Sivut

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012


Meillä kävi tänään kylässä pieni kurjakoiranalku Roti. Mahdottoman reipas ja iloinen pikkusälli, ei juurikaan isommat koirat päässeet jännittämään. Ruuti oli ensin ihan fiiliksissä: "Jes, nyt en oo enää pienin!" mutta joutui palaamaan nyrpeänä karjakoiran käpälän alle, pennun rohkaistuttua komentamaan moista hippiä tovin peesailun jälkeen. Tässäpä Rotin matkakertomusta:

Meikäpoika se kävi tänään vähän maakuntakierroksella, oikeastihan siis asun sivistyksen liepeillä.


Siellä oli ihan outoja koiria, arvatkaa oliko silmät kovilla kun molempia piti yrittää tarkkailla liikkumatta koko ajan!


Ensin se iso pullisteli mulle vähän, mutta aika pian näytin että kuka täällä määrää, sen jälkeen se sitten seurasikin mua kuten kunnon alamaisen kuuluu.


Oli musta kyllä aika siistiä juosta siellä, vaikka mummo toppuutteli koko ajan jotain että "varovasti, siellä on liukasta!". Pah.


Ai niinku mitä liukasta... oho.



Kesytin mä siellä sitten yhden luunkin, että ei ollut huono reissu ollenkaan.


Kaikki kuvat löytyvät albumista.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012


Ruupalla olikin tänään väsyttävä päivä, kävimme holskujen treeneissä ihmettelemässä ihmisiä ja koiria. Elliltä sainkin erittäin hyviä vinkkejä noihin pikkuleidin hepulikohtauksiin, niiden mukaan aletaankin nyt sitten käytöstapoja opettelemaan. Alkukankeuden jälkeen Rude olikin oma iloinen itsensä, arkahan tuo nassikka ei millään muotoa ole. Ruuti pääsi myös emänsä Auroran kanssa leikkimään, harmittaa vietävästi ettei taaskaan ollut kameraa mukana! Sain treeneistä matkaan myös pari agilityestettä, kyllä niiden kanssa alkuun hyppyharjoituksissa päästään. Jospa keväällä saisi sitten sen paikalleenjätettävän tokoesteen ja mieluusti myös pk-esteen tehtyä. Treenireppu oli salaa (kenenkähän toimesta...) tyhjennetty motskareista ja naruista, joten tällä kertaa treenit olivat ihan nassikan sosiaalistamista.

lauantai 18. helmikuuta 2012


Onpas kulunut aikaa edellisestä postauksesta. No, ei täällä mitään uutta ja ihmeellistä ole tapahtunutkaan, eipä silti. Remmiin piti mittailla koiria, joten laitetaas strategiset mitat tännekin ettei unohdu. Junioriosaston osalta säkäkorkeus on viitteellinen, tuppasivat mugluilemaan paikallaan pojottamisen sijaan.

Raita, reilu 11 v: 30 cm/13,1 kg
Motti, n. 1,5 v: 50 cm/20,2 kg
Ruuti, n. 5 kk: 52 cm/13,8 kg 


Raidalla on paino noussut hieman, näemmä ruoka on liian tehokasta. Siispä annoskoko pienemmäksi, saisi painaa hyvinkin alle 13 kiloa. Motti pysyy samoissa lukemissa ja pentu kasvaa huimaa vauhtia - pari viikkoa oli vielä himpun pienempi kuin Motti, nyt jo snadisti korkeampi.

Kakaralla on alkanut itsetunto nousemaan senttien mukana, Motti saa välillä epäreiluista pomotuksistaan napsuvaa palautetta, saas nähdä mitkä on kuviot kevään mittaan... Sinänsä nuo ovat huvittavia, vaikka jostain tulee erimielisyyttä jota joudutaan ratkomaan kiroillen, asioita ei jäädä hautomaan vaan kivahduksen jälkeen ollaan taas kavereita ja leikki jatkuu.



Nippis alkaa olemaan jo enemmän holskun kuin pitkäkoipisen rusakkoahman näköinen, tämä kommentti tosin vaikuttanee huvittavalta muutaman kuukauden päästä... tänään opeteltiin maahanmenoa perinteisesti avustajien kanssa: käskystä kaksi muuta läpsähtivät maihin heti, Rude raapi päätään, istui, tökki kättä, mietti lisää, vilkuili vaivihkaa Mottia ja Raitaa... ja kokeili pitkälleen menemistä. Oh! Käsi aukesi! Hieman hitaastihan nuo rattaat vielä kääntyvät asian suhteen, mutta kyllä se siitä suttaantuu.

Oman pihan huono puoli on muuten se, että neidillä ei millään meinaa mennä ymmärrykseen että lenkillä voi tehdä tarpeet. Kuka sitä nyt metsään kakkaa?? Tunteroisen rauhallinen kierros otettiin iloisen reippailun ja hangessa loikkimisen kannalta ja kotipihaan saavuttaessa paineltiin välittömästi asioille. Noh... harjoittelua...

Motti bongaa "vahingossa" pudonneita esineitä jo kuin vanha tekijä, tuo ne itseensä tyytyväisenä käteen ja jatkaa kiitosten jälkeen matkaa taputellen selvästi itseään olalle muikeana. Hyvä, tuo asenne saa mieluusti pysyäkin, tottakai se on maailman taitavin koira. ;)

sunnuntai 22. tammikuuta 2012


Rudella olikin tänään jännä päivä. Mentiin kuokkimaan näyttelytreeneihin ihan vaan superturisteina motskarin ja Frolicien kera ja ihan hyvä kokemus olikin. Puolivuotias lapinkoira oli jotain Ihan Kamalaa, Ruuti ei tiennyt olisiko sen kanssa pitänyt leikkiä, vai kuuluuko sitä pelätä. Sen sijaan karjikset se näemmä mieltää ryhmänä pienelle holskulle ystävälliseksi joukoksi, olisi halunnut mennä halimaan yrmeinä vastaan tuijottavia Katlaa ja Mioa. Jätettiin nyt toistaiseksi väliin. ;)

Alkuhämmennyksen jälkeen motskarilla leikkiminen onnistui oikein mallikkaasti, välillä piti tiirailla muita mutta mielenkiinto pysyi ensikertalaiseksi aika mukavasti siellä missä pitikin. Yhtä matkaa käveleminenkin oli omituista alkuun, mutta alkoihan se matkanteko ennen pitkää luistaa kuten pitääkin jojoilun ja kiljumisen sijaan. Tällä kertaa ihmiset eivät olleet se jännittävin osuus, Rude ryösti tarjotut nakit tyytyväisenä ja mahaan olisi ilmeisesti mahtunut vielä muutama lisääkin. Vieraita koiria (ylipäätään oman lauman ulkopuolisia) tarvittaisiin kyllä nyt kipeästi, sen verran tuntui jännittävän kun Motti ei ollutkaan nyt matkassa henkisenä tukena ja käytösmallina.


Neidin elkeet alkavat olemaan aika pippurisia, jännityksellä odottelen millaisia neuvotteluita täällä käydään koirien kesken jahka Ruuti kasvaa... Mielenkiintoista on ollut seurata Motin ja Ruudin juttuja sivusta muutenkin, Motti on ensimmäinen aikuisista koiristani ikinä joka on ottanut asiakseen opettaa pennulle käytöstapoja. Tavaroiden luovutus vaadittaessa, turhan metelöinnin lopettaminen, ylikierroksilla käyvän rauhoittaminen ja kiellot puremisesta ovat menneet ipanalle perille suitsait, en oikein tiedä pitäisikö olla tyytyväinen vai miettiä noinko vähän tuo kurjakoira luottaa allekirjoittaneen kykyyn opettaa em. asiat pennulle... Sanonpahan vain, että monelle ehdottoman kielteisesti minkäänlaiseen fyysiseen kontaktiin suhtautuvalle voisi olla ihan opettavaista seurata miten ja ennen kaikkea millä volyymilla nuo laittavat toisensa ruotuun - eikä näpäytyksen saanut sitä jää itkemään tai muistelemaan, vaan ottaa opikseen. Mitään ylireagointia tai draamaa ei olla Motin osalta päästy todistamaan, napakoita ja tehokkaita palautteita kyllä. Kurinpidollisista toimenpiteistä huolimatta Nippis painii ja rymyää kyseisen "julmurin" kanssa onnesta soikeana liki aamusta iltaan - pelkäämättä vähääkään. 

Todellakin, ihmisellä on vielä paljon opittavaa, yksisilmäisenä ja ylimielisenä pidän sitä, jos kyseistä oppia ei ensisijaisesti haeta koirilta itseltään.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012


Eilen oli punnituspäivä, edellisen kerran koirat kävivät puntarilla 22.12. joten laitanpa molemmat lukemat tähän, ettei unohdu.

Ruuti 8.2 kg -> 10.2 kg
Motti 20.4 kg -> 20.0 kg
Raita (22.12.) 12.9 kg

Vanhemmat koirat jättivät kuivamuonan pois kokonaan noin puolessa välissä joulukuuta, syövät NEUta jota meillä on ollut toki eväslistalla aikaisemminkin. Pentu napostelee penturuokasäkkinsä lisukkeineen loppuun ja saa omat Pentuneunsa jatkossa. Motti kiinteytyi hetkessä, painoa ei sinällään ole pudonnut juuri lainkaan, mutta tiivistyminen on ihan silminnähtävää. Harmittaa, etten tajunnut punnita ennen kuivaevään jättämistä, ensimmäiseen punnituspäivään oli nimittäin tapahtunut jo jonkin verran muutosta. Ruoka myös maistuu täysin eri malliin kuin aikaisemmin, nappuloita kävi närppimässä pitkin päivää pitkin hampain, eikä sitä siitä voi oikein moittiakaan. Maistakaa vaikka itse. ;) Raita on ollut melko hoikka muori jo aiemmin, sillä ei ole oikeastaan mitään muutosta painon suhteen. Karva on kyllä parempi kuin joulukuun alussa, voi johtua siitäkin, että sulkasato alkaa olemaan takana ja talvikarva sen tilalla.

Ruudilla alkaa olemaan sä'än ja takamuksen päällä jo ison koiran karvaa, karkeampaa ja kiiltävämpää kuin tuo pentuhöyhen. Viime viikolla nähtiin hakutreeneissä reilu seitsenkuinen Ruka, siitä vaan sitten mallailemaan minkä kokoinen meidän nyt nelikuinen tirppa kohta onkaan... käsittämätöntä kuinka nopeasti nuo sintit kasvavat!

Kuistilla muuten olis nyt potkukelkka! Sillä olisi tarkoitus lähteä Motin kanssa potkuttelemaan, kunhan saan tuon selän jumijamin kuntoon. Saa nähdä miten homma etenee - olisi varmaan aiheellista teippailla jesarilla kokovartalosuojukset, esim. patjan muodossa, ettei käy kipeästi. Saattaa olla, ettei ihan ensimmäisenä tuonne mäkisimpiin suuntiin lähdetä seikkailemaan...

perjantai 6. tammikuuta 2012


Käytiin tänään vähän haamuja jahtaamassa (terveisiä kollegoille ;) ). Kun taukoa oli jonkin verran ja maasto oli hieman... sanoisinko haastava, Mottis sai tehdä helpot haut ja oli keskilinjalla maalimiesten häipyessä taimiston uumeniin. Kaikille kolmelle oli edennyt suoraan muodostuneista poluista piittaamatta, näköyhteyttähän sillä ei lähtöpaikallakaan paria metriä kauemmas ollut tiheän, matalan männikön vuoksi. Nyt olisi ihan ykkösjuttu saada maalimiehelle lähteminen kuosiin "etenee kuin luoti" - tällä kertaa se nähtiinkin ilman siksakkaamista ja ihmettelyä, edellisellä kerralla koko elikko oli itsekseen omituinen. Seuraillaan nyt millaisiksi kelit menevät, maalimiestä toki voi talviaikaankin tehdä tuolle nulikalle kiinnostavaksi ja ylipäätään opetella sitä suoraan etsimistä haahuilun sijaan, vaan eipä tuo tottikseenkaan paneutuminen haittaisi.

Rude puolestaan pääsi makkararinkiin, sille on tullut nyt viime viikkojen aikana pientä mörköilyä joka täytyy kitkeä pois asap. Rinkiläiset olivat hajallaan kyykyssä, lihapullien ja Frolicien kanssa, kontaktia otettiin vasta kun kakara osoitti kiinnostusta. Ruudin mielestä tuo kokoontuminen oli erittäin epäluuloja herättävää eikä herkut meinanneet kelvata normaalisti ahneelle pikkukoiralle millään. Otti suuhunsa ja vei ne auton viereen myöhempää käyttöä varten. Tuli kuitenkin ihmisten luo takaisin houkuttelematta. Lopulta otin Motin autosta näyttämään sosiaalisen kanssakäymisen mallia ja kas: kaikki pienen koiran jännitys lakkasi saman tien kun henkivartija tuli nuolemaan ihmisten naamat ja syömään ylimääräiset herkut pois. Sen jälkeen voi ihan mainiosti mennä itsenäisestikin moikkaamaan rinkiläisiä, ihmeellinen on esimerkin voima...

Harmittaa, että kamera unohtui autoon, maisemat olivat ensimmäisiä kertoja tälle talvelle todellakin talvisia!

sunnuntai 1. tammikuuta 2012


Kuvassa täydellinen harhautus: Motin kepukkaan ei saa koskea edes erityisluvalla, joten ovela "hei, oon täällä oikealla" ja sitten vasemmalta ohi saattaa jopa tuottaa tulosta!

Uusi vuosi (tai siis aatto) lusittiin kunnialla läpi, tuli testattua pennun paukkujen kestävyyskin vähän liian huolettomasti... kuulostelin ovella, että kuuluuko mistään mitään (ei), jonka jälkeen päästin koirat pihalle pissalle. Samantien, kun ne olivat metsän reunassa, mossahti lähitalolla jumalaton pommi, Raita tuli sisälle rakettina ja Motti kutsuttuna, Nippistä ei näkynyt missään. Siinä sitten kiireesti töppöset jalkaan, iloinen kutsuminen ilmoille ja mielessä armoton kiroilu, että noinkohan päästään etsimään ruskeaa pelokasta pentua pimeästä metsästä... Juu ei. Ruuti oli kaikessa rauhassa tekemässä tarpeitaan ja palaili kuistille kun oli valmis, olisi mieluusti jäänyt vielä pihalle leikkimäänkin. Noin muuten juniorijaosto ei illan mittaan juurikaan raketteja noteerannut, alkuillasta pöhöhtelivät muutaman kerran kun tuossa koululla vieressä ammuttiin isompia raketteja, muuten ilta menikin nujutessa normaaliin tapaan. Raita sen sijaan murjotti omissa oloissaan, sille uuden vuoden vietto ei todellakaan ole iloinen asia, vaikkei mitään suuren luokan ahdistusta siitä kehitäkään. Heikentynyt kuulo on tässä kohti edes hieman positiivinen juttu, nuorempana se reagoi pommeihin huomattavasti rajummin.

Olipa kerran...

 ... puolet elämästään paimenkoirien kanssa elänyt, ja niihin varsin tykästynyt jääräpäinen naisihminen. Koiralla on oltava pystyt korvat, p...