidempi, alunperin se olikin toistakymmentä metriä, mutta jostain syystä (olisko se tuntunut kätevämmältä, ei voi tietää) katkaisin sen viime kesänä kymmeneen. Nyt tuntuu, että huohotan koko ajan koiran kantapäillä. Valjaat näyttävät valuvan kyljelle ja se väistää niitä, täytyy tutkia saisiko ne järkevästi puettua väärinpäin niin, että liinan kiinnitys tulee rinnan alle.
Tarkemminkin jäljen olisi voinut ajaa, tuuli tosin levitti hajua aika tehokkaasti ja Motti palasi jäljelle ilman apuja ihan hyvin. Vähän kaipailin hieman kosteampaa metsää, jota pari päivää aikaisemmin olisi ollut yllin kyllin. Kuivassa kanervikossa nöösi näyttää väsyvän nopeammin ja koira käy huolimattomammaksi. Loppukesästä en usko tästä ongelmaa tulevan, tämähän siis oli Motin ensimmäinen jälki tälle kesälle. Pituutta voi myös lisätä huoletta, keppejä voisi alkaa ottamaan mukaan myös.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti