Tänään oltiinkin reippaita ja suunnattiin Motin ja Ruden kanssa treeneihin heti aamusta. Ruudin kanssa oli ajatuksena opetella käytöstapoja eli tehdä muutamia vastaehdollistamisharjoituksia sekä vieraan ihmisen että koirien ohittelun muodossa. Ennen omaa vuoroa neiti ehti purkaa autossa pahimmat angstinsa ("Hei! Tänne tulee ihmisiä, enkä mä tunne niitä! Käske niiden häipyä niinkujustnyt!") joten oli kohtalaisen vastaanottavaisessa ja joustavassa mielentilassa kun sen kaivoin takapaksista ulos. Käsiä heilutteleva ja kevätjuhlaliikkeitä tekevä vastaantulija ei aiheuttanut juuri mitään reaktiota, mielenkiintoa kyllä muttei lainkaan rutinaa tai toisaalta pelkoakaan. Arkuudesta siis ei onneksi ole kyse lainkaan, lähinnä tämä maalaiselämä näyttäisi vaikuttavan aika reippaalla kädellä - täällähän ei ärsykkeitä mitenkään päivittäin vastaan tule. Treeniä, treeniä...

Motti (tai siis minut) painostettiin kontaktiharjoituksiin myös ja ihan hyvä niin. Ensin yritys pelkästään nameilla. Joo ei. Sälli kyllä lönkytteli vierellä ja odotteli namppaa taivaalta putoavaksi, mutta... lelu avuksi. Pieni hetsaus, lelu takavasemmalle ja sivulla tepasteli ihan erilaisen ryhdin omaava tyyppi. Hyvän suorituksen päätteeksi vapautus ja yhdessä leikkimistä. Kas, siihenhän tehoaa ihan samat jutut kuin muihinkin rekkuihin. ;)

Oma laiskuus treenailun suhteen vaatisi varmaankin ihan oman pohdintansa, siitä ehkä joskus toiste enemmän. Ärsyttää se, että musta on kivaa tehdä noiden elukoiden kanssa, niiden puuhailua on hauska seurata - ja silti en saa itseäni starttaamaan. Mitä hittoa?

Tänään ohjelmassa oli saalisviettikurssi. Uhkaavista sääennusteista huolimatta saimme ihan mukavan kelin kentällä kököttämiseen, jopa niin mukavan että onnistuin käristämään nenäni oikein mallikkaasti. Luento-osuuden jälkeen aiheutimme ihmetystä reilun kymmenen ihmisen voimin heiluttelemalla motivointipatukoita takapuolet pystyssä, heittelemällä niitä ympäriinsä ja juoksemalla niiden perään, voin vakuuttaa että ohiajavat autot eivät pelkästään ajaneet ohi, vaan jäivät huuli pyöreänä ihmettelemään mistä on kyse. Luonnollisestikaan he eivät jääneet odottelemaan sitä hetkeä, kun koirat pääsivät kentälle ja puuhastelu sai ehkä jonkinlaisen järjellisen selityksen...

Paljon ennestään tuttua asiaa tuli, toisaalta myös ihan hyvä ja ajatuksiaherättävä päivä itselleni nimenomaan ylipäätään leikittämisestä ja yhdessätekemisen rakentamisesta. Koiria oli laidasta laitaan: osan kanssa on harrastettu ihan pienestä saakka, osan kanssa ollaan lähinnä pidetty hauskaa ja hengailtu ilman suurempia tavoitteita (Motti kuuluu siis tähän jälkimmäiseen ryhmään). Mielenkiintoista on myös nähdä se, miten hitaastisyttyvänkin koiran saa aivan erilaiseen työskentelytahtiin kun se tajuaa mistä on kyse. Itselläni päivän tavoite oli saada taas harrastusmode päälle, ylipäätään rattaat pyörimään muuten kuin jo tutuksi tulleessa jumituksessa, ja tavoite saavutettiinkin. Omalle vastuulle jää motivaation ja tekemisen ylläpitäminen. ;)

Kiitos Salmelle ja osallistuneille!

Hakutreeneissä olikin tänään vilskettä. Paikalla oli kymmenen koiraa, joista yhdeksän kävi metsässä, näistä holskuja seitsemän. Paikalla olivat siis holskut Ruka, Carma, Tara, Pinja, Lakka, Aurora, Huti (missasi metsän tänään) ja Ruuti, sekä sileäkarvainen kettuterrieri Kiila ja karjis Motti. Osanottajaennätys, luulisin. :D Heti alkuun käytiin läpi suuria tunteita kun paikalle saavuttaessa epäonninen Ruka erehtyi tuomaan kuononsa liian lähelle autoa. Motti luikahti sadan käden taktiikasta huolimatta autosta ulos ja gurmottamaan, ei muuta kuin saippuaakin liukkaammasta otuksesta koppi ja niskaperseotteella takaisin autoon... Häkit, kenties?

Ruudilla kiehui tuon seurauksena sen verran, että Taran ja Rukan morjenstamisesta ei tullut yhtään mitään, auto kutsui siis tätäkin sankaria. Yllättäen ääni kellossa muuttui lähes samantien, kun paikalle kaartoi auto kyydissään veli Huti ja emä Aurora. Elikon naama venähti autossa puolella, olihan se pakko ottaa sieltä tervehtimään ja tämähän vetikin kaikki mahdolliset kevätjuhlaliikkeet tapaamisen kunniaksi onnesta soikeana. Hutin se on nähnyt viimeksi kasvattajalla ollessaan, emänsä kerran talvella - ei voi muistaa, eihän? Kuvia tästä ennen treenejä ja niiden jälkeen käydystä iloittelusta löytyy osoitteesta http://puubelandia.kuvat.fi/kuvat/Koirat+2012/2012_05_13/

Itse treeneihin. Motilla oli tänään kaksi maalimiestä valmiina, pitkän tauon vuoksi epäilytti muistaako se ollenkaan mitä sinne metsikköön oikein mentiinkään tekemään. Mitä vielä, sälli puikahti risukkoon määrätietoisesti ja haki lihapullansa, sen verran virkaintoa oli ettei malttanut herkkujaan syödä loppuun. Kolmas piilo oli hieman kauempana, odotimme keskilinjan alkupuolella että maalimies ehtii piilolle ja kävimme sen kolmannenkin eksyneen noukkimassa metsästä pois. Kolmannella tuuli kuljetti hajua aika laajalle sivuun, kaikki koirat kävivät nimittäin tekemässä pienen mutkan täsmälleen samaan suuntaan ja suorivat sieltä sitten suoraan piilolle. Olin kyllä oikein tyytyväinen. Tarttis varmaan alkaa kohta miettimään ilmaisuja...

Ruden kohdalla otettiin näkölähtö kun irtoaminen teki muuten niin tiukkaa, lähti kyllä maalimiehen perään mutta kävi vierellä ja tuli kiireesti takaisin, että näin mää sen! Siispä taas kahdelle piilolle maalimiehen mukana, jätettiinkin se tällä kertaa siihen kahteen kertaan.

Mielettömän kivat treenit oli, saatiin kyllä ravata keskilinjaa ja piiloja läpi urakalla, mutta siinähän se osahauskuus piileekin. Kiitos taas mahtavalle treeniporukalle!

Ruuti ja Tara viilentämässä tunteita treenien jälkeen

kuva: Hannu Majava

Tänään oli Ruden ensimmäiset hakutreenit. Parkkipaikalla piti varmuuden vuoksi kertoa isoon ääneen kaikille, että Moksin jaosto on saapunut, kaikkia kuitenkin käytiin morjenstamassa. Paikalla oli tänään neljä holskua: Romeo, Pinja, Tara ja Ruuti, sekä bonuskoirana ihan mahtava skotti Moore. Motti jäi aamulla naama pitkänä kotiin, seuraavalla kerralla sitten kyytiin molemmat.

Menin itse ensimmäiselle piilolle, kakara tulikin luokse kuin rasvattu salama ja olisi hyväksynyt palkaksi ihan sen että löysi minut, ei nimittäin meinannut ottaa alkuun lihapulliakaan vastaan. Taisi olla liian jännittävää joutua jäämään vieraiden kanssa yksin metsään.

Toiselle piilolle laitettiin kipittämään Anne, olin itse lähettämässä koiraa. Se lähti kyllä hienosti, löysi maalimiehen, mutta rohkeus loppui kun olisi pitänyt mennä luokse, siispä takaisin turvaan. Ei muuta kuin uusi lähetys, tällä kertaa menin itse mukana (kuten myös kolmannelle piilolle). Koska tarkoitus oli saada Ruuti ottamaan kontakti nimenomaan varsinaiseen maalimieheen, olin itse neutraalina ja "vain paikalla", nyt maistuivat lihapullatkin jo paremmin - puhumattakaan yllätysherkkuina saaduista broilerinsydämistä.

Kolmannen metsässä seikkailun jälkeen koirakin oli jo rennompi, keskilinjaa kävellessä hiihteli edestakaisin varmistamassa että kaikki tulevat mukana. Kaksi ensimmäistä hakua mentiin kyllä mielestäni enimmäkseen näöllä, kolmas oli rinteessä hankalamman reitin takana, tänne se tuli selvästi kuonon avulla. Ihan hyvät ensimmäiset treenit.

Kun kaikki koirat olivat käyneet hommissa, olikin aika huvituksille. Vaikka olemme metsittyneet tänne korpeen aika tehokkaasti, on Rudella koirien kieli hallussa erinomaisesti, joten leikit ja porukan mukana hengaaminen menivät kuin vanhalta tekijältä. Kuten kuvasta näkyy, vesipeto päätti lopulta mennä rapakkoon viilentämään fiiliksiä: eikä sille riittänyt mahan tai toisen kyljen kasteleminen, vaan koko elikko oli aivan litimärkä ja hiekkainen - täytyihän turkinhoito viimeistellä hiekassa möyrimisellä. Juniorijaostolla olikin hauskat bileet lätäkköleikkien jälkeen, tassut veivät eteenpäin taas uudella tarmolla ja löytyipä vierestä vielä suurempikin vesilammikko missä hikitassuja uittaa. No, aurinko kuivattaa, pääasia että toisella oli mukava päivä!

Oops, onpas edellisestä postauksesta kulunut aikaa. No, mitään mullistavaa ei olla saatu aikaiseksi: ollaan odoteltu kevättä ja Ruden juoksuja, jotka alkoivatkin maanantaina. Juniorijaosto ei arvosta yhtään sitä, että kaverin kanssa ei saa nujuta ja kinastella luista, mutta eiköhän tämä tästä nopsaan mene ohi.

Saalisviettikurssillekin tuli osanottajamäärä täyteen, nyt vaan odottelemaan kesäkuun alkua! Jospa siitä saisi taas potkua treeni-intoon, joka on ollut jonkin aikaa kadoksissa - osittain ihan kulkuongelmien vuoksi. Nyt tuo ruosteinen möhkö on pihassa, joten seuraavaksi sitten seuraillaan kenttien sulamista.

Isomman tarhan verkot on tilattu 3-4 viikkoa sitten, varastoon niitä piti tulla viikolla 15 ja sehän tarkoittaa sitä, että niiden pitäisi ehdottomasti olla jo pihassa, eikö? ;) Maassa on puoli metriä lunta ja routaa ties kuinka, en ole saanut päätettyä tarkkaa paikkaa (tai miten päin tarha tulee), eikä puutavaraakaan ole vielä hankittu, mutta verkot pitää saada pihaan makaamaan silti nythetipaikalla!

Raita ei taida kuulla enää kummoisestikaan, normaaliäänellä puhuttuun jutteluun ei juurikaan reagoi, kovemmalla äänellä annettuun noottiin kyllä. Mistäpä tuon tietää kuinka kauan sillä on oikeasti huono kuulo ollut, nyt kun sitä on alkanut seuraamaan eri tavalla niin muiden peesissähän tuo aika pitkälti tulee. Jos toiset lähtevät yhtäkkiä talolle, niin seuraa perässä muina corgeina. Jos se huomaa, että sille on asiaa, niin homma toimii edelleen hienosti, mutta muutaman lisäkäsimerkin opettaminen ei varmaankaan haittaisi mitään... Muuten muori tuntuu taas kevään lähestyessä piristyvän, kirmailee kakaroiden perässä ulkona kuin puolta nuorempi. Hyvä niin, eihän 11,5 ole vielä ikä eikä mikään.

Motilla ja Rudella oli tänään tottistreenit, toisin sanoen käytiin leikkimässä ja riehumassa. Ruden osalta olen enemmän kuin tyytyväinen! Tavoite oli, että se menee treenikavereiden luo moikkaamaan, antaa koskea ja jos näyttää hyvältä myös leikkii, tavoite myös saavutettiin. Ihan ensin pöhähti pari kertaa, mutta meni kohtalaisen rentona haistelemaan - kun motskari kaivettiin repusta, leidi olikin ihan täysillä menossa mukana. Sille ei ollut merkitystä kuka siellä motskarin toisessa päässä on, myös hanskoja voi ihan hyvin vähän riepotella. Koiraa vaihdettiin kun pentu oli rento ja hyvällä mielellä, sen mielestä ihan liian aikaisin.

Motti retuutteli motskaria myös, teki muutamia esineen noutoja ja harjoitteli haukkuilmaisua varten. Jälkimmäistä kaivettiin esille tarkoituksella itse asiassa ensimmäistä kertaa muualla kuin kotipihassa, hyvin se lähti kun korvien välissä ensin syttyi lamppu, että mitä odotetaan.

Voihan mummo! Aamuruoan jälkeen koirat pääsivät tavalliseen tapaan ulos. Menin hakemaan niitä ehkä puolen tunnin päästä ja juniorijaosto jonottikin jo kuistilla. Raitaa ei vaan näy missään, vaikka se on tavallisesti ensimmäisenä portailla patsastelemassa. Ei muuta kuin huutelemaan ja viheltelemään - ei mitään. Kengät jalkaan ja huutelemaan tuonne navetan nurkille - ei edelleenkään mitään. Otin Motin mukaan ja menin tonne alatielle kävelemään, hanki kantaa nyt tosi hyvin joten muori olisi ihan mainiosti voinut hiihtää sinne saakka. Auton alle jäämisen riski on melkoinen, joten oli vaan pakko käydä tsekkaamassa. Ei jälkeäkään. 

Alkoi jo vähän pumppu tykyttää, mitä jos se on mulahtanut seikkaillessaan johonkin, eikä pääse pois? Jos sillä on pumppu pettänyt tarpoessa? Missä *piip* se voi olla? Palasin takaisin pihaan, ei näy. T lähti talsimaan metsän puolelle, minä viheltelin pihassa suuntaan jos toiseenkin ja vannoin, ettei se puolikuuro pässi ulkoile enää kertaakaan yksin jos se vielä löytyy.

Yks kaks hörökorvainen eläin ilmestyi ihan väärään suuntaan hevoskentän toiseen reunaan, karjaisin että nyt vähän helvetin äkkiä pihalle sieltä ja tämähän pistää parastaan... Huh.

Alkaa tuon kuulon kanssa nyt olemaan vähän huonompi juttu: se seuraa noita kahta pöljää metsään, tutkii siellä omiaan eikä huomaa kun toiset lähtee takaisin pihalle. Kun se lopulta älyää, että ketään ei näy, niin sen sijaan että lähdettäis pihalle takaisin aletaankin etsimään kavereita. Mihin asti lie mennytkään tuolla hankia pitkin ennen kuin päähän pälkähti, että pitäisköhän sittenkin mennä kotio?

Jotain positiivistakin: mäessä olevat tarhakoirat vetivät tuttuun tyyliin hirveän paskahalvauksen, Motti tiedusteli minulta mitä tehdään ja eteenpäinmenokehotuksen saatuaan haistatteli hieman nostamalla pientareelle koipea ja jatkoi hipihiljaa häntä pystyssä matkaa eteenpäin toisten raivotessa tarhassaan. Maailman paras kurjakoira.

Ps. Tällaisen kun saisi kenen tahansa noiden mukaan tuonne metsäseikkailuille: Riley-corgi ja kamera (video)