Phuuh. Lumityöt tehty, kiitos traktorisetä, että pidät kunnostani huolta. Ei vaan, ei saa moittia: täällä on noiden teiden auraus hoidettu (pääasiassa) esimerkillisesti. Ysitieltä on suorastaan huojennus puikahtaa tännepäin tuleville kulkuväylille. Silti kovaksi pakkautunut lumimuuri kotipihan sisäänkäynnillä töistä palatessa saa sydämen sykkimään kovin... aggressiivisesti. Hyvää: koirat pihalle leikkimään ja lumikola esiin - ja kaikki hyötyvät. [/mukapositiivisuus]
Mottia ärsyttää: toin töistä leluksi pahvitötterön, jonka sisälle tungin häiskän vinkulelun. Se ei meinaa keksiä millään, miten sen saa pois. Runnoo, houkuttelee, kiukkuaa ja lirkuttelee - eikä mikään auta. Välillä on meinannut iskeä jo epätoivo ja tulee pyytämään, että voisikohan arvon emäntä auttaa. Kieltäytymistä seuraa lannistuminen, jonka jälkeen nousee sisu ja pitää yrittää kahta suuremmalla "no johan nyt!"-meiningillä. Voi Motti, Motti. I feel your pain.
Kakkabongari on ollut taas vauhdissa, ihan sama millä aggrella lapioi eteen osuvia (tai jalkoihin kannettuja) kikkareita metsän puolelle, niin se kaivaa uusia esille samaan tahtiin ja tuo niitä näytille, että kato taas mää löysin. Tontin nimen muuttamista on vakavasti harkittu Päivärinteestä Kakkarinteeksi.
Illalla kuuntelin keittiöstä, että mitä ihmettä olohuoneessa tapahtuu... Ensin luun varastamista edeltävä rähähdys, sitten hiljaista ja kohta kimeää pentuhaukkua "Mää haluu-uun!" johon vastattiin kumealla murinalla. Hiljaisuus ja uudelleen. Hiippailin katsomaan niin hiljaa kuin nyt kauttaaltaan narisevilla lattioilla voi. Motti istui selin iholla painostavaan Raitaan, edessään tämäniltainen kiistakapula, ympyrän mallinen luu. Aina kun se alkoi laskemaan kuonoa luuta kohti kuului MURR, kuono pompsahti takaisin ylös ja ilmoille pääsi turhautunutta kitinää. Lopulta kakara kääntyi poispäin luusta, varoen visusti edes ajattelemasta menetettyä aarretta, ja käveli pois. Muori alkaa selvästi saamaan gurmotuksesta tarpeekseen, näköjään edelleen löytyy se Raita jota kakarat eivät ole nuorempanakaan tuuppineet - ja sen Raidan löytymisestä olen kyllä ihan iloinen. Tähän saakka nassikka on katsonut voivansa kävellä muorin yli mennen tullen, toinen on lähinnä nurissut vastalauseita. Ero käytöksessä oli sunnuntaina aikuisten karjakoirien kanssa huikea: ei puhettakaan, että Motti olisi edes miettinyt pullistelua vaan lähestyi viimeisen päälle vaarattomana koiranpentuna. Se osaa käytöskoodit kyllä erinomaisesti, viitseliäisyydestä (ja ilmeisesti vastapuolen vakuuttavuudesta) riippuu jaksaako niitä käyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti