maanantai 10. kesäkuuta 2013

Lauantaina tuli käytyä mutka karjisten erkkarissa, jonne piti lähteä koiran kanssa vaan toisin kävi. Motti aloitti oksentelun perjantaina, ruoka ei meinannut kelvata ja se vähä mitä sille sai uppoamaan tuli ulos tunnin sisällä syömisestä sellaisenaan. Perjantain ja lauantain välisenä yönä se ei puklaillut lainkaan joten lauantaiaamuna annoin pienen satsin evästä ja pakkasin koiran ja kamat autoon. Samantien alkoi takaa kuulua oksennuksen pidättelyä, joten koira ulos ja sinnehän se laatta sitten lensikin. Motille tuli siis kotipäivä, jäi naama pitkänä eteiseen.

Erkkariin tie vei siitä huolimatta, mikäs siellä oli istuskellessa lämpimässä säässä koiria rapsutellen. Erityismaininta menee ilman muuta edellisenä iltana Saksasta Suomeen kotiutuneelle 8-viikkoiselle Karkille. Neidillä saattaa olla vähän hemmotellun koiranpennun elkeitä - se ei voinut millään ruveta nukkumaan, ellei kopassa ollut jonkun käsi kaverina. Todella reipas nassikka, taisi hurmata koko karjisväen alueella tepastellessaan.

Kotiin päästessä vastassa oli edelleen vaisuhko sininen mies, onneksi Antepsin-putelissa oli edelleen päiväystä jäljellä. Motti inhoaa kaikkea imelää, joten lilliä on saanut ruuttailla (annetaan noin tuntia ennen ruokailua suojaamaan vatsaa) ruiskulla aika varovasti ettei pullauttele sitä ulos.

Antepsinia on nyt siis lauantai-illasta saakka käytetty ja oksentelu on ainakin toistaiseksi ohi. Olen pitänyt sen pakkolevossa tunnin ruokailun jälkeen kuitenkin, ettei rieku itseään Ruden kanssa pahoinvoivaksi. Maha ei ole ollut sekaisin missään vaiheessa, hieman on poijjaalta vielä veto pois mutta muuten ei ole kipeän oloinen enää. Tulevana lauantaina olisi Sotkamon ryhmis, jospa tuo tauti olisi siihen mennessä kokonaan nitistetty.

Erkkarikuvia lauantailta on osoitteessa http://puubelandia.kuvat.fi/kuvat/2013/2013_06_erkk...Karkki/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti