Ruuti kävi ajamassa ensimmäisen jälkensä aamulla. Koska ohjaajaa laiskotti, tein jäljen omaan pihaan - kun paikka on koirien omaa riekkualuetta, homma olisi voinut mennä aivan poskelleenkin, mutta mutta... Kun kyseessä oli ensimmäinen jälki, ruokaa oli jokaisella askelparilla. Pituus ei ollut kummoinen, siinä sata askelta, ja jäljen päässä loppupalkkana aamuruoka.
Ihan ensimmäisen jäljen olen tehnyt noille kaikille niin, että näkevät minun puuhailevan kauempana jotain, kun menen hakemaan koiraa sillä on jo veto jäljen suuntaan: mitä sä teit siellä? Siispä valjaat niskaan ja liinasta kiinni, alku meni kuten Ruden kanssa tavallisestikin: aivotonta hillumista ja ilahtumista siitä, että sitä ei unohdettukaan autoon. Ohjasin sen jäljen alkuun ja naps, mode muuttui täysin. Suu napsahti kiinni, häntä oikeni alas, koira vilkaisi mua että minne piti lähteä ja suunnan saatuaan lähti hitaasti etenemään.
Jokunen metri alussa oli hieman epävarmaa, kyseli pari kertaa että oikeastiko tämä oli se juttu. Annoin sen keksiä itse mikä on homman juoni ja keksihän se. Enpä ole nähnyt hipin keskittyvän vielä mihinkään noin antaumuksella, eiköhän suunnata seuraavan kerran metsän puolelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti