Uusi vuosi, uudet kujeet

Vuosi 2011 alkoi hieman tahmaisesti, jälleen kerran mutristellaan koiran menetystä. Sara nukutettiin joulun jälkeen syistä, joita on käsitelty muualla riittämiin. Ajatuksissa oli ottaa toinen koira joskus myöhemmin, kuitenkin mielessä kummitteli ajatus siitä, että nyt voisi katsoa pitkästä aikaa taas sellaista tyyppiä josta saisi treenikaveriakin...

No, niin kävi, että eräät tahot palauttivat mieleen erään isoa ihastusta jo liki pari kuukautta aiemmin aiheuttaneen pikkurekun jonka seurauksena oli eräänlainen lumipalloefekti: mitä enemmän asiaa yritti olla miettimättä ("se on jo kohta viisi kuukautta, ei nyt"), sen enemmän se mielessä kummitteli ("mutta kun se olis niiiin täydellinen, eihän se nyt ole kuin reilu neljä kuukautta"), lopulta oltiin pisteessä jossa piti miettiä voinko millään ostaa auton sijaan koiranpennun - kyllähän nyt yksi +30 kilometriä jollain taittuu!

Kun ajatus ei saanut kotonakaan täystyrmäystä, soitin kasvattajalle ja sovimme, että herra voisi tulla meille alkuun koeajalle, katsotaan sitten myöhemmin mitä tehdään. Loppujen lopuksi kasvattajan luota lähdettiin - ei kovin yllättäen - sekä pennun että papereiden kanssa ja kotiin tulla tupsahti Motti.

Mitäpä siihen voi sanoa. Motti hiipi nahan alle jo ensimmäisellä kerralla kun sen näin, ensimmäistä kertaa vuoteen joku nelijalkainen kolahti kerrasta ja lujaa. Saran kanssa sitä ei kuitenkaan voinut harkitakaan, en olisi millään voinut taata, ettei pienelle satu mitään kaikista porttivirityksistä ja varomisista huolimatta, kaikki ennakointi kun ei riittänyt meidän kaksijalkaistenkaan ollessa kyseessä.

Motti otti reippaan asenteen heti kättelyssä: autossa nyyhkäisi syvään pari kertaa, petasi takamuksen paremmin syliin, venytti kuonon kuskin käsivarrelle ja laittoi silmät kiinni. Loppumatkasta Volvon kätevät oksennuskupit (mukiteline tms.) pääsivät käyttöön, kun Moksin mutkaisella tiellä tuli huono olo - fiksuna poikana Motti tähtäsi lähes kaiken kuppiin, josta se kotona oli helppo siivota.

Raita ei uutta tulokasta oikein osannut vielä arvostaa, olisiko juniorin otteet muorille liian rajuja. Luuvaraston inventointi tuntuu kiukuttavan myös, varjelee suurimpia aarteitaan muristen toisen kuljetellessa kaikkea irtoavaa omaan jemmaansa. Yksi matsikin on saatu aikaiseksi väsyneen pikkukarjiksen ja muuten vaan ärsyyntyneen mummocardin välillä, eiköhän aamu näytä jo paremmalta kummankin vinkkelistä katsottuna.