Mopsukka on opetellut uimaan, aaltoja sille! Enää ei siis polskita kuin merihädässä konsanaan, mitä nyt veteen heitetyt kepukat tuppaavat katoamaan, kun niiden päälle loikataan pommilla... No, tyytyväinen heppu on pääasia, tuntuu tuo nauttivan uimisesta olipa rantaan palatessa mukana mitään tai ei.

Eilen oli pitkästä aikaa hakutreenit, mukana kummatkin juniorit. Viileää päivää tilattiin mutta saatiinkin jotain ihan muuta, koirat olivat melko ryytyneitä mutta tekivät hommansa ihan mallikkaasti siitä huolimatta.

Motille on tullut joku hoppu: se ei enää jää maalimiehen luokse vaan etsii ja palaa samantien takaisin, vissiin tuumaa että kun tämä on se jutun juoni, niin eipä tuhlata aikaa! Pitäisi oikeasti alkaa miettimään ilmaisua pikkuhiljaa, nyt ei olla edistytty oikein mihinkään kun ollaan keskitytty lähinnä maalimiehen luo etenemiseen - sen se osaa ja tekee mielellään ja tehokkaasti. Siitäpä sitten vaan pähkäilemään: saako melko hiljaiselle koiralle riittävästi intoa haukkumiseen ja toisaalta riittääkö laiskanpulskealla tyypillä motivaatio kolmelle maalimiehelle jos otetaan käyttöön rulla: tarpomista edestakaisin tulee kuitenkin jonkin verran. Hmhm.

Ruutikin pääsi ottamaan kolme näkölähtöä. Edellisellä kerrallahan se ei irronnut käytännössä lainkaan, nyt lähti kyllä juoksujalkaa mutta heti maalimiehen bongattuaan tuijotteli kauempaa hetken, että tuolla se on ja tuli kiireesti takaisin lähetyspaikalle. Kävelin sen kanssa hissuksiin maalimiestä kohti ja saattelin hakemaan palkat kun se sinne saakka malttoi mennä. Ryhmässä oli parilla koiralla aloitellessa vähän samoja vinkeitä, vieras ihminen puskassa piilossa pisti ujostuttamaan, mutta näilläkin on homma aivan toisella mallilla tällä hetkellä. Toistoja, toistoja...

Se oli taas treenipäivä, tällä kertaa mukana oli koko apinalauma. Ruuti teki ohitusharjoituksensa ja tällä kertaa tervehti treeniläiset takapuoli pyörien jo autosta ottaessa, reipas tyttö. Motin nakiksi napsahti taas kimppapaikkamakuu, se on niiiiiin ärsyttävää kun rivissä olisi leidejä eikä niitä saa haistella! Hyvin se malttoi silti paikallaan pysyä, palkka tosin napsahti kohtuullisen usein, mutta silti.

Raita pääsi tokoilemaan ja olikin tuttuun tyyliin ihan haka! Sen kanssa pitäisi edelleen tehdä noita juttuja aktiivisesti, into ja osaaminen eivät ole kadonneet minnekään. Seurailtiin, tehtiin käännöksiä, jäätiin liikkeestä seisomaan... myös luoksetulo (jota se liikkeenä rrrrakastaa), paikkamakuu ja kaukokäskyt menivät kuin vanhalta tekijältä pitääkin. Muutama väärinymmärrys tuli, kun ei kuullut mitä sanoin, mutta hienosti se arpoi silti oikeat jutut kohdalleen. Raita ei velttoile eikä oikaise, kun ollaan Töissä!

Treenien jälkeen paineltiin ansaitulle uimareissulle, mummeli kahlaili rantavedessä, Motti haki kepukkaansa (se ui ilman armotonta polskimista!) niin monta kertaa kun sitä sille vain jaksoi veivata ja Ruuti loikki ympäriinsä vedessä ihmetellen mikä ihmeen painava mötkö (litimärkä oma häntä) seuraa perässä.

Mental note: jos kiristää, vie koirat uimaan - ei kiristä enää kun naurattaa se häärääminen niin kovin.

Motti kävi lauantaina missikisoissa, olimme siis karjisten erkkarissa Orimattilassa. Tuloksena nuorten luokassa ERI2, arvostelu löytyy sällin omalta välilehdeltä.

Heti alkuun saatiin hieman draamanpoikasta, kun Motti vetäisi ilmoittautuessa jotain maata haistellessaan nekkuunsa ja aloitti erittäin räkäisen ja rajun aivastelun, josta ei meinannut tulla loppua. Ensimmäisenä mieleen tuli tietysti käärme tai joku pistävä öttiäinen, mutta turvotusta ei ilmaantunut joten syy jäänee mysteeriksi. Aivastelu ja kuolaaminen loppui hyvissä ajoin ennen kehää, onneksi oli aikaa lepäillä ja seurata tilannetta kaikessa rauhassa ja sälli olikin oma itsensä oireiden helpotuttua.

Kuvia tuli räpsittyä valtavasti, määrä tosin kutistui puoleen niitä läpikäydessä. Kaikki seulan läpäisseet (eli kutakuinkin terävät) löytyvät erkkarialbumista.
--
Sillä aikaa kotona... Motti ilmeisesti pitää pimut pihapiirissä, aidattomuudesta huolimatta ei nimittäin ole ollut suuremmin ongelmaa pihassapysymisen suhteen. Metsän puolella touhuavat kyllä, mutta tulevat huikkauksesta näkyville. No, nytpä kakara ja mummo olivatkin ottaneet ritolat. Ei auttaneet huutelut eivätkä viheltelyt. T oli lähtenyt niitä polkupyörällä etsimään ja oli löytänyt akat istumasta tuolta noin kilometrin päästä suht reipasliikenteisen soratien varresta. Ei muuta kuin komento kotiin, olivat juosseet pyörän edellä nätisti kotiin saakka.

Muuten hyvä, mutta pihassa oli enää Ruuti, kun fillaristi sai kulkuvälineensä hinattua mäennyppylän laelle kotiportille. Raitaa ei näkynyt eikä kuulunut missään, kakara pääsi tarhaan ja etsintäoperaatio jatkui... lisähaastetta tuo se, että muori kuulee mitä kuulee ja toisekseen ei mieluusti tule kuin minun luokseni, siispä karvaakaan ei näkynyt vahingossakaan. Kun pääsin reissusta kotiin, mummeli oli edelleen kadoksissa ja etsijä polkupyörineen koluamassa pikkuteitä. Todennäköisintä oli, että koira on lähellä pihaa, se ei yksin lähde seikkailemaan minnekään, mutta kertakos se olisi ensimmäinenkin että joku mielenkiintoinen haju vie poispäin pihasta.

Kävin itsekin huutelun ja viheltelyn jälkeen ajelemassa tiellä mutkaa, mutta eipä siellä mitään näkynyt. Takaisin pihaan ja kas, muori pälyili isäntää epäluuloisena marjapuskien takana olevalla nurmialueella, tuli lähelle vasta kun palasin itse pihaan. Jossain kuraojassa oli käyty rypemässä, joten suihku kutsui samantien. Tuskinpa tosiaan kaukana oli, jotain muuta tekemistä sattui olemaan eikä korvat kuljettaneet kutsuja perille. Aitaamisproggis hophop.

Tänään oltiinkin reippaita ja suunnattiin Motin ja Ruden kanssa treeneihin heti aamusta. Ruudin kanssa oli ajatuksena opetella käytöstapoja eli tehdä muutamia vastaehdollistamisharjoituksia sekä vieraan ihmisen että koirien ohittelun muodossa. Ennen omaa vuoroa neiti ehti purkaa autossa pahimmat angstinsa ("Hei! Tänne tulee ihmisiä, enkä mä tunne niitä! Käske niiden häipyä niinkujustnyt!") joten oli kohtalaisen vastaanottavaisessa ja joustavassa mielentilassa kun sen kaivoin takapaksista ulos. Käsiä heilutteleva ja kevätjuhlaliikkeitä tekevä vastaantulija ei aiheuttanut juuri mitään reaktiota, mielenkiintoa kyllä muttei lainkaan rutinaa tai toisaalta pelkoakaan. Arkuudesta siis ei onneksi ole kyse lainkaan, lähinnä tämä maalaiselämä näyttäisi vaikuttavan aika reippaalla kädellä - täällähän ei ärsykkeitä mitenkään päivittäin vastaan tule. Treeniä, treeniä...

Motti (tai siis minut) painostettiin kontaktiharjoituksiin myös ja ihan hyvä niin. Ensin yritys pelkästään nameilla. Joo ei. Sälli kyllä lönkytteli vierellä ja odotteli namppaa taivaalta putoavaksi, mutta... lelu avuksi. Pieni hetsaus, lelu takavasemmalle ja sivulla tepasteli ihan erilaisen ryhdin omaava tyyppi. Hyvän suorituksen päätteeksi vapautus ja yhdessä leikkimistä. Kas, siihenhän tehoaa ihan samat jutut kuin muihinkin rekkuihin. ;)

Oma laiskuus treenailun suhteen vaatisi varmaankin ihan oman pohdintansa, siitä ehkä joskus toiste enemmän. Ärsyttää se, että musta on kivaa tehdä noiden elukoiden kanssa, niiden puuhailua on hauska seurata - ja silti en saa itseäni starttaamaan. Mitä hittoa?

Tänään ohjelmassa oli saalisviettikurssi. Uhkaavista sääennusteista huolimatta saimme ihan mukavan kelin kentällä kököttämiseen, jopa niin mukavan että onnistuin käristämään nenäni oikein mallikkaasti. Luento-osuuden jälkeen aiheutimme ihmetystä reilun kymmenen ihmisen voimin heiluttelemalla motivointipatukoita takapuolet pystyssä, heittelemällä niitä ympäriinsä ja juoksemalla niiden perään, voin vakuuttaa että ohiajavat autot eivät pelkästään ajaneet ohi, vaan jäivät huuli pyöreänä ihmettelemään mistä on kyse. Luonnollisestikaan he eivät jääneet odottelemaan sitä hetkeä, kun koirat pääsivät kentälle ja puuhastelu sai ehkä jonkinlaisen järjellisen selityksen...

Paljon ennestään tuttua asiaa tuli, toisaalta myös ihan hyvä ja ajatuksiaherättävä päivä itselleni nimenomaan ylipäätään leikittämisestä ja yhdessätekemisen rakentamisesta. Koiria oli laidasta laitaan: osan kanssa on harrastettu ihan pienestä saakka, osan kanssa ollaan lähinnä pidetty hauskaa ja hengailtu ilman suurempia tavoitteita (Motti kuuluu siis tähän jälkimmäiseen ryhmään). Mielenkiintoista on myös nähdä se, miten hitaastisyttyvänkin koiran saa aivan erilaiseen työskentelytahtiin kun se tajuaa mistä on kyse. Itselläni päivän tavoite oli saada taas harrastusmode päälle, ylipäätään rattaat pyörimään muuten kuin jo tutuksi tulleessa jumituksessa, ja tavoite saavutettiinkin. Omalle vastuulle jää motivaation ja tekemisen ylläpitäminen. ;)

Kiitos Salmelle ja osallistuneille!

Hakutreeneissä olikin tänään vilskettä. Paikalla oli kymmenen koiraa, joista yhdeksän kävi metsässä, näistä holskuja seitsemän. Paikalla olivat siis holskut Ruka, Carma, Tara, Pinja, Lakka, Aurora, Huti (missasi metsän tänään) ja Ruuti, sekä sileäkarvainen kettuterrieri Kiila ja karjis Motti. Osanottajaennätys, luulisin. :D Heti alkuun käytiin läpi suuria tunteita kun paikalle saavuttaessa epäonninen Ruka erehtyi tuomaan kuononsa liian lähelle autoa. Motti luikahti sadan käden taktiikasta huolimatta autosta ulos ja gurmottamaan, ei muuta kuin saippuaakin liukkaammasta otuksesta koppi ja niskaperseotteella takaisin autoon... Häkit, kenties?

Ruudilla kiehui tuon seurauksena sen verran, että Taran ja Rukan morjenstamisesta ei tullut yhtään mitään, auto kutsui siis tätäkin sankaria. Yllättäen ääni kellossa muuttui lähes samantien, kun paikalle kaartoi auto kyydissään veli Huti ja emä Aurora. Elikon naama venähti autossa puolella, olihan se pakko ottaa sieltä tervehtimään ja tämähän vetikin kaikki mahdolliset kevätjuhlaliikkeet tapaamisen kunniaksi onnesta soikeana. Hutin se on nähnyt viimeksi kasvattajalla ollessaan, emänsä kerran talvella - ei voi muistaa, eihän? Kuvia tästä ennen treenejä ja niiden jälkeen käydystä iloittelusta löytyy osoitteesta http://puubelandia.kuvat.fi/kuvat/Koirat+2012/2012_05_13/

Itse treeneihin. Motilla oli tänään kaksi maalimiestä valmiina, pitkän tauon vuoksi epäilytti muistaako se ollenkaan mitä sinne metsikköön oikein mentiinkään tekemään. Mitä vielä, sälli puikahti risukkoon määrätietoisesti ja haki lihapullansa, sen verran virkaintoa oli ettei malttanut herkkujaan syödä loppuun. Kolmas piilo oli hieman kauempana, odotimme keskilinjan alkupuolella että maalimies ehtii piilolle ja kävimme sen kolmannenkin eksyneen noukkimassa metsästä pois. Kolmannella tuuli kuljetti hajua aika laajalle sivuun, kaikki koirat kävivät nimittäin tekemässä pienen mutkan täsmälleen samaan suuntaan ja suorivat sieltä sitten suoraan piilolle. Olin kyllä oikein tyytyväinen. Tarttis varmaan alkaa kohta miettimään ilmaisuja...

Ruden kohdalla otettiin näkölähtö kun irtoaminen teki muuten niin tiukkaa, lähti kyllä maalimiehen perään mutta kävi vierellä ja tuli kiireesti takaisin, että näin mää sen! Siispä taas kahdelle piilolle maalimiehen mukana, jätettiinkin se tällä kertaa siihen kahteen kertaan.

Mielettömän kivat treenit oli, saatiin kyllä ravata keskilinjaa ja piiloja läpi urakalla, mutta siinähän se osahauskuus piileekin. Kiitos taas mahtavalle treeniporukalle!

Ruuti ja Tara viilentämässä tunteita treenien jälkeen

kuva: Hannu Majava

Tänään oli Ruden ensimmäiset hakutreenit. Parkkipaikalla piti varmuuden vuoksi kertoa isoon ääneen kaikille, että Moksin jaosto on saapunut, kaikkia kuitenkin käytiin morjenstamassa. Paikalla oli tänään neljä holskua: Romeo, Pinja, Tara ja Ruuti, sekä bonuskoirana ihan mahtava skotti Moore. Motti jäi aamulla naama pitkänä kotiin, seuraavalla kerralla sitten kyytiin molemmat.

Menin itse ensimmäiselle piilolle, kakara tulikin luokse kuin rasvattu salama ja olisi hyväksynyt palkaksi ihan sen että löysi minut, ei nimittäin meinannut ottaa alkuun lihapulliakaan vastaan. Taisi olla liian jännittävää joutua jäämään vieraiden kanssa yksin metsään.

Toiselle piilolle laitettiin kipittämään Anne, olin itse lähettämässä koiraa. Se lähti kyllä hienosti, löysi maalimiehen, mutta rohkeus loppui kun olisi pitänyt mennä luokse, siispä takaisin turvaan. Ei muuta kuin uusi lähetys, tällä kertaa menin itse mukana (kuten myös kolmannelle piilolle). Koska tarkoitus oli saada Ruuti ottamaan kontakti nimenomaan varsinaiseen maalimieheen, olin itse neutraalina ja "vain paikalla", nyt maistuivat lihapullatkin jo paremmin - puhumattakaan yllätysherkkuina saaduista broilerinsydämistä.

Kolmannen metsässä seikkailun jälkeen koirakin oli jo rennompi, keskilinjaa kävellessä hiihteli edestakaisin varmistamassa että kaikki tulevat mukana. Kaksi ensimmäistä hakua mentiin kyllä mielestäni enimmäkseen näöllä, kolmas oli rinteessä hankalamman reitin takana, tänne se tuli selvästi kuonon avulla. Ihan hyvät ensimmäiset treenit.

Kun kaikki koirat olivat käyneet hommissa, olikin aika huvituksille. Vaikka olemme metsittyneet tänne korpeen aika tehokkaasti, on Rudella koirien kieli hallussa erinomaisesti, joten leikit ja porukan mukana hengaaminen menivät kuin vanhalta tekijältä. Kuten kuvasta näkyy, vesipeto päätti lopulta mennä rapakkoon viilentämään fiiliksiä: eikä sille riittänyt mahan tai toisen kyljen kasteleminen, vaan koko elikko oli aivan litimärkä ja hiekkainen - täytyihän turkinhoito viimeistellä hiekassa möyrimisellä. Juniorijaostolla olikin hauskat bileet lätäkköleikkien jälkeen, tassut veivät eteenpäin taas uudella tarmolla ja löytyipä vierestä vielä suurempikin vesilammikko missä hikitassuja uittaa. No, aurinko kuivattaa, pääasia että toisella oli mukava päivä!