Raita taas näyttää nuoremmalta kuin aikoihin, selvästi kaveri tekee muorille hyvää, siitäkin huolimatta että ipana tuntuu käyvän hermoille melkoisen vähällä vaivalla. Ikinuori 10-vuotias, olkaa hyvät:
Motilla on alkanut naamankin väritys muuttumaan, vaaleita karvoja on enää päälaen ja uusien hienojen "kulmakarvojen" välillä, kas tässäpä naamapäivitystä:
Mullapas onkin niin fiksu koira, ettei sille tarvitse opettaa kuin alkeet, se jalostaa hommaa eteenpäin ihan itse. Aloitettiin siis ruokatapojen opettelu ihan siitä, että istutaan ennen kuin kuppi menee telineeseen. Pari toistoa ja homma oli ymmärretty. Sitten venytin istumisaikaa siihen, että takapuoli pysyy lattiassa kunnes saan räpylät irti kupista... helppo nakki. Seuraava askel olikin, että istumassa pysytään kunnes saan ruodon suoraksi (tässä vaiheessa suunnittelin kontaktin opettamista seuraavaksi)... sälli kohotti katseensa ihmeissään kupista minuun: "Miksi ei vapaa-käskyä kuulu, mitä?" - ja sehän piti oitis palkata! Siispä otamme jo kontaktin joka kerta (Motin omasta aloitteesta) ja suoristamme selkärankaa jahka aika koittaa.
Sivulletuloa ollaan tavailtu pikkuhiljaa ja perusidea alkaa olemaan jo aluillaan, maahankin osataan mennä kädellä ohjattuna ja Motista on ihan luonnollista, että keittiöstä häädetään ruokailun ajaksi pois, joten se kasaa kiltisti luut ja lelut matkaansa ja menee namskuttelemaan niitä eteisen puolelle. Raita lähinnä nakkelee niskojaan jälkimmäiselle: kumma juttu kun aletaan muuttelemaan asioita, jotka on aina tehty toisella tavalla. Eikö mikään ole enää pyhää?
Autossa matkustaminen jännittää Mottia sen verran, että kuolaa irtoaa vesikupillisen verran. Silti ei tärisytä ja nukkuakin voi mainiosti, myöskään autoilun jälkeen ei ahdista yhtään. Täytyy pakkailla noita nyt autoon ja käydä vaikka sahaamassa tuota tietä edestakaisin, Raidasta nyt ainakin saa vähän matkustuksen mallia, siitä autoilu on huippuhauskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti